Turun menneisyys on tulvillaan kiehtovia ihmisiä, asioita ja tapahtumia, ja siksi on tärkeää, että niistä kerrotaan myös lapsille niin, että hekin ymmärtävät ja innostuvat myöhemmin lukemaan myös aikuisille tarkoitettuja tietokirjoja sekä ehkä itsekin tutkimaan historiaa. Kahden intomielisen historioitsijan, Otso Kortekankaan ja Panu Savolaisen, kirja Kaupunki maailman keskellä: Turun lasten maailmanhistoria / En stad mitt i världen: Åbobarnens världshistoria on mainio esimerkki tuollaisesta teoksesta. Idea lasten tietokirjan julkaisemisesta saman tien kahdella kielellä on sitä paitsi hauska ja hyödyllinen. Erikielisiä kirjoja voivat lukea rinnakkain niin kaksikielisten perheiden lapset kuin ne yksikieliset lapset, jotka haluavat oppia samalla toista kotimaista. Suomen- ja ruotsinkielisen version tekstit vastaavat hyvin toisiaan, vaikkei kumpikaan ole toisen sanatarkka käännös.

Tekijöiden – kirjoittaja Kortekankaan ja kuvittaja Savolaisen – ei varmasti ole ollut helppoa valita aiheita kirjaansa, sillä niitä on ollut tarjolla viljalti. He ovat päätyneet 37 tietoiskuun/lukuun lähteineen ja kirjallisuusluetteloineen. Sisällysluetteloa kirjassa ei ole eikä eri lukuja ole sijoitettu minkään laajempien otsikoiden alle. – Tämän arvostelun olen otsikoinut mieleni mukaan. Jos olisin ollut ideoimassa kirjaa, olisin halunnut itsekin käsitellä useimpia kirjaan valittuja aihepiirejä, mutta niiden lisäksi mieleeni tuli monia yksityiskohtia, joita olisin halunnut ottaa mukaan.

Esihistoriasta Ruotsin aikaan

Kaupunki maailman keskellä / En stad mitt i världen etenee aikajärjestyksen mukaisesti kuten useimmat historiateokset, mutta kertoo menneisyydestä preesensissä, mikä saa entisajat tuntumaan jotenkin läheisiltä. Kirja alkaa jo historiaa edeltävältä ajalta, jolta ei ole olemassa kirjallisia lähteitä. Koko esihistoriallista aikaa tekijät käsittelevät neljässä luvussa aloittaen kivikaudesta. Ensimmäisessä luvussa eletään kivikautta. Jääkauden jälkeen tapahtuneen maankohoamisen ansiosta on Turun seudulla merestä noussut jo monia punagraniittisia kallioluotoja. Yhdelle luodolle, Vartiovuorelle, on jokunen kivikautinen hylkeenpyytäjä noussut veneineen, verkkoineen ja luuharppuunoineen. Vuorella ei tietenkään ole vielä tuota nimeä, vaan se annetaan kukkulalle vasta muutaman vuosituhannen kuluttua, kun muukin Turku on paljastunut meren peitosta. Otsikko on jäänyt tai jätetty pois tältä ensimmäiseltä aukeamalta, mutta sille sopisi nimeksi vaikkapa ”Kivikauden metsästäjä-keräilijät”.

Koska meri peitti pitkään Turun tienoot, alueelta on melko vähän näyttäviä kivikautisia ja pronssikautisia arkeologisia löytöjä. Tietoiskut Vasarakirveskulttuurista ja Niuskalan pronssikautisesta asuinpaikasta kertovat kuitenkin tärkeästä asiasta, maanviljelyn leviämisestä ja vakiintumisesta pyyntielinkeinojen rinnalle usealta suunnalta tulleiden vaikutteiden välityksellä. Viljelyn tulosuunnista kertovat osaltaan sanat, jotka liittyvät uuteen elinkeinoon – esim. ’aura’ ja ’pelto’ – ovat vanhoja germaanisia lainoja, ’vilja’ taas vanha venäläinen laina. Kannattaa muistaa, että ensimmäinen Turun seudulla viljelty viljalaji oli ’ohra’ – sana on alkuperältään balttilainen.

