Artikkelipyyntö

1800-luvun tutkimuksen päivät – 1800-talets forsknings dagar 2017

på svenska nedan    

Esitelmä- ja työryhmäkutsu

1800-luvun tutkimuksen päivät: 1800-luvun tutkimuksen verkoston 9. vuosikonferenssi

26.–27.1.2017 Jyväskylässä

 

Materiaalinen kulttuuri ja kulttuurin materiaalisuus pitkällä 1800-luvulla

  Keynote-puhujat:

  • Vesa-Pekka Herva (professori, Oulun yliopisto)
  • Johanna Ilmakunnas (dosentti, Helsingin yliopisto)
  • Mikkel Venborg Pedersen (tohtori, vanhempi tutkija ja kuraattori, Tanskan Kansallismuseo)
  • Annika Waenerberg (professori, Jyväskylän yliopisto)

Kutsumme 1800-luvun tutkimuksen verkoston yhdeksänteen vuosikonferenssiin tutkijoita, jotka ovat kiinnostuneita materiaalisen kulttuurin ja kulttuurin materiaalisuuden luonteesta, sekä niihin liittyvistä kysymyksistä. Materiaalisuus ja aineellisuus ovat nousseet tärkeäksi tutkimusalueeksi niin kulttuurin, yhteiskunnan kuin historian tutkimuksen kentällä. 1800-luku on keskeinen aikakausi materiaalisen kulttuurin näkökulmasta, mutta kyseistä vuosisataa koskevaa tutkimusta on vähän.   Pitkä 1800-luku toi lukuisia murroksia ja muutoksia niin liikkuvuuden, aatteiden, politiikan, talouden ja kulttuurin saralla. Käsityömäisestä tuotannosta siirryttiin vähitellen suurtuotantoon, liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin kehitys mahdollisti niin ihmisten kuin tuotteidenkin paremman liikkuvuuden, kauppa alkoi eriytyä ja vapautua, ja kuluttaminen muuttui. Tarjonta lisääntyi ja monipuolistui; voidaan jopa puhua kulutuskulttuurin synnystä. Ilmiöiden taustalla vaikuttivat laajemmat yhteiskunnalliset muutokset, jotka ilmenivät elintasossa ja aineellisessa elinympäristössä, sekä aatemaailmassa ja maailmankuvassa.Konferenssin tavoite on avata materiaalisen kulttuurin ja kulttuurin materiaalisuuden käsitteitä eri tieteenalojen näkökulmasta.   Haemme tällä kutsulla sekä yksittäisiä esitelmiä, että valmiita sessioita, jotka koskevat kulttuurin materiaalisuuden, materiaalisen kulttuurin ja esinetutkimuksen eri ilmenemismuotoja. Teemoja voivat olla esimerkiksi:

  • Materiaalinen kulttuuri
  • Kulttuurin esineellisyys
  • Materiaalisuus, arvot ja asenteet
  • Uudet vaikutteet ja maailmankuvan muutos
  • Innovaatiot ja liikkuminen
  • Taide, tiede ja mielikuvat
  • Kulutus ja kulutuskulttuuri
  • Aineellinen elintaso
  • Muut esitelmäkutsussa esiin tulleet ja siihen kytkeytyvät teemat

Paperin esittämisestä kiinnostuneilta tutkijoilta pyydetään puolen sivun abstrakti, ja session esittäjiltä lyhyt kuvaus session ideasta, esiintyjät, mahdollinen puheenjohtaja sekä otsikot (ja mahdollisesti lyhyet kuvaukset) kustakin paperista. Esitelmän (20 min) voi pitää suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Abstraktiin tulee liittää nimi, oppiala ja affiliaatio sekä yhteystiedot.Ehdotusten määräpäivä on 20.10.2016 ja ne lähetetään osoitteeseen   Konferenssin tiedotusta voit seurata verkoston sivuilta: http://www.finlit.fi/fi/tutkimus/tutkimusverkostot/1800-luvun-tutkimuksen-verkosto.   1800-luvun tutkimuksen verkosto järjestää konferenssin yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Järjestelytoimikunta

  • Piia Einonen, dosentti, historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
  • Olli Heikkinen, FT, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
  • Juha Laakkonen, FM, historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
  • Helena Lonkila, FT, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
  • Arja Turunen, FT, historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
  • Merja Uotila, FT, historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
  • Annika Waenerberg, professori, taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto

 

Presentation- och arbetsgrupp inbjudan 1800-talets forsknings dagar (Nätverket för 1800-talsstudiers 9:e årskonferens) den 26.-27.1.2017 i Jyväskylä

 

Materiell kultur och kulturens materialitet under det långa 1800-talet

Keynote-föreläsare:

  • Vesa-Pekka Herva (professor, Uleåborgs Universitet)
  • Johanna Ilmakunnas (docent, Helsingfors Universitet)
  • Mikkel Venborg Pedersen (doktor, kurator, Danmarks nationalmuseum)
  • Annika Waenerberg (professor, Jyväskylä Universitet)

Till nätverkets 9:e årskonferens inbjuder vi bidrag av forskare vars forskningsintressen omfattar materiell kultur och den materiella kulturens natur, samt frågor sammanhängande med dem. Materialitet har blivit ett viktigt forskningsområde inom kulturforskning, samhällsforskning och historieforskning. Ur den materiella kulturens synvinkel är 1800-talet en central period, även så har temat förblivit relativt outforskat.

Det långa 1800-talet medförde många förändringar och brytningar inom transportens, idéers, politikens, ekonomins som kulturens värld. Den industriella massproduktionen ersatte gradvist manufakturernas hantverk, nya transportmedel och förbättrade trafikförbindelser innebar snabbare transport av passagerare och gods, handeln började differentiera sig och den ekonomiska friheten växte och människors konsumtionsmönster förändrade sig. Utbudet ökade och blev mångsidigare; man kan tala om konsumtionskulturens födelse. Bakgrunden till dessa fenomen utgjordes av betydande förändringar i levnadsstandarden och den materiella omgivningen, samt förändringar i idévärlden och världsbilden.

Konferensens mål är att belysa begreppen materiell kultur och kulturens materialitet ur flera olika vetenskapsgrenars synvinklar. Vi söker med denna inbjudan både enstaka presentationer, och färdiga sessioner, som behandlar olika uttrycksformer av kulturens materialitet, materiell kultur och föremålsforskning. Teman kan vara till exempel:

  • Materiell kultur
  • Materialitet, värden och inställningar
  • Nya influenser och världsbildens förändring
  • Innovationer och transport
  • Konst, vetenskap och uppfattningar
  • Konsumtion och konsumtionskultur
  • Materiell levnadsstandard
  • Andra teman som framkommit i presentationsinbjudan och teman som sammanhänger med inbjudan.

Forskare som är intresserade av att hålla ett föredrag ombeds skicka in ett kort abstrakt (en halv sida). Av forskare som är intresserade att leda en session önskar vi en kort beskrivning av sessionen, ordförandens namn, föredragshållarnas namn samt presentationernas rubriker (ifall möjligt önskar vi också korta beskrivningar av presentationerna). Presentationerna (20 minuter) kan hållas på finska, svenska eller engelska. Vänligen bifoga namn, disciplin, affiliation samt kontaktuppgifter till abstraktet.

Sista inlämningsdatum för abstrakt och sessionsförslag är den 20 oktober 2016. Förslagen skickas per e-post till:

 

Mer information hittar du på nätverkets hemsidor:

http://www.finlit.fi/fi/tutkimus/tutkimusverkostot/1800-luvun-tutkimuksen-verkosto

Nätverket för 1800-talsstudier organiserar konferensen i samarbete med Finska Litteratursällskapet (SKS).

 

Organisationskommittén:

  • Piia Einonen, docent, institutionen för historia och etnologi, Jyväskylä Universitet
  • Olli Heikkinen, FD, Sibelius-Akademin vid Konstuniversitetet
  • Juha Laakkonen, FM, institutionen för historia och etnologi, Jyväskylä Universitet
  • Helena Lonkila, FD, institutionen för konst- och kulturforskning, Jyväskylä Universitet
  • Arja Turunen, FD, institutionen för historia och etnologi, Jyväskylä Universitet
  • Merja Uotila, FD, institutionen för historia och etnologi, Jyväskylä Universitet
  • Annika Waenerberg, professor, institutionen för konst- och kulturforskning, Jyväskylä Universitet