Agricolaverkon vintti
-1-N:o 2. 1847. Ismaeli, jutelma J. Mosenilta ( Saksalaiselta ). ( Jatko ja loppu 1:een Lisä-N:ron. ) Jo aikoi Iisakki vastata', koska Vetrikka ,istuttuansa tähänasti' käyttäen vaan vikkelää ajatustansa, katkaisi puheet, sanoen: " Muistuu mieleni että kylän väki käy aina naimisen tapauksissa Papin tykönä ja juttelevat hänelle asiat; mitä nyt olisi jos mekin hänen luoksensa menisimme ja puhuisimme kuinka kaikin olemme keskenämme rakkaita, mutta kaksi vaan meistä taitaa toinen toisensa kanssa onnelliseksi tulla " ? " Sepä oli viisas neuvo sinulta! " sanoi Iisakki ja oli tähän kokonansa tytyväinen. Ismaeli taas antoi kauvan itseänsä suostutella', kunnes Vetrikka viimein kuiskasi korvaansa: - " tietääpä pappikin, ettei ihmisen pidä' eroittaman mitä Jumala on yhteen sovittanut. " - Ismaeli sanoi: " Nyt on huomena sunnuntai; menkäämme siis saarnan jälkeen hänen luoksensa. " Niinpä menivätkin. - Huomispäivänä puolipäivän rinnoissa, koska pappi palasi kirkosta ja tyttärensä valitti ettei vasikan paisti tahtonut ollenkaan kärventyä, vaikka hän olisi uunia kuinka kuumentanut, ja ettei yrtti-tarhaan asparaki-tyviä *) enää ollut ilmaantunut pitkällisen poudan tähden, ja sielujen paimen siis oli tuskisansa tämmöisistä kovista sanomista, kuin Joppi muinen, silloin kolkutettiin hiljaa ja sievästi' oveen. -1a--1-" Mitä te hajette? " tiuskasi pappi heille. Koska nuorukaiset pelvossansa eivät saaneet sanaa suustansa, rupesi Vetrikka punehtuneena ja värisevällä äänellä ajamaan asiaa: " Herra Pastori, jo pian saan tuoda' teille mansikka tuokkosen; ne ovat metsässä jo lakanneet kukoistamasta ja ruvenneet rakiloitsemaan. Nyt on mulla niiden siaan tuokkosellinen muuraimia. " Tätä sanoessansa otti kiiruhtaen marja-astian, joka oli käsiliinaansa käätittynä, ja laski sievästi ruoka-kaapin laudalle. " Sinä olet hyvä lapsi, " sanoi pappi. " Ja tässä on, " jatkoi Ismaeli, minullaki pari nuorta metsä-kyhkyistä, eilen ammuttua. " " Kas se! kost' Jumala! " lausui pastori iloisesti' ja kourei kyhkyisiä siipein alle, koetellaksensa kuinka lihavat olivat. Iisakki yksin oli tyhjin käsin, sillä sukkela Vetrikka oli ainoastansa Ismaelille ilmoittanut aikomisensa, saattaa' hyvillä lahjoilla pappia puolellensa, ja tä vilpas nuorukainen oli jo varhain, kello neljältä, lähtenyt metsään piilottelemaan, käynyt paljo maita ja soita, ennenkuin viimein joutui kyhkyläisten pariin, joille kohta surman saatti. Teeristä joita mieluisemmin olisi uhriksensa ottanut, ei joutunut yksikään hänen pyssy-alallensa. " No, mitäs te nyt tahdotte? " kysyi pappi. " Älkää pahaksi ottako, kunnioitettava Kirkkoherra, " puhui tyttö häpeeväisenä, " Ismaeli ja Iisakki pitävät molemmat minun hyvänä ja tahtoisivat minun naida'. " " Naida'? ha, ha, ha! " sanoi pappi naurain ääneensä. " Kunnii! " huusi tyttärellensä, " tules sinäkin katsomaan ihmettä ! Kuin tuommoiset ärmätitkin jo tahtovat naida'. Mitä vielä ? - Annas tänne lakkini, mä menen puhumaan vanhan Aapramin kanssa, että hänkin edes saa tietä' mitä hyvää on kasvanut istutuksistansa. " Ismaeli katsoi vihasesti', mutta pappi, lakkia päähänsä sovittaissa kääntiisen häneen