Veteraaniperintöä Tammelasta

Olli Kleemolan ja Virpi Kiviojan teoksen tavoite on veteraaniperinteen säilyttäminen ja siirtäminen uusille sukupolville. Kirja koostuu valtaosiltaan raskas patteristo 15:n tammelalaisten veteraanien jatkosodan aikaisista muistoista.

Kleemola, Olli, Kivioja, Virpi: Maan eestä vaikka kaatumaan. Sotavuodet 1939-1945 tammelalaisesveteraanien muistoissa. Tammelan sotaveteraanit ry, 2017. 237 sivua. ISBN 978-952-9398-68-3.

Olli Kleemolan ja Virpi Kiviojan kirjassa pääpainona on veteraanien tuottamat muistot. Suoria lainauksia on otettu laajalti kirjeistä, päiväkirjoista sekä raskaan patteristo 15:n rintamalehdestä. Perusrakenteeltaan teos etenee kronologisesti talvisodasta Lapin sodan päättymiseen. On tosin todettava, että talvisotaa käsittelevä luku on suhteessa melko lyhyt. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä kyseessä oli kuitenkin vain noin 3 kuukautta kestänyt sota. Jatkosodan ajalta materiaalia on hyvin runsaasti.

Tammelan ja Forssan tykkimiehiä raskaan patteriston tykkien luona valmiina ampumaan Polovinan edustalla 1941, Sa-kuva.

Kirjan sisältö koostuu lyhyistä yleistilannetta kuvaavista kirjoittajien tekemistä osuuksista, joita täydennetään laaja-alaisilla sitaateilla. Näistä kuvastuu tärkeällä tavalla niin sodan arki kuin erilaiset sodan kokemukset. Mukana ovat esimerkiksi arjen pienet ilot, ruoka, syöpäläiset, hengenvaara ja sotajoulut. Puhdetöistä on myös oma mielenkiintoinen osionsa. Kokonaisuudesta tosin olisi voinut saada vielä ehjemmän sitomalla muisteluita ja muita lainauksia paremmin yhteen.

Muutamalla kartalla olisi saanut helposti selvitettyä tammelalaisten sotapolkuja niin talvi- kuin jatkosodassa. Toki raskas patteristo 15:n taistelupaikat kuvataan tekstissä, joten ei se epäselväksi jää. Kirjassa on käytetty valokuvia ja piirustuksia hyvin. Muistitiedon osalta olisi ollut mielenkiintoista, jos lähdeluettelossa olisi ollut listaus, josta veteraanit, yksiköt, päivämäärät jne. olisivat käyneet ilmi.

Soittokunta korvessa, V. Vuori, Sa-kuva.

Mukaan mahtuu myös erikoinen Tammelan suojeluskunnan soittimiin liittynyt tapaus. Patteristo oli lainannut ne mukaansa lähtiessään sotaan, mutta sodan loppuvaiheessa, Karhumäen korvessa, näytti siltä, että soittimet jäisivät sinne. Patteriston huoltopäällikkö oli ilmoittanut, että oli paljon tärkeämpääkin evakuoitavaa kuin soittimet. Eräs patteriston sotilas kuitenkin muisteli luvanneensa palauttaa soittimet, ja niin hän sitten tekikin. Soittimia varten rakennettiin laatikko, ja se lähetettiin junalla kohti oikeaa osoitetta. Tarkoitusta varten saatiin litterakin patteriston adjutantilta. Sodan päätyttyä suojeluskunnat kuitenkin joutuivat lakkautetuiksi ja soittimet jäivät palauttamatta. Kun Tammelan sotaveteraanit ry. perustettiin, se sai soittimet haltuunsa ja niitä säilytetään yhdistyksen perinnetilassa.

Jo kerätyn muistitiedon ja veteraaniperinteen tallettaminen ja julkaiseminen on tärkeää työtä, joka auttaa nykypäivän ihmisiä ymmärtämään sota-ajan omaleimaisuuksia. Hyvin tehtynä se myös mahdollistaa aineistojen käyttämisen historiallisessa tutkimuksessa.

Lottien kanttiini on saapunut tykkimiesten luo lähellä Polovinan kylää Petroskoin tiellä, 1941. Sa-kuva.

2 kommenttia artikkeliin “Veteraaniperintöä Tammelasta

  1. Onpahan sivusto! Yritän löytää tuota kirjaa jonka olette julkaisseet mutta hakukoneenne ei sitä tunne. Ettei vain olisi humaNistien tekemä sivusto!
    Terveisin Risto Vuoripalo
    Porvoo

  2. Kiitokset kommentistasi, jonka jätitte kirja-arvosteluissamme ilmestyneeseen kirja-arvioon.
    Kyse tuossa kirja-arvostelussa on siis Tammelan sotaveteraanien kustantamasta julkaisusta – kuten tuosta arvostelun kohteena olevan teoksen tiedoista ilmenee, se siis ei ole Agricola-portaalin julkaisu.
    Voitte tiedustella julkaisua sen kustantajalta Tammelan sotaveteraaneilta, mutta myös teoksen kirjoittajat Olli Kleemola ja Virpi Kivioja voisivat varmaankin tässä auttaa teitä.
    Virpi Kiviojan yhteystiedot löytyvät tästä:
    https://www.utu.fi/fi/ihmiset/virpi-kivioja
    ja
    Olli Kleemolan yhteystiedot löytyvät mm. tästä:
    https://www.utu.fi/fi/ihmiset/olli-kleemola

    Parhain terveisin:
    Tapio Onnela
    Agricolan toimittaja

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *