Agricolaverkko

Agricolaverkon vintti


Aleksis Kiven kirjeitä
AGRICOLA


* Aleksis Kiven kirjeitä, sisällys *

Helsingissä 25 p. Marraskuussa 1866.
Korkeasti kunnioitettava Herra Professoori!

Teille rohkenen kirjoittaa seuraavat rivit:
Ensiksi tahdon haastella yhdestä asiasta, joka kaiketi on minua
paljon alentanut Teidän silmissänne. Te menitte minun
puolestani takaukseen parin vaatekappaleen edestä ja saitte
maksaa. Kuitenkin tahdon Teille ilmoittaa, että olin sanonut
kraatarille, ettei hänen pitänyt tuleman velkomaan teitä ennen
kuin antaisi hän siitä tiedon minulle, ja sen hän lupasi myös,
mutta tapahtuipa kuitenkin toisin. Syy siihen, luulen minä, oli
toki se, ettei ti[e]tänyt hän sillon asunnosta. Mutta syy kaikkeen
olen kuitenkin minä itse. Mutta minä toivon kerran taitavani
maksaa teille kaikki takaisin, ja toivon että myös sillon annatte
minulle anteiksi!
Mutta nyt käyn toiseen asiaan.
Minä olen ulosantanut painosta pienen kirjan runoelmia, ja
uskallan myös nyt tänyhdessä lähettää Teille yhden vihoon
teoksesta. Tässä kirjassa olen käytellyt lyhykäisiä päätteitä ilman
päätösesimerkkiä, niinkuin myös Te olette esitellyt, ja josta esipuheessa
mainitsen. Mutta ennenkuin painautin kirjan, keskustelin
minä asiasta Cygnaeuksen kanssa. Hän oli senkaltaiseen kielen
käytökseen taipuva liionki koska olin hänelle lukenut muutaman
runoelman. Ja hänen vakuutuksensa on, että suomen kielen
täytyy lyhennellä sanojansa päästääksensä korkeammille runouden
kukkuloille; minun vakuutukseni on tämä ollut aina
ko[u]lu-ajastani asti. Mutta tahdon kääntyä taasen Cygnaeukseen.
Ilman muuta sanoi hän myös: että koska ei hän kuitenkaan
ole mikään > auktoriteti > suomen kielessä, niin käski hän
minun kirjoittamaan Teille, kysymään teiltä, mitä sanotte tähän
asiaan ja mitä neuvoja minulle antaisitte. Ja tätä rohkenen minä
nyt pyytää nöyrimmästi, ja siinä toivossa, että minulle lähetätte
muutaman rivin ilmoitan Teille adressini: Sjundeå; Bollstadgästgifveri.
Kaikella nöyryydellä
Alexis Kivi.

* Aleksis Kiven kirjeitä *

Agricolaverkon vintti