tuimilla sanoilla: " Sinä metsän juoksija! vieläkös tahdot nuhdellakkin minua katsannollasi ? Maltas, kyllä minä opetan sinun kristilliseksi, syntinen sikiä ! Vetrikka rupesi niiskuttamaan; mutta pappi riensi huoneesta, meni kylän ohitse' mäkitaloon ja kohtasi Aapramin paraikaa lukevan Pipliasta kuinka Haakari poikinensa ajettiin tiehensä. Edessänsä pöydällä oli se sukuonnensa rasia, jonka piti aina oleman näkyvissä, koska tahtoi oikein täydellisellä hartaudella pyhiä historioitansa lukea'. Tuskin oli kuitenkin nähnyt papin tulevan, kun kohta nousi ylös ja meni ystävällisesti' vastaan ottamaan. " Tiettävä on, " rupesi tämä saarnaamaan, " että Jumala etsiskelee isäin pahatteot lasten päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen. Aaprami! tämä uhkaus käy teissäkin toteen. Te olette kokeneet palkita' nuoruuden rikoksianne ja olette niiden hedelmän, Ismaelinne, ottaneet kasvattaaksenne: Mutta katsokaa ! Jumalan käsi taitaa parhain löytää' syntisen sieltäkin, missä tämä luulee syvimmässä salassa olevansa. Sangen usein olen kauhistuksella ajatellut sitä vallattomuutta, jota sallitte lapsillenne, semmenkin Ismaelille. Kaunista kyllä! jo näkyy mitä seuraa kasvatustavastanne. -2-Kaiketi' on tämä teidän mielestänne jotain varsin hyvinkin Ismaelilaisten tapaista ? Teitä kauhistaa, te häpeette ja silmänne kääntyvät maahanpäin, sillä entisten synteinne rankaistus seiso edessänne kuin tulinen miekka, teitä surmaava ! Kuulkaas vielä ! Tänäpänä kuulitte kirkossa silloinkin usein syntiä tehtävän, koska entisiä pahoja tekoja tahtotaan jollain muotoa parantaa'. Niinpä on teidänkin kanssanne ! Nyt tulette osalliseksi kaikissa kaukaisimmissakin synneissä, joita Ismaeli jo silläkin, että hän on ihmisten joukossa, matkaan saattaa - On täytynyt, sen pahempi! kuullani teidän Ismaelin koko kylässä joka ainoan likka-rukan pään vimmaavan; missä ikänä hän karkaa talon tai' yrttitarhan sivutte', niin kyllä aina joku kaunis kananen kääntää kaulaansa hänen peräänsä. Panipa se paha vihollinen minunkin tyttäreni, joka on neito varsin Jumalan mielen jälkeen, yöllä viimeis perjantaita vastaan, maatessa Ismaelin nimen huulille, että minä, kauhistuin hyppäsin vuoteelta ja menin herättämään tyttö raukan semmoisista häijyistä unista. Kuitenkin on vielä nytkin tästä paha ollani. Sentähden tulen nyt teille ja sanon: ettei teidän kotona ole' paremmin laita, sillä täällä on hän myös yksinkertaisen Vetrikkanne hulluttanut, minun huoneessani ei ole' paremmin, eikä missään, niinkauvan kuin ette tätä sonnin lasta, tätä äpärää, aja' suoraan pois talostanne ja lähetä' sotaväkeen, johon hän on omansa. Tämä olkoon sanottu! " Koska Aaprami itsestänsäkin oli kiihtyvä-luontonen, ja oli myöskin aina pitänyt Ismaelia aliomaisena soimauksena entisestä kelvottomasta himostansa, oli jo usein mielessänsä tuntenut kysymystä: mitä aikoi hän tehdä' tälle jo kasvaneelle sivu-pojallensa, jolle ei olisi' tahtonut antaa' osaa tilustuksistansa, ja koska vielä esi-isän, Aprahamin, joka oli karkottanut pois palkka piikan pojan, esimerki tuli usein silmäinsä eteen, kuin hiljainen muistutus, hänen pitävän tehdä' samaten, niin tunsi nyt itsensä