MM kirjoitti:Osmo Hyytiän kirja Suomi ja Hitlerin Saksa 1933-1939 ilmestyi Minerva Kustannus Oy:n kustantamana v. 2012
Minussa kirjan lukeminen viime vuoden lopulla herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
MM kirjoitti:Kirjassa tuodaan aika selvästi esille se, että vaikka virallinen Suomi viimeistään Tsekkoslovakian kaappaamisen jälkeen suuntautui Pohjoismaihin, ei se vakuuttanut juuri muita valtioita, edes Pohjoismaita, vaan Suomea pidettiin Saksaan orientoituneena valtiona sanoipa se itse mitä tahansa.
Juu, niin tuodaan, mutta tämän toistaminen ei puolestaan vakuuttanut lukijaa - tai ainakaan meikäläistä. Otetaan esimerkiksi ulkoministeri Holstin ero (joka tunnetusti tapahtui vasta Tsekkoslovakian sudeettialueiden annektoinnin jälkeen):
MM kirjoitti: Kirjassa jopa osoitetaan, että ulkoministeri Holstin ero oli kotimaista, hänen alaistensa aikaansaannosta.
Mielestäni ei aivan näin. Kuten jo Michael Jonas osoitti (
Kolmannen valtakunnan lähettiläs. Wipert von Blücher ja Suomi, 2010), Holstin eron todellisena syynä oli
sekä v. Blücheriin henkilöityneen Hitlerin Saksan
että sitä myötäilleen kotimaisen, saksalaismielisen, "vaikutusvaltaisen oikeiston" (Svinhufvud, Hackzell, Kivimäki jne.) hurja painostus. Tutkija Osmo Hyytiä kumoaa lopullisesti vuosikymmeniä kierrätetyt "juoppopuhe"-tekosyyt, joilla Holstin eroa on selitetty:
Holstin päiväkirjamerkintöjen perusteella on todettava, ettei kummallinen väite Holstin sopimattomasta esiintymisestä [Genevessä 26.9. järjestetyillä diplomaattipäivällisillä] Hitlerin radiopuheen aikana voinut pitää paikkaansa.
Lukija jää ihmettelemään, miksi suvereeni, puolueettomaksi julistautunut valtio noin vain pakottaa ulkoministerinsä eroamaan kiristyvässä kansainvälisessä tilanteessa. Eräitä Suomen 30-luvun ja sota-ajan johtohahmoja on tapana nimittää huomattaviksi "anglofiileiksi". Holsti, jos kuka, oli todellinen anglofiili (ja frankofiili) ja Kansainliitto-orientoitunut ulkoministeri, joka koetti osaltaan liennyttää Suomen ja Neuvostoliiton jäätäviä suhteita. Ehkäpä siis siksi?
Osmo Hyytiän perusteesi monien edeltäjiensä tavoin on, mikäli ymmärsin, Suomen ulkopolitiikasta vastaavien "viileä" suhde Saksaan 30-luvun kriittisinä vuosina. Holsti-episodi (jos sitä nyt episodiksi voi kutsua) jää tällaista taustaa vasten täysin käsittämättömäksi. Lisäksi Hyytiä ei muistaakseni kirjansa mittaan kertaakaan mainitse Suomen ja Viron välisiä, jo Svinhufvudin kaudella alkaneita sotilaallisia järjestelyjä Suomenlahden suun sulkemiseksi järeällä rannikkotykistöllä ym. Kuitenkin Hyytiä muutoin kirjassaan käsittelee laajasti Itämeren sotilaspoliittista tilannetta 30-luvulla myös ja nimenomaan Neuvostoliitto mukaan lukien. (Jari Leskisen väitöstutkimus sisältyy Hyytiän kirjan lähdeluetteloon, mutta siihen ei havaintoni mukaan kertaakaan viitata.) Muistettakoon, että Hyytiän oman, 1990-luvun lopulla ilmestyneen kirjan
Viron kohtalontie 33 -- 39 -- 40 mukaan Viron ulkopolitiikka oli 30-luvun lopulla aivan likeisessä kytköksessä Hitlerin Saksaan. Maininnatta Hyytiä jättää uudessa kirjassaan myös esim. kesään 1939 asti jatkuneet saksalais-suomalaiset yhteiset sukellusvenemanööverit Suomenlahdella jne.
1970-luvun puolimaissa jouduin perehtymään tohtori Kari Selénin silloin tuoreeseen tutkimukseen
Genevestä Tukholmaan. Ajattelin silloin: tämä kysymys nyt ainakin on pohjiaan myöten selvitetty. Sen jälkeisinä vuosikymmeninä on lisääntynyt tunne, käyttääkseni onnahtelevaa vertausta, kuin palapelistä olisi sen valmistumisen jälkeen harvakseltaan uudelleen kadonnut paloja. Ikävä kyllä en pystynyt kokemaan, että Osmo Hyytiän uusin kirja olisi Holstin tapausta lukuun ottamatta kyennyt täydentämään kuvaa sen ehyemmäksi.