Laura Seesmeri tutkii maisemantutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan saunomiskokemusta kehollisuuden ja kulttuuriperinnön näkökulmasta. Aihe on tutkimisen arvoinen, sillä sauna ja saunominen ovat tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja elämänmuotoa. Yksilötasolla tämä näkyy siten, että saunaan ja saunomiseen liittyy voimakkaita tunteita ja monenlaisia muistoja. Yksilölliset kokemukset kuitenkin jäsentyvät kulttuurin tarjoamaa symbolista merkitysverkostoa vasten. Näin saunomiskokemus sulautuu yhteen kulttuurihistorian kanssa. Etnografisesti ymmärrettynä saunoja asettuu ikään kuin osaksi prosessia, jossa kulttuuri ja eletty ympäristö rakentuvat yhä uudelleen. Kulttuuria uusintaessaan saunoja voi samalla rakentaa myös omaa menneisyyttään, mihin myös Seesmeren teoksen nimi viittaa.

Aineistonaan Seesmeri hyödyntää suomalaisten saunomiskokemuksia käsitteleviä Kansanrunousarkiston muistitietoaineistoja 1990- ja 2010-luvuilta. Toisena ja hieman erilaisena aineistokorpuksena on joukko suomalaisia kiuasmainoksia 1950-luvulta lähtien. Kahden melko erilaisen aineistotyypin käyttäminen luo tutkimusasetelmaan lisää syvyyttä ja mahdollistaa monipuolisen sisällöllisen vertailun. Kuten Seesmeri itse muotoilee, muistitieto ja mainokset tarjoavat kaksi peiliä jaettuihin kokemuksiin ja arvoihin. Seesmeren analysoimat muistitietoaineistot käsittelevät saunomiskokemuksia ja saunaan liittyviä merkityksiä osana kehollista kulttuuriperintöä. Muistitietoaineistossa kehollinen kokemus saunomisesta on muuttunut muistoiksi ja mielikuviksi. Tutkimuksen fokus on tämän aineiston tulkinnassa.

Seesmeri lähestyy aihettaan konstruktivistisesta tulkintakehyksestä ja paradigmasta käsin. Tiedon sosiaalista rakentumista korostavassa konstruktivistisessa lähestymistavassa todellisuuden ajatellaan rakentuvan kielellisesti, jolloin ei oleteta yhtä ehdotonta ja muuttumatonta totuutta, jonka tutkimus tavoittaisi. Sen sijaan konstruktivistisessa lähestymistavassa korostuu yksityiskohtainen vuoropuhelu aineiston ja valittujen teoreettisten näkökulmien välillä. Eteneminen hermeneuttisella kehällä ja ymmärryksen syventäminen kokonaisuuksien ja yksityiskohtien välillä liikkuen ei aina ole helppo tehtävä, mutta Seesmeri osaa kuvata tätä tutkimusprosessiin liittyvää problematiikkaa toisinaan jopa runollisen kauniisti. Samalla hän tiivistää monta tärkeää asiaa ja oivallusta lähes timanttisella tavalla. On hienoa, että näinä englannin kielen ylivallan aikoina tuotetaan laadukasta tieteellistä ja filosofisesti syvällistä tekstiä myös suomeksi.

Kehollinen, sukupuolittunut ja auraattinen saunomiskokemus

Filosofi Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiaan nojaten Seesmeri näkee kehon ajallisten kokemusten leikkauspisteenä. Kehollisuus on oivallinen lähtökohta saunomiskokemuksen tarkastelulle, sillä saunomiskokemus jos mikä todella on kehollinen kokemus. Saunomiskokemus on samalla myös moniaistillinen kokemus, jossa arkielämälle ehkä keskeisimmän audiovisuaalisen rekisterin ohella keskeisiksi aistimisen tavoiksi nousevat myös esimerkiksi kosketus ja hajuaisti – erityisesti savusaunaan liittyy savun haju, joka tulee esille myös Seesmeren aineistossa. Seesmeri mainitsee myös sen, että aisteista usein juuri hajuaisti palauttaa ihmisten mieleen kokemuksia ja muistoja vuosien ja jopa vuosikymmenten takaa. Tämä voi tapahtua tiedostamatta, sillä hajuaisti voi nostaa muistoista esiin mielikuvia ja tunteita ennen kuin tietoisuus ehtii reagoida mitenkään.