tähän välttämättömästi' vaadituksi, papin häntä entisistä harha-töistänsä niin surkeilemata' nuhdellessa. Joka jäsenensä vapisi vihasta ja häpiästä. Mutta nyt tuli Ismaeli röykkiänä pirttiin ja sanoi: " Herra Pastori puhukoon mitä tahtonsa, niin se on kuitenkin tapahtuva. " " Mikä on tapahtuva? " tiuskasi Aaprami kohta. - Ismaeli: " Se, että minä otan Vetrikan muijakseni. " Aaprami: " Vastoinko minunkin tahtoani? " Ismaeli: " Toivon Jumalan avulla teidänkin siihen suostuvan. " " Eipä minulla täällä enää ole' mitään tehtävää, " murisi pappi, muistaen sunnuntai-paistin jo taitavan olla' kärventynynnä, ja läksi pois. Vaipununna käsituoliinsa istui kauvan Aaprami, katseli silmäänsä räpäyttämätä' eteensä laattialle ja näkyi syvästi' miettivän jotakin asiaa. Viimein nousi hän ja sanoi Ismaelille, joka vielä seisoi edessänsä: " Odotas hiukan, poikaseni! " Näin sanoen meni pois, jonkun minutin perästä tuli jälleen tuoden painavaa rahakukkaroa. Kolme' saataa kultarahaa luki pöydälle ja sanoi sitten: " Ismaeli, sinä et saa' valittaa', että tyhjänä ja alastoinna olen sinun ajanut mailmalle! " "Ette kuitenkaan pois tahtone' minua karkoittaa' tyköänne? " sanoi Ismaeli hämmästyksissä. - " Tahdon poikani " vastasi Aaprami, " se! pistä rahat tähän rasiaan, ota se ja sido' selkääsi. " Ismaelin silmät säteilivät erinomaisesti'; outo jumalinen kävi läpi luittensa, koska isänsä, pistettyä rahat rasiaan, laski hihnan hänen olkapäillensä, sitoi sen kiini' vyöhön, jonka solkesi kupeiden ympäri. Nyt korotti Aaprami äänensä puhuen: " Niin mene' siis matkaasi, meidän isäimme maahan, ja tuo' minulle pyhää multaa lähteen tyköä, joka vuotaa Kadeksen ja Paredin välillä, ettämä onnellisesti' kuolla' saisin ! Laske' polvillesi siunatakseni sinua. - Herran enkeli käyköön edelläsi palmuoksan ja miekan kanssa, aukaisten sinulle tietäsi ! Hän varjelkoon sisälle ja ulos käymisesi ja johdattakoon sinua vuorten ja merien ylitse' sinne kaukaiselle maalle, jossa Jumala ihmisten seassa vajeltanut on, ja puhunut isille ja ennustajoille, sinne' jossa enkelit tikapuita myöden tulivat alas makaavan Jaakopin luokse', sinne' jossa maa on Vapahtajamme juoksevaa verta juonut ! Herra on pelastava sinun vainoojan pauloista ja vahingollisesta rutosta. On peittävä sinua siivillänsä; sillä hän on sinun uskalluksesi. Hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta; että he varjelevat sinua kaikissa teissäs, että he kantavat sinua käsissä; ettes jalkaas kiveen loukkaisi'. Sinä käyt jalopeuran ja kyykäärmeen päällä; ja tallaat nuoren jaloperan ja lohikärmeen. Jumalan armo olkoon kanssasi ja johdattakoon sinun rauhassa jälleen kotio', jossa minä tahdon säilyttää' sinulle rakastetun morsiamesi! " Sulki Ismaelin syliinsä ja suuteli häntä tuhansin kerroin; viimein sanoi: " Nyt lähde'! mene' matkaasi, ja armahda' vanhaa isääsi, että Jumalakin sinulle armollinen olisi! " Ismaeli oli niin liikutettu, ettei mitään puhua' voinut, suuteli vaan isänsä käsiä ja otti matkasauvan. Oven suussa seisoivat niiskutellen Iisakki ja Vetrikka. Ismaeli likisti rakastettunsa ensikerran sydäntänsä vastaan, ensikerran antoi suuta hänelle, sanoen puoli