Merenkulkua ja kansainvälistä (vaihto)kauppaa ovat Suomenniemellä asustaneet ihmiset toki harjoittaneet jo kivikaudesta lähtien, mutta raudan käyttöönoton myötä, rautakaudeksi nimitetyllä esihistorian kaudella kauppa käy entistä tärkeämmäksi. Koska viikingit purjehtivat meidänkin rannikkoamme pitkin kauppa- ja ryöstöretkillään, viikinkilaivan kuva on päässyt mukaan tietoiskuun. Aurajokilaaksosta tunnetaan runsaasti rautakautisia esinelöytöjä, ja niistä on kirjaan kuvattu lelumiekka. Minua olisi kiinnostanut lukea ja nähdä kuvakin jostakin Turun seudun rautakauden lopun ruumishaudasta, jossa on runsaat hauta-antimet. Kaipasin myös esihistorian pääkausien nimitysten – kivi-, pronssi- ja rautakausi – perusteita ja ajoituksia.

Keskiajasta, jolloin katolinen kirkko ja Ruotsin ruhtinaat vakiinnuttivat vaikutusvaltansa Suomessa, tekijät kertovat seitsemällä aukeamalla. Näillä he käsittelevät Turun tärkeitä rakennuksia, kristinuskoa, koulunkäyntiä, kauppaa ja Pohjolan valtapolitiikkaa, joka kouraisee Turkuakin Kalmarin unionin aikana 1300-luvun lopulta 1500-luvun alkupuolelle. Ravattulan Ristimäellä sijaitsee nykytiedon mukaan Suomen varhaisin kristillinen kirkko, mutta siitä on jäljellä vain jäännökset maakerrosten alla. Myöskään pappeja kouluttanutta triviaalikoulua tuomiokirkon kupeessa ei enää näy kuten ei dominikaaniluostarin munkkeja kasvattanutta luostarikouluakaan Kaskenahteessa. Hansa-kaupasta muistuttavasta keskiaikaisesta toristakin on vain pitkulainen muoto tallella. Linna jokisuussa ja tuomiokirkko kappeleineen Unikankareen kummulla uhmaavat aikaa vielä meidänkin päivinämme, vaikkeivät ne enää ihan keskiaikaisessa asussaan olekaan. Hansakauppiaiden laivan, koggin, kuva olisi ehkä mahtunut kauppaa käsittelevän luvun johonkin nurkkaan.

Reformaatiosta Ruotsin ajan loppuun

Kortekangas ja Savolainen valaisevat Ruotsin vallan kolmeasataa viimeistä vuotta sekä henkilöiden että ilmiöiden avulla kaikkiaan kymmenessä luvussa. Mitä 1500-luvun Turku olisi ilman luterilaisen reformaation merkkimiestä, Mikael Agricolaa, joka käänsi Uuden testamentin suomeksi? Mitä se olisi ilman Juhana-herttuaa ja hänen hienoa hoviaan, jossa lasten ilona hyppeli pieni apinakin? 1600-lukua ei taas voisi ajatella ilman kreivi Pehr Brahea, joka tuli Turkuun maaherraksi ”kreivin aikaan”, vihki Kuninkaallisen Turun Akatemian ja pani muutenkin Suomen asiat kuntoon. 1700-lukua ja sen mahtiporvareita edustaa puolestaan Jacob Bremer, kaupungin rikkain kauppias, joka kävi aluksillaan laajaa ulkomaankauppaa. Bremerin laivat ja tärkein tuontituote, sokeri, avaavat yhteyksiä Turusta läntisen Euroopan maiden siirtomaiden sokeriplantaaseille sekä Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian kautta Kiinaan, mistä tuodaan teetä ja posliinia. Useat Turun Akatemian professorit – mm. kasvitieteilijä Kalm sekä tähtitieteilijät Lexell ja Argelander – jättävät nimensä 1700-luvun ja 1800-luvun alun tieteen historiaan.

Kirjan luvut ”Kala”, ”Laiva”, ”Tulliaita” sekä ”Kahvi, kuppila ja katuvalo” kertovat Turun asukkaiden arjesta ja elinkeinoista sekä kauppayhteyksistä niin ulkomaille kuin ympäröivälle maaseudulle. Tietoiskuista jäävät lukijan mieleen varsinkin erikoisuudet: esim. Turusta Tukholmaan vietävät suuret kalat, tullin kautta kaupunkiin tullevat karhu, kameli ja piikkisika sekä optinen lennätin ja lasten posliininen kahviastiasto. Kaupungin asujainten ja käypäläisten monet kieletkin hämmästyttävät tietämätöntä: kaduilla ja jokirannassa kaikuvat suomen ja ruotsin lisäksi saksa, viro, flaami ja venäjäkin. Ehkä jo 1500-luvulla turkulaisiin tarttuu alasaksin ”moi”, jota käytetään vielä 2000-luvulla.
Venäjän aika

Turun lasten maailmanhistoria kertoo kuudessa luvussa yli vuosisadan kestäneestä Venäjän ajasta. Katson luvun ”1808–1809” kuvaavan jo Venäjän aikaan, sillä keisarin armeijan joukot saapuvat jo maaliskuussa 1808 Turkuun, missä ne otettaan rauhallisesti vastaan, eivätkä ne enää pois lähde. Syyskuussa 1809 Suomesta tulee Venäjän alainen suuriruhtinaskunta, mutta lasten elämä ei siitä olennaisesti muutu. Lastenkin mielestä lienee hienoa, että Turusta tulee Suomen pääkaupunki ja että Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhana ja Venäjän keisari Aleksanteri I tapaavat toisensa elokuussa 1812 juuri Turussa, vaikkeivät lapset tapaamisen syytä ymmärräkään. Hurraavatpa silti valtiaille juhlavalaistussa kaupungissa. – Tuon tapaamisen muistona on muuten pari sataa vuotta myöhemmin pystytetty muhkea patsas Aurajoen rannalla.

Kauan Turku ei saa pääkaupunkiasemastaan nauttia, sillä jo keväällä 1812 keisari päättää siirtää pääkaupungin Helsinkiin. Mutta kun se on vielä mitätön pikkukaupunki Viaporin linnoituksen kupeessa, jäävät hallitusvirastot vielä muutamaksi vuodeksi Turkuun. Kaupungin palo syyskuussa 1827 on varmasti niin lapsille kuin aikuisillekin järkyttävä kokemus. Ja kuva palosta on yksi kirjan upeimmista kuvista! Yliopiston muutto Helsinkiin vuonna 1828 koskee vain muutamia yliopistolaisten lapsia, jotka joutuvat jättämään leikkitoverinsa; muille lapsille koko yliopisto lienee aika vieras asia. – Noista Venäjän ajan alkuvuosista olisin toivonut mainittavan, että Elias Lönnrot, Johan Ludvig Runeberg ja Johan Wilhelm Snellman kirjautuvat yliopistoon samalla lokakuun viikolla 1822, vaikka miehet tekevätkin mainetekonsa vasta Turusta pois muutettuaan.

Suuren palon ohella toinen koko Turkua koskettanut järkyttävä seikka Venäjän aikana on vuoden 1831 koleraepidemia, joka tappaa suuren joukon kaupunkilaisia ja josta muistona on edelleen Itäharjun kolerahautausmaa. Teollistuminen alkaa 1800-luvulla Turussakin luoden uusia työpaikkoja niin aikuisille kuin lapsillekin. Moni poika ja tyttö joutuu ahertamaan pitkiä päiviä meluisissa, pölyisissä, hämärissä ja kuumissa tai kylmissä tehdassaleissa koneiden äärellä hankkiessaan osaa perheensä toimeentulossa.

Niin kuin jo Ruotsin aikaan, on Turku myös Venäjän aikaan monikielinen paikka. Korvaan osuu kaupunkilaisten ja ympäristön asukkaiden ruotsia ja suomea, venäjää, ehkä romanikieltä ja jiddishiäkin. Jos hyvin sattuu, kaikkia noita kieliä voi kuulla raitiovaunussa, joka alkaa kolistella pitkin katuja 1900-luvun alussa.

