MENNEISYYDEN JÄLKIÄ

Keskiviikko 31.10.2018 klo 15.00–19.00
Teatterikorkeakoulu, C-portaikko, sali 525 (Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki)

Mitä taiteilijoiden kirjeenvaihdot kertovat taiteellisesta työstä? Mikä on empatian rooli tutkimuksessa? Mitä taiteelliset menetelmät kuten spoken word -runous voivat paljastaa tutkijalle?

Tervetuloa keskustelemaan näistä kysymyksistä Teatterikorkeakoululle keskiviikkona 31.10. 2018 klo 15–19. Tapahtuma on osa Taideyliopiston Taiteellisen tutkimuksen keskuksen (Centre for Artistic Research/ CfAR) ohjelmaa, ja se toteutetaan yhteistyössä Historiafoorumin kanssa. Alustajina toimivat teatterihistorioitsija Pentti Paavolainen, kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärki ja väitöskirjatutkija Karoliina Sjö. Tapahtuman kieli on suomi.

ALUSTAJAT:

Maarit Leskelä-Kärki

Dosentti Maarit Leskelä-Kärki on elämäkerralliseen tutkimukseen erikoistunut kulttuurihistorioitsija. Hän toimii yliopistonlehtorina Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa ja varajohtajana SELMA-tutkimuskeskuksessa (SELMA: Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory) sekä johtaa Koneen säätiön tutkimushanketta ”Uuden etsijät: Esoteerisuus ja uskonnollisuuden murros modernisoituvassa Suomessa 1880–1940” (https://uudenetsijat.com/). Tutkimustyössään Leskelä-Kärki on perehtynyt 1800- ja 1900-lukuihin, kirjoittamisen kulttuurihistoriaan, sukupuolihistoriaan ja erityisesti erilaisiin omaelämäkerrallisiin aineistoihin. Hänen tuorein julkaisunsa on Toisten elämät. Kirjoituksia elämäkerroista (Avain 2017).

Puheenvuorossaan Leskelä-Kärki pohtii historiallista elämäkertaa dialogisena suhteena ja empatiaa erityisenä tutkimuksellisena välineenä menneisyyden ihmisen kohtaamisessa. Mitä empatia elämäkertatutkimuksessa tarkoittaa? Entä miten empatia ja kuvittelu voivat kohdata eettisesti kestävällä tavalla? Puheenvuoron taustalla on käynnissä oleva elämäkerrallinen tutkimus Minna Krohnista (1841–1917), jonka elämäntarinaa määrittää vaikea psyykkinen sairaus.

Karoliina Sjö

FM Karoliina Sjö on Turun yliopiston kulttuurihistorian väitöskirjatutkija, joka on kiinnostunut omaelämäkerrallisista aineistoista (kuten päiväkirjoista), elämäkertatutkimuksesta, elämän ja kertomisen välisistä yhteyksistä, (mieli)sairauden historiasta ja sukupuolihistoriasta. Hän on kiinnostunut myös tieteellisen tiedon ja taiteellisen luovan työn välisestä suhteesta sekä mahdollisuuksista löytää uudenlaisia eettisiä tapoja muistaa ja kertoa. Miten historiallisia omaelämäkerrallisia aineistoja, kuten päiväkirjoja, voidaan tutkia tieteen ja taiteen välisen vuoropuhelun keinoin? Mitä esimerkiksi tutkimusaineistojen pohjalta muodostettu spoken word -runous voi paljastaa kulttuurihistorioitsijalle sata vuotta sitten kirjoitetuista päiväkirjoista?

Pentti Paavolainen

Teatterihistorioitsija, dosentti Pentti Paavolainen on käyttänyt sisarusten Kaarlo ja Emelie Bergbomin arkistossa (SKS) olevaa laajaa kirjeaineistoa laatiessaan Kaarlo Bergbomin kolmiosaista elämäkertaa (2014–2018). Hänen aiemmat tutkimuksensa ovat koskeneet Jouko Turkan varhaista ohjaustaidetta (1987) ja väitöskirjansa (HY) Suomen 1960-luvun rakennemuutoksen näkymistä teatterien ohjelmistoissa (1992). Toimiessaan Teatterikorkeakoulun professorina vuosina 1993–2007 Paavolainen vastasi teatterihistorian opetuksesta, mutta ennen muuta käynnisti tohtorikoulutuksen ohjaten alkuvuosien tohtorintutkintoja. Paavolainen toimi myös TeaK:in ensimmäisenä promoottorina 2009.

Kaarlo Bergbomin nuoruuden kirjeet kertovat paljon siitä, mille taideteoksille ja ilmiöille hän kasvavassa iässä herkistyi ja mistä opiskeluvuosinaan innostui. Niiden avulla on mahdollista tunnistaa 30-vuotisen työuran ajalta kiinnekohtia ja valintoja, joille ei muualta löydy perusteluja. Elämäkertatutkijalle kirjeet ovat keskeinen tietyssä hetkessä syntynyt aineisto, mutta henkilöhistorian kokonaisuudessa tarvitaan myös muiden aikalaisten näkökulmia ja reaktioita avainhenkilön taiteeseen ja toimintaan. Elämäkertaa kuvaavan tekstin onkin oltava kuin mosaiikki, jonka yksittäisillä palasilla on eri värit, mutta jotka yhdessä päähenkilön värien kanssa muodostavat sellaisen kokonaiskuvan, joka saatavilla olevista aineksista on rakennettavissa.