tukahtuneella äänellä: " minä tulen takaisin, Vetrikka! pysy' minulle uskollisena ! Heidän nyt toisestansa erittyä lankesi tyttö polvillensa huutaen surkialla äänellä: " Jos sinä menet, niin minäkään en ole' yhtä hetkeä tässä talossa, vaikka kerjäten täytyisi ympäri koko mailman kulkeani! " Värisevän kätensä laski vielä kerran Ismaeli armaansa päähän ja lausui, kuin kuoleman tuskassa: " Minä menen, mutta voi teitä kaikkia, jos ette tätä tavaraa minulle säilytä' ! Outoin erämaihin vajellaan, Jumala ei ole' jättävä minua, ja takaisin tulen jälleen; mutta onnettomia te kaikki, jos tämä kotio' tultuani ei saa' morsiamenani minua tervehtää' ! Kuitenkin ainoastaan kymmenen vuotta, kymmenen vuotta vaan - sekin on hyvin pitkä aika - on teidän tämä liitto' pitäminen, sitten - - sitten ( tässä muuttui äänensä ) tehkäät mitä tahdotte. " Nyt läksi nuorukainen matkalle, ja kaikki itkivät suuresti' peräänsä. Hän meni pitkillä askeilella maantietä myöden, kunnes katosi 'tien taa'. -3-Kysyi Aaprami: " No aivotkos kumminkin lähteä' talosta? " Vetrikka vastasi: " Mitäs ajattelisivat ihmisetkin tästedes, jos jäisin tähän Iisakin luoksi asumaan? " Aaprami: " Mutta mihinkäs aivot mennä? " Vetrikka: Isäni pirttiin. Siihen asti', että ilmaantuu joku muu tilaisuus elatukseni hankimiseen, noukiskelen marjoja ja kasvaimia, joita kaupunkeihin ostetaan. Jumala ei ole' minun metsässäkään hukkua' antava. " "Jos et muuta tahdo' ", jatkoi Aaprami, " niin saat mennä pois; mutta puutosta ei pidä' joutumasi kärsimään ! Tuo vanha peltorenki, Juho, saa seurata' kanssasi ja ruveta' tekemään kedoksi päästettyjä tilustuksiasi taas viljeltäviksi. Minä annan Kirjasen sinulle lehmäksi ja vielä kolme vuohta, ja lampaita yhdeksän myötäsi. Kyllä tulen joskus itsekkin katsomaan kummoiseen siellä pääset järjestykseen. " - Likka otti kasvate'-isäänsä kaulasta, halaten häntä sydämellisillä kiitoksilla. Hetken perästä nähtiin vanhan Juhon rattailla menevän mäjen ylitse', vieden kaikellaisia huoneen kaluja, perässä käveli Vetrikka, pää alas päin, ja ajoi edellänsä kirjo-lehmää, vuohia ja lampaita, jotka nyt olivat hänen omaisuuttansa. Juho teki väsymätä' aamusta iltaan työtä parannellen metsä-mökkiä asuttavaksi; höyhäili ovia ja akkunain puita, pani uusia kynnyksiä, kattoi pirtin, teki pihaton uudesta, ja pian oli kaikki valmista, mitä tarvitsivat hiljaisessa kotielossansa. Sitten jakoi Juho ahot pelloiksi ja niituiksi, ja rupesi, ahkerammin kuin kukaan muu hänen ijässänsä, perkaamaa ja kuokkimaan. Vetrikka teki kotoaskareita ja hoiti eläimiä. Näin elivät nämät kaksi, vanha ja nuori, ensi vuodesta toiseen ja sitten aina edespäin, tyvenessä ja onnellisessa erinäisyydessä. Vetrikka kävi hiljaisena ja surullismaisena, eikä tullut paljo koskaan kylän väen seuraan; sentähden kutsuttinkin lähi-paikoilla häntä pilkkaa pitäen Metsäneitseeksi. Aaprami vaan kävi aivottain heitä tervehtämässä ja autoi heidän vähäistä talouttansa toimeen, sanoen usiasti': " huolimattomuuttani olen tähän asti' antanut kaikki täällä olla' autiona, nyt olen sinulle, metsätyttöseni velassa, jota [t]äytyy palkitani. " Hyvin usein tuli Iisakkikin metsätytön luokse'. Mutta