Itsenäinen Suomi

Turun lasten maailmanhistoriassa kerrotaan itsenäisen Suomen ajan Turusta yhdeksässä luvussa, joista vain kahdessa nostetaan esille tietty yksilö. ”Sodan keskellä” -tietoiskussa Suomi julistautuu itsenäiseksi 6.12.1917 maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen varjossa vain joutuakseen sisällissotaan vuonna 1918. Kuva punaisten joukkojen naisten marssista pitkin kauppatorin laitaa Hamburger Börsin ohi jättää aikuisenkin mieleen oudon ankeuden. Sisällissodan tapahtumissa on vanhemmilla paljon selittämistä.

Sivistys- ja taidelaitoksia esittelevässä luvussa astutaan ajassa pari askelta taaksepäin, kun siinä kerrotaan valtiollisen äänioikeuden saamisesta (1906) sekä kirjaston (1903), taidemuseon (1904) ja kansakoulujen perustamisesta. Kahden yliopiston perustaminen (1918; 1920) sekä oppivelvollisuus (1921) tuovat tapahtumat jo itsenäiseen Suomeen. Koulu vaikuttaa lasten elämään konkreettisesti, mutta kyllä lapset varmasti huomaavat sekä taidemuseon että kirjaston muhkeat rakennukset, vaikkeivät uskaltaisi niihin sisään astuakaan. Erityisesti lapset huomaavat Turun Vanun myymälän kauppatorin kulmatalossa – ainakin joulun tienoilla, jolloin siinä on hienosti valaistu jouluikkuna. Sitä paitsi kaupan sisällä on suuri ihme: kaupungin ensimmäiset rullaportaat! Näistä kertovassa luvussa mainitaan myös yksi tärkeä turkulainen toimija: tekstiilitavaratalon omistaja, Vanu-Mamma, kauppaneuvos ja sosiaalinen hyväntekijä Aline Grönberg. Toinen erikseen mainittu turkulainen on Paavo Nurmi, joka saa nimensä urheilua ja radiotoimintaa koskevaan lukuun ”Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin!”

”Turku toisessa maailmansodassa”-luvussa mainitaan Suomen ja Neuvostoliiton väliset sodat, mutta ei Lapin sotaa. Tietoiskussa todetaan myös sataman ja linnan pommitukset, mutta ei sanota sanaakaan kymmenien asuintalojen ja kotien tuhosta, joka kosketti monia lapsia. Tärkeä ja jo melkein unohtunut asia on lasten vieminen turvaan maaseudulle tai Ruotsiin. Sotalasten kuljetuksista naapurimaahan kertoo koko sivun kuva lentokoneineen. ”Kasvava kaupunki”, ”Liikenteen verkko”, ”Tiedon verkko” ja ”Kaupungin idea” tuovat Turun tarinaa yhä lähemmäs tätä päivää ja lapsille arjesta tuttuja asioita, tietokoneita, internetiä sekä monikielisyyttä ja -kulttuurisuutta. – Kaikkea ei tietenkään voi ottaa yhteen kirjaan, mutta mihin lienevät unohtuneet autot ja kännykät? Ehkä myös kotieläimet ja lemmikit olisivat ansainneet oman lukunsa.

”Jälkisanat: Historioitsija työssään” vie lukijan lopuksi dokumenttien äärelle arkistoon. Sieltä löytyy paljon lasten historiaa valaisevaa asiaa, jota ei löydy kirjastosta eikä internetistäkään. Tietoisku selittää myös sitä, miten historioitsija työskentelee lukien kriittisesti lähteitään ja hyödyntäen myös esimerkiksi arkeologien tutkimustuloksia. Historioitsija saa kaikessa rauhassa katsoa taaksepäin ajassa ja näyttää, miten ihmisen arki on kytköksissä muihin ihmisiin niin kotona kuin maailmallakin.