Toinen Seesmeren analysoimista muistitietoaineistoista käsittelee saunomiskokemuksen sukupuolittuneisuutta: Miesten ja naisten kokemus saunomisesta ei ole samanlainen. Toisaalta yhtenevä ei välttämättä aina ole myöskään miesten kokemus omasta saunomisestaan ja naisten kokemus miesten saunomisesta. Naiset saattavat esimerkiksi ymmärtää miehiset saunomiseen liittyvät asiat eri tavoin kuin miehet itse ja myös arvottaa ne eri tavalla. Seesmeren aineistossa nousevat esille myös paikalliset tapakulttuuriin liittyvät erot: Tietyissä paikoissa ensimmäinen saunavuoro on kuulunut naisille ja jossain muualla taas miehille. Miesten ja naisten saunomistavoissa ilmenevien erojen lisäksi Seesmeren aineistossa nousevat esille myös sukupolvien väliset saunomiserot.

Seesmeri hyödyntää tutkimuksessaan 1900-luvun alkupuolella kirjoittaneen Walter Benjaminin ajatusta auraattisesta kokemuksesta, joka suuntautuu kohti mennyttä aikaa ja samalla myös kohti muistin tiedostamattomia kerrostumia. Saunomiskokemuksessa aika ja tila eräällä tavalla kietoutuvat yhteen. Kaukaisuus ja menneisyys ovat läsnä nykyhetkessä, sillä suomalainen saunomiskokemus on pitkän kulttuurihistoriallisen merkityskudelman määrittämä. Seesmeren mukaan kerrottuna saunomiskokemus ei siten olekaan puhtaan henkilökohtainen, sillä kysymyksessä on myös kertomuksellinen rakenne, jolla maailmaa kuvataan ja jolla siihen otetaan osaa. Saunoja mukauttaa kokemuksensa osaksi menneisyyttä.

Saunomisen henkisyys ja suomalaisuus

Saunomisen eräs paradoksi on siinä, että se toisaalta on osa arkielämää mutta kuitenkin juuri kehollisena kokemuksena myös poikkeaa siitä merkittävästi. Näin saunaan voisi antropologisessa mielessä liittää myös tietynlaista liminaalisuutta – mitä tukee sekin, että saunominen on perinteisesti ollut rituaali, jonka avulla on puhdistauduttu pyhäpäivää varten. Toisaalta hiukan paradoksaalisesti sauna on viime vuosikymmeninä saattanut muuttua jopa aiempaa henkisemmäksi paikaksi, koska nykyaikana se ei enää ole taloustöiden paikka tai ainoa tapa huolehtia hygieniasta. Vaikka saunatonttuun harva enää uskookaan, voi sauna silti olla meille jopa myyttisempi kuin esi-isillemme, joille suhde saunaan oli kenties pragmaattisempi.

Mielikuvien tasolla sauna liitetään voimakkaasti suomalaisuuteen, vaikka tarkalleen ottaen sauna ei olekaan yksinomaan suomalainen keksintö, vaan pikemminkin pohjoisten kansojen parissa laajalle levinnyt ja pitkän historian omaava sosiaalinen innovaatio. Myös Seesmeri mainitsee erääksi varhaisimmaksi saunomista kuvaavaksi kirjalliseksi lähteeksi Venäjän keskiaikaa kuvaavan Nestorin kronikan. Saunominen onkin vanhastaan ollut paitsi suomalainen, myös venäläinen tapa. Silti saunaa on toisinaan sanottu jopa suomalaisen kulttuurin avainkäsitteeksi. Esimerkiksi Seesmeren mainitsema kulttuuriantropologi Lisa Edelsward on selittänyt saunan kautta koko suomalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja kollektiivista identiteettiä. Sauna olisi siis avain suomalaisuuteen ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämiseen. Ajatus avainkäsitteestä olettaa jotain yhteistä ja jaettua, jotain minkä kaikki kulttuurin jäsenet jakaisivat ja jonka kautta muuta yhteiskuntaa voisi tulkita – mutta lennokkaan antropologisen teorian ulkopuolelta voi olla hankala löytää sellaista, minkä kaikki tietyn kulttuurin jäsenet todella jakaisivat. Eivät kaikki suomalaisetkaan pidä saunasta.

Silti sauna on kyseenalaistamaton osa suomalaiskansallista maisemaa ja erityisesti kulttuurimaisemaa: Mökki, rantasauna ja järvimaisema kuuluvat yhteen niin mielikuvissa kuin todellisuudessakin. Samalla sauna liittyy niin arkeen kuin juhlaankin: Esimerkiksi ikoninen kuvaus suomalaisesta juhannuksenvietosta sisältää usein saunan. Myös saunan tutkimushistoria on Suomessa varsin pitkä, joskin toisaalta Seesmeren mukaan aihetta on tutkittu yllättävän vähän – erityisesti muutaman vuosikymmenen ajan ennen 1990-lukua saunatutkimus eli Suomessa hiljaiseloa. Kuitenkin jo 1900-luvun alussa saunasta kirjoittivat sellaiset nimet kuten Kaarlo Karttunen, Sakari Pälsi ja Samuli Paulaharju. Näistä kirjoittajista erityisesti Paulaharju oli kiinnostunut saunasta konkreettisena rakennuksena. Seesmeren mukaan varhaisemman saunatutkimuksen tavoitteena oli usein korostaa saunan ja suomalaisuuden kohtalonyhteyttä. Näin saunan arkaainen vetovoima on ohjannut myös tutkimuksen taustalla vaikuttavaa tiedonintressiä.