tämä ei ollut ymmärtävinänsä sitä rakkauden halua ja hartautta, jota nuorukaisen silmäät puhuivat, vaikka kyllä muutoin oli ystävällinen ja lempiä hänelle, entiselle kasvate'-veljellensä. Ismaelista ei arvannut yksikään ruveta' toisellensa puhumaan. Mutta kolmen vuoden kuluttua, hänen vielä takasin tulemata', tapahtui että Aaprami, Iisakki ja Vetrikka, juurkuin suostumuksesta, vaikka ei mitään heidän kesken ollut puhuttu, tulivat yhteen melkein joka ehtoo kukkulalla vanhan männyn tykönä, jonka vieritse' Pöömin tie juoksee itään käsin. Tiesivät kyllä kaikin mistä syystä tänne' kokoontuivat, mutta eivät koskaan toinen toisellensa maininneet odotettuansa nimea. Yön lähestyissä palasi kukin kotiinsa, ja Aaprami huokasi silmäellen itään: " Viel' ei kuulu' häntä palavalavaksi. " Vuodet tulivat ja vuodet menivät, vaan häntä ei kuulunut vielä palaavaksi; kului jo kymmenettäkin vuotta, vaan häntä ei vieläkään kuulunut palaavaksi. Koska nyt pisin aikakin, jonka Ismaeli oli kotio' tulollensa määrännyt viimein meni ohitse', muuttui Iisakin kosioishalu, joka koskaan ei ollut varsin lakannut, vaan juurkuin kasvanut ynnä hänen itse' kasvaissansa, Vetrikkaa kohtaan aina palavammaksi ja ilmeisemmäksi. Kerran kauniina iltana suvella, koska taasen olivat männyn juurelle kokoontuneet ja katselleet hetken aikaa maantietä pitkin, kunnes viimein rupesi hämärtämään ja Aaprami läksi pois sanoen kun tapansa oli: " Ei vieläkään kuulu' häntä palaavaksi, " jäi Iisakki seisomaan Vetrikan kanssa, menemätä' kotio' isäänsä seuraten, kuin aina ennen oli tehnyt. Kauvan katseli äänetöinnä neidon silmiin, sitten tarttui sen käteen ja sanoi: " Ismaeli ei palaa' enää; turhaan odotamme häntä ! Etkös vielä koskaan ole' ajatellut meidänkin nuoruudemme pakenevan, eikä ikinä takasin talevan ? Ei sopine' millään muotoa sinun yksinäsi olla' sillä, jos kipiäksikin tulisit, kuka vartioitsisi ja holhoisi sinua ? Minäkään en voi' enempää aikaa avutoinna pitää' hyvin talon toimia. Koska nyt sinun kumminkin on kerran ottaminen kumpani jäljellä olevalle elo-matkallesi, niin sanos kuka sopisi täksi paremmin, kuka taitaisi pitää sinun rakkaampana, kuin minä, joka hamasta lapsuudesta ja nuoruudesta sinuun mieltynyt olen ? Kenen muun kanssa saisit myös meidän hyvästä Ismaelista puhua', hänen sitä pahaksensa panemata' ? Minulle taasen on sydämmelliseksi huvitukseksi hänestä jutteleminen vaikka kuinka paljon, kuins vaan tahdot. Hyvä Vetrikka, älä ketään outoa mieheksesi ota', vaan tule' minulle emännäksi! " Hetkeen ei ollut Vetrikalla sanoja, vaan ainoastaan kyyneliä. Viimein lausui: " Iisakki hyvä! odota' vielä, jos et muuta, niin edet kolmen kuukauden verta; jos hän silloinkin on aina tulemata', niin - - niin tulen emännäksi, koskei nyt kuitenkaan muutoin käy tekeminen. Mutta tällä ajalla älä sanaaskaan lausu' tästä asiasta. " - " Niin, sinä kiltti! sinä rakastettava! " sanoi Iisakki ihastuksissa, " sinua olen pitävä ja suojeleva kuin silmiterääni! " - " Kyllä! " vastasi Vetrikka, " mutta menes nyt isäsi perästä, ja taluta' häntä ettei kompastu[i]si'. Hän heikontuu jo silminnähtävästi', huononee päivä-päivältä. Hyvästi' nyt! " - - - Ja