Artikkelipyyntö

J@rgonia kirja-arviopyyntö / call for reviews

J@RGONIA KIRJA-ARVIOPYYNTÖ / CALL FOR REVIEWS: 8.10.–31.10.2018

Lapset, historia ja kulttuuriperintö -teemanumeroon, 1/2019

 

J@rgonia on historian-, kulttuurin- ja perinteentutkijoille suunnattu vertaisarvioitu ja Jufo-luokiteltu open access -verkkojulkaisu. Kevään 2019 teemanumerossa paneudutaan lasten, historian ja kulttuuriperinnön kohtaamisiin ennen ja nyt. Menneisyyttä koskevien tulkintojen käyttäminen nykyisyyden ja tulevaisuuden tarpeisiin kuuluu niin historianopetuksen, museopedagogiikan kuin myös kulttuuriperintökasvatuksen tavoitteisiin. Viime vuosikymmeninä sekä historianopetuksessa että kulttuuriperintöalalla on siirrytty yhä enemmän valmiiksi määritellyn perinteen välittämisestä vastaanottajan aktiivisuutta ja osallisuutta korostaviin puhe- ja toimintatapoihin. Koulun ja museon kaltaisten instituutioiden ohella lapset ovat kosketuksissa menneisyystulkintoihin historiakulttuurin ja erilaisten muistikulttuurien välityksellä, joilla on myös kasvatuksellista merkitystä. Teemanumeron toimittavat Lauri Julkunen, Minna Mäkinen, Karoliina Puranen ja Ida Vesterinen. http://jargonia.fi/cfp/

Teemanumeroon voi myös tarjota (konferenssi)raportteja, haastatteluita tai lyhyitä katsauksia esimerkiksi lasten, koulutuksen, museotyön ja kulttuuritoiminnan teemoista. Tarjottavat kirjoitukset voivat edustaa esimerkiksi historiantutkimusta, kulttuuriperintötutkimusta, etnologiaa, museologiaa ja soveltuvin osin yhteiskuntatieteitä tai kasvatustiedettä. Lisäksi toimitus ottaa mielellään vastaan lektioita muistakin aiheista. Ohjeet näitä tekstejä koskien löytyvät Jargonian verkkosivuilta.

Lisäksi teemanumeroon etsitään kirja-arvion tekijöitä seuraaville kirjoille:

 

  1. Boxtel, Carla, Grever, Maria & Klein Stephan (Eds.) (2016), Sensitive Pasts. Questioning Heritage in Education. Berghahn Books. New York: Berghahn Books.
  2. Ilmolahti, Oona (2017), Eheys ja ennakkoluulo. Työväenyhteisön ja kansakoulunopettajiston jännitteinen suhde Helsingissä sisällissodasta 1930-luvulle. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura.
  3. Åström Elmersjö, Henrik, Clark, Anna, Vinterek, Monika (Eds.) (2017), International Perspectives on Teaching Rival Histories. Pedagogical Responses to Contested Narratives and the History Wars. London: Palgrave Macmillan.
  4. Hohenstein, Jill & Moussouri, Theano (2017), Museum Learning. Theory and Research as Tools for Enhancing Practice. London: Routledge.
  5. Retz, Tyson (2018) Empathy and History. Historical Understanding in Re-enactment, Hermeneutics and Education. Berghahn.

Listalla olevien kirjojen lisäksi voit itse ehdottaa toimitukselle kirjaa arvioitavaksi, mutta kirjan pitäisi liittyä suoraan teemanumeron aiheisiin, eikä listan ulkopuolelta voida valita mukaan kuin maksimissaan kaksi kirjaa.

Arvion pituus on 800–1600 sanaa. Tarkemmat ohjeet löytyvät Jargonian verkkosivuilta kirjoittajaohjeista http://jargonia.fi/kirja-arviot/  Arviot kirjoitetaan suomeksi, perustelluissa tapauksissa myös englanniksi tai ruotsiksi. Voit myös ottaa yhteyttä kirja-arvioista vastaavaan toimitussihteeriin (Petteri Impola), tai päätoimittajaan (Matti Roitto), yhteystiedot alla.

Arviointitehtävät jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, nopeimmille ensin. Ilmoittaudu arvioijaksi lähettämällä YHTEINEN SÄHKÖPOSTI sekä päätoimittajalle matti.t.o.roitto(at)jyu.fi sekä toimitussihteerille petteri.s.impola(at)jyu.fi, jossa ilmoitat teoksen, jonka haluat arvioida sekä affiliaatiosi. Nopeimmin vapaana olevien kirjojen lista päivittyy Jargonian Facebook-sivuilla. Huomaathan ystävällisesti, että kirjoja on tarjolla yksi arvioijaa kohden. Haku on auki 31.10.2018 asti.

Valmiiden kirja-arvioiden, lektioiden, raporttien, haastatteluiden ja katsausten palauttamisen deadline on 28.2.2019. Jargonian teemanumero ilmestyy toukokuussa 2019. Emme mielellämme ilman painavaa syytä siirtäisi jo sovittuja arvioita viivästymisten vuoksi seuraavaan numeroon, etenkin kun kyseessä on teemanumero. Jos et jostain syystä pystykään arvioimaan valitsemaasi teosta, ota välittömästi yhteyttä kirja-arvioista vastaavaan toimitussihteeriin teoksen palauttamiseksi, jotta teokselle voidaan etsiä uusi arvioija mahdollisimman pian.

 

***

J@rgonia, Call for book reviews (conference reports or lectio praecursoria)

October 8, 2018 – October 31 2018

The theme number “Childhood, history and cultural heritage” will be published in May 2019.

http://jargonia.fi/in-english/

Open access, electronic journal Jargonia is looking for reviews (also in English) about the following pieces of work:

 

  1. Boxtel, Carla, Grever, Maria & Klein Stephan (Eds.) (2016), Sensitive Pasts. Questioning Heritage in Education. Berghahn Books. New York: Berghahn Books.
  2. Ilmolahti, Oona (2017), Eheys ja ennakkoluulo. Työväenyhteisön ja kansakoulunopettajiston jännitteinen suhde Helsingissä sisällissodasta 1930-luvulle. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura.
  3. Åström Elmersjö, Henrik, Clark, Anna, Vinterek, Monika (Eds.) (2017), International Perspectives on Teaching Rival Histories. Pedagogical Responses to Contested Narratives and the History Wars. London: Palgrave Macmillan.
  4. Hohenstein, Jill & Moussouri, Theano (2017), Museum Learning. Theory and Research as Tools for Enhancing Practice. London: Routledge.
  5. Retz, Tyson (2018) Empathy and History. Historical Understanding in Re-enactment, Hermeneutics and Education. Berghahn.

The length of the book reviews is from 800 to 1600 words, no more. For more detailed instructions consult the web pages of Jargonia or contact the editor in chief or other editors: matti.t.o.roitto[@]jyu.fi

If you are interested in reviewing one of the works presented above, please contact the editor in chief (matti.t.o.roitto[@]jyu.fi) AND the subeditor in charge of reviews (petteri.s.impola[@]jyu.fi) with a joint email addressed to BOTH, to express your interest and to convey your contact and affiliation details.  First come, first served. The most recent and up-to-date information about works still available for review is updated on Jargonia’s Facebook pages. There is only one book for one reviewer. If you cannot finish your book review, or you have major problems, please contact immediately the editor in chief or subeditor. We do not commend to move reviews to the next numbers.