Saunan muuttuvat ja perinteiset merkitykset

Saunan merkitys ja funktio on muuttunut kulttuurin materiaalisen perustan muuttuessa. Kerrostalosauna ei enää ole kotitaloustyön keskus, vaikka monet saunassa pyykkiä kuivaavatkin. Myös saunan ja peseytymisen pyhä yhteys on murtunut, sillä peseytyäkin voi nykyään ilman saunan lämpöä. Sauna ja saunominen ovat jatkuvassa muutoksen tilassa ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan muuttuessa. Toisaalta samalla myös perinteet vaikuttavat ja joskus yllättävissäkin yhteyksissä. Esimerkiksi mainosten kuvasto hyödyntää vanhempaa kulttuurista kerrostumaa, minkä Seesmeri tuo oivallisesti esille kiuasmainoksia koskevassa analyysissaan. Mainosten tarkoituksena on lisätä mainostettavien hyödykkeiden myyntiä ja tunnettavuutta. Toisinaan tämä tapahtuu juuri perinteisiin ja menneisyyteen vetoamalla – vaikka menneisyys sinänsä voikin olla keinotekoinen, taitavan mainosmiehen tuottama sommitelma.

Kiuasmainoksien ja saunomiskokemusten kautta paljastuu kulttuurin luonne kommunikaationa ja merkitysten kudelmana, jolla on myös oma historiansa. Vaikka puusaunat ovat korvautuneet sähkösaunoilla, kiuasmainokset nojaavat usein menneisyydestä ammentavaan, suorastaan esimoderniin ja ikiaikaiseen kuvastoon. Samalla kiuasmainosten lisäksi myös itse sauna ja saunominen ovat kommunikaatiota. Se voi olla saunojien välistä kommunikaatiota, toisinaan kenties hiljaistakin. Toisaalta myös saunarakennus itse kommunikoi ja sen kautta voidaan kommunikoida. Seesmeren mukaan saunomiskokemuksen salaisuus onkin lopulta juuri siinä, että sen kautta voidaan purkaa kulttuurisia jännitteitä ja dikotomioita. Parhaimmillaan sauna toimii lähes eräänlaisena aikakoneena, joka yhdistää yksilön kokemuksen osaksi laajempaa perinnettä. Saunomiskokemuksen moniaistillisuus ja siihen liittyvän kulttuurimaiseman poeettisuus loihtivat menneisyyden läsnäolevaksi. Samalla saunomiskokemus avaa mahdollisuuden yksilön ja yhteisön välisen jännitteen dekonstruoimiseksi.

Seesmeren tutkimusaihe on hyvin perusteltu, koska sauna ja saunominen ovat niin keskeisiä asioita monille suomalaisille. Fenomenologiaa ja etnografista tiheää kuvausta hyödyntävä tutkimusote on omiaan valaisemaan tätä suomalaisille niin tuttua mutta usein itsestään selvänä ja arkisena sen tarkemmin problematisoimatta jäävää ilmiökenttää. Seesmeri perustelee metodologiset ja teoreettiset valintansa huolellisesti aina yksittäisistä termivalinnoista lähtien, kuten esimerkiksi teoksen alkupuolelta löytyvä keskustelu terminologisesta erosta kehollisuuden ja ruumiillisuuden välillä osoittaa. Historian epookkijaottelun kohdalla Seesmeri voisi kuitenkin toisinaan olla hieman tarkempi. Esimerkiksi toisin kuin Seesmeri antaa sivulla 59 ymmärtää, Walter Benjamin (1890-1942) ei kirjoittanut 1800-luvulla vaan maailmansotien välisenä aikana, jolloin yhteiskunnallinen ilmapiiri oli kovin toisenlainen kuin 1800-luvulla. Tällaiset epätarkkuudet ovat kuitenkin kokonaisuuden kannalta melko triviaaleja. Kokonaisuutena Sauno itsellesi menneisyys on huolellista ja pedanttia työtä, josta välittyy lukijalle syvä perehtyneisyys niin tarkastelun kohteena olevaan varsin laajaan empiiriseen aineistoon kuin aiheen kannalta relevanttiin teoreettiseen keskusteluun.