näin erkanivat nämät kaksi ystävydeltä yhteen suostutettua. Aina ehtoisilla kohtelivat toinentoisensa kukkulalla; mutta päivä päivältä, viikko viikolta kului. Kuluipa jo kolmaskin kuukausi, vaan odotettu ei tullut vieläkään takaisin. Talven tullessa kulkivat mäjen ylitse' kolmet vankkurit täysin kuorminensa, joiden päällä häämerkit liehuivat. Sitten tuli neljä kirjavaa kaunista lehmää, koritetuilla sarvilla, ja seurasi lammas lauma, jossa suuri oinas kävi edellä, kuin esimies, kilisevä kello kaulaan sidottuna. Perässä käveli Aaprami ja häntä taluttain Iisakki, ylkämies, ja ynnä Vetrikka, ihana morsian valjenneilla poskilla. Melkein kaikki kyläläiset olivat myötä ja kantoivat haarikkaita ( tuoppeja ) ja pulloja, olvella ja viinoilla täytettyjä Neidot lauloivat ja pojat ammuskelivat ilmaan paksuilla pyssyllä, seitsenvuotisen sodan aikaisilla; kaikki riemuitsivat että vuoret ja metsät kaikkuivat pauhusta. Niin juhlallisia häitä, kuin nämät, ei ollut vielä koskaan kylässä pidetty. Näiden pitoin jälkeen ei näkynyt muita kuin onnen päiviä, levollisia ja tyyni-selkiöitä, nuorelle parikunnalle koittavan toinen toisen perästä. -4-" Ei kuulu' vieläkään häntä palaavaksi! " Kului taae vuosia. Aaprami oli jo kahdeksankymmenen vuotinen ja vanhuudesta riutunut, niin että tuli varsin vuoteen omaksi. Liikkumata' makasi ukko usein päivät kahtia siallansa ja omaisensa välisti' luulivat hänen hengettömäksikin. Mutta koska huusivat hänelle, niin aukenivat sakiat silmilaudat ja suurina ja selkeinä loistivat, kuin kaksi tähteä, hänen eläkkäät silmänsä. Samana vuoden päivänä, jona Ismaeli oli matkalle lähtenyt, vaan neljäntoista ajastajan jo kuluttua tästä tapauksesta, oli kesä-taivas sangen suloinen, sekä kirkas että lämpönen, vuoret ja laksot viheriöitsivät, kukkaiset lehottivat, ja leivoisen viserrys kilvotteli toukomettisten hyrinän kanssa. Aaprami huusi poikansa, Iisakin, vuoteensa viereen ja lausui viskutellen: " Vielä kerran tahdon mennä' tuonne kukkulalle. " Teki Iisakki rattaille pehmiän sian, vei vanhan isänsä sille, ja kuljetti hyvin peitettynä ulos kauniisen raitis-ilmaan. Iisakkia seurasi hellävaimonsa johdattain kädellänsä iloitsevaista poikalasta, heidän esikoistansa, jonka Ismaeliksi olivat nimittäneet. Tultuansa sinne' vanhan männyn tykö', josta Pöömin tie käy itään kohden, laskiihen Aaprami maahan, allensa levitelle vaatteelle, maata' ja katseli kauvas erinomaisesti' palavilla silmillä. Iisakki ja Vetrikka seisoivat läsnä käsi kädessä katsellen hiljaisella lempeydellä vähän surullismaisina toinen toiseensa. Ääneti' leikitteli pikku poikakin kukkaisten kanssa iso-isänsä jalkain ohessa. Jo oli aurinkokin laskenut levolle, siellä täällä vaan liehuili vielä vaalioita keltaisia pilvihattaroita, itäiselle taivaalle taas nousi jo yön kirkas tähti. Silloin nosti Aaprami äkkiä päätänsä ja käsiänsä vuoteelta, päästäksensä istuaalle, ja viittasi kauvas tielle. Kaikin huomasivat kaukaana hirmuisen matkustajan, joka pitkillä askelilla kävi idästä päin heitä kohden. Vetrikka hämmästyneenä likistiiksen Iisakin kylkeen. Aina enemmin läheni matkamiehen korkia haamu. Hämärässä ei ollut mahdollista