Kenelle kirja on tarkoitettu?

Lukiessani Otso Kortekankaan ja Panu Savolaisen teosta Kaupunki maailman keskellä: Turun lasten maailmanhistoria mietin, minkä ikäisille tai millä luokka-asteella opiskeleville lapsille kirja on tarkoitettu. Vaikka kirjan virkkeet ovat yleensä lyhyitä ja selkeitä, on vaikea osoittaa heti ikäryhmää, jolle kirjaa voisi suositella luettavaksi. Samanikäisten lasten tiedot ja taidot ovat näet niin kovin erilaisia. Pelkkä lukutaito ei vielä riitä siihen, että tämän kirjan annista saisi irti edes suurimman osan. Tarvitaan myös paljon yleistietoa ja vaikeidenkin käsitteiden tuntemusta.

Vaikka koodi, projekti ja trendikäs olisivatkin nuorelle lukijalle tuttuja, saattaa hygienia, informaatio, isotooppi, konflikti, marttyyripyhimys, moderni, projekti, status, unioni, versio tai jokin muu vierassana olla uppo-outo, niin että lukeminen tyssää siihen. Eikä nykylapsille ole välttämättä sekään selvää, mikä on kansakoulu, köyhäintalo, puuvillakehräämö, renki, torppa tai vallankumous. Näiden selvittämisessä tarvitaan vähintään vanhemmat tai isovanhemmat, jotka saavat kaivella historiateoksista vastauksia lapsen mieltä askarruttaviin kysymyksiin, elleivät pysty niihin suoraan vastaamaan. Soisinkin, että kotona kirjaa luettaisiin lasten ja aikuisten yhteisvoimin. Alakoulun opettajat puolestaan voisivat kokeilla, mille luokka-asteelle kirja soveltuu yksin luettavaksi ja missä vaiheessa opettajan kannattaa itse ”suodattaa” tietoiskuja oppilailleen tai käyttää niitä ryhmätöiden lähtökohtana. Jopa yläkoulussa kirjaa voitaisiin hyödyntää historian tuntien yhteydessä.

Turun lasten maailmanhistoria on ilmeisesti syntynyt tiiviin yhteistyön tuloksena. Ainakin oletan herrojen tohtoreiden keskustelleen jatkuvasti sekä tekstistä että kuvituksesta. Panu Savolaisen tekemiä kuvia ei voi luonnehtia yhdellä tai kahdella sanalla, sillä osa niistä on hyvin niukkoja ja viitteellisiä, osa taas yksityiskohtaisen tarkkoja, osa selkeitä piirroksia ja osa freskomaisia esityksiä. Toiset kuvat peittävät dramaattisilla sävyillään koko sivun, mutta toiset jäävät kevyinä ja ilmavina sivujen laitamille. Monet kohteet ovat valkoisella taustalla ja vieläpä irrallaan toistaan aivan kuin eräiden lasten piirroksissa. Juuri tämä tietoisesti tuotettu lapsekkuus viehättää. Savolaisen arkkitehtikoulutuksesta kielivät niin rakennusten kuvat kuin lintuperspektiivistä piirretyt ”kartat”. – Toivottavasti Kortekankaan ja Savolaisen yhteistyö jatkuu lasten tietokirjojen parissa. Aiheita on maailma ja Turkukin täynnä.
***
Otso Kortekangas väitteli 13.1.2018 Tukholman yliopistossa väitöskirjallaan, joka käsittelee saamelaisten koulutushistoriaa 1900-luvun alkupuolella ja nimenomaan opetuskielen funktioita kouluissa, joissa on saamelaisia oppilaita. – Tools of teaching and means of managing: Educational and sociopolitical functions of languages of instruction in elementary schools with Sámi pupils in Sweden, Finland and Norway 1900–1940 (2017).

Panu Savolainen väitteli 1.4.2017 Turun yliopistossa aiheenaan Ruotsin ajan lopun Turun kaupunkitilan ja kaupunkiyhteisön arjen tilakokemuksista. – Teksteistä rakennettu kaupunki: Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810 (2017).