Muut ilmoitukset

Akavan historiahanke: ilmoita kiinnostuksesi

Vuosi 2025 on Akavan 75-vuotisjuhlavuosi. Akavan hallitus on päättänyt viime vuoden lopulla erityisen historiahankkeen tekemisestä. Historiahankkeeseen liittyvän teoksen tulee olla valmis syksyllä 2025.

Akavan historiahankeen toteutusta ohjaa erityinen historiatoimikunta. Sen jäseninä on sekä historiatieteen edustajia että Akava-yhteisön toimijoita. Historiatoimikunnan tärkeimpänä tehtävänä on arvioida hankkeen toteuttamista. Tässä hankkeen toteuttamisella tarkoitetaan tutkimuksen tekemistä Akavan historiasta. Tutkimuksen painopiste alkaisi 1990-luvulta, sillä olemassa on jo aiemmin tehtyjä tutkimuksia (kts. jäljempänä).

Tässä vaiheessa kartoitamme kiinnostusta Akavan historian tekemisestä. Kiinnostus tulee osoittaa vapaamuotoisella ilmoituksella sekä siihen liittyvillä perusteluilla (kokonaispituus yhteensä enintään kaksi sivua). Perusteluissa tulisi olla joitakin näkökulmia tutkimuskysymyksistä, tutkimusmetodeista, teoksen laajuudesta ja ajallisesta ulottuvuudesta. Kyseessä ei ole kuitenkaan tutkimussuunnitelman laatiminen.

On ymmärrettävää, että potentiaalisilla henkilöillä on erilaisia voimassa olevia sitoumuksia. Niiden vaikutus historiateoksen tekemisen aikatauluun tulee sisällyttää myös vastaukseen.

Pyydämme toimittamaan vastauksen kiinnostuksesta toteuttaa Akavan historiahanke viimeistään 19.8.2022 mennessä johtaja Pekka Piispaselle. Vastaus tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen . Asiasta voi tiedustella minulta myös puhelimitse (040 544 0302).

Ystävällisin terveisin Akava ry

Pekka Piispanen, johtaja, vaikuttaminen

Akavan historiatoimikunnan puheenjohtaja