selittää' hänen kasvoinsa muotoa, vaikka jo varsin likelläkin oli heitä. Kohta seisoi paikalla. Hänessä näkivät korkian, voimallisen miehen oudoissa vaatteissa; pitkä parta riippui leviälle mustan ruskioista kasvoista, mutta peittämätä' oli vapaan näköinen, rehellinen otsa, jonka alta vanhasta tutut silmät loistivat. Tämän hyvää iltaa toivotettua, huusivat kaikki keskenään: Ismaeli! Ismaeli ! " Niin olen siis taas tykönänne! " - sanoi tullut - " tykönänne kauan vankina oltuani, - - - orjuuden ja kärsimisen perästä, tykönäni sydämästä rakastettu Isäni! " Näillä sanoilla vaipui polvillensa Isän eteen, joka molemmin käsin syleillen häntä rintaansa likisti. Hetken kuluttua nousi Ismaeli jalvoillensa, nosti sen hyvin tutun rasian korkialle ilmaan näin sanoen: " Mutta lieneekö tekin minun kalliin tavarani talittaneet? " - Kyyneleet silmissä heittiiksen Vetrikka Ismaelin jalkain juurreen, mutta Iisakki tarttui hänen käteensä ja sanoi: " Jumala taivaassa olkoon todistajani ! - Kymmenen vuotta ja viisi kuukautta olemme sinua vartoneet; koskes et silloinkaan vielä tullut niin sain kalliin Vetrikkani minulle vaimoksi tulemaan. Ismaeli likisti oikialla kädellä rintaansa, tarttui vaatteisinsa kamalin silmin, ikään kuin olisi sydämensänsä tukahtua' tahtonut, ja Taivasta kohden nostetuilla silmillä huusi: " Tapahtukon tahtosi! " Nyt otti olaltansa rasian, nahka hihnassa rippavan, jonka Aaprami hänelle antanut oli, laski polvilleen maahan isänsä viereen, joka oli hiljaisissa rukouksissa, ja sanoi lempiällä äänellä: " Isä, tässä on sinulla pyhää multaa kaivettua Elämän lähteen vierestä, joka juoksee Kaadeksen ja Paredin vaiheella, ja kastettua sen saman vedellä! " Aaprami laski kätensä poikansa pään päälle ja lausui vakavalla äänellä: " Ennen pitkää olet sinä itsekkin oleva kanssani Isäimme, Aprahamin, Iisakin ja Jaakopin Jumalan tykönä ! Mailmassa ei löydy' uskollisuutesi palkkaa ei, palkintoa niin suurta, kuin kuuliaisuutesi, rakkatesi ja kärsimisesi ansaitsevat ! Sinulle on määrätöin autuus, ylhäällä valmistettuna, ja taivallinen voiton väki odottaa sinua riemu-seuraansa! " Viimein aukasi Aaprami rasian, otti kourallisen multaa ja puhui Raamatusta näin: " Kiitetty olkoon se, joka tulee Herran nimeen ! Hosianna ! - - - Sieluni annan huomaasi! " Nyt priiskotti pyhää multaa päällensä ja rinnoillensa, ja vaipui ijankaikkisen unen helmoihin. Rakkaan Isän vieressä oli Ismaeli polvillansa pitäen hartaita rukouksia, sitten nousi kiirusti' seisaalle, antoi kättä veljellensä ja Vetrikalle, suuteli ja siunasi heidän piskuista poikaistansa' ja riensi pois. Isosti' itkein katosi hän yön synkiään pimeyteen. - Suomenmaalle. ( Laulanto: " Fädernesland " etc. ) Suomenki maas' Aurinko lämmin on noussut; Jää on jo virtana juossut Suomenki maast'. Kaunosen maan Vuoret ja metsiköt suuret Vaattehet kantavat uudet. Kaunonen maa ! Onnemme maa ! Ei vapauttakan puutu', Rakkaus, riemu ei muutu' Onnemme maas'. Voimakas maa ! Kansa on urhokas aina, Vaivat ne meissä ei paina'. Voimakas maa ! Äitiemme maa Valvovan saanut on mielen; Kaunon jo kuulemme kielen Äitimme maan. -4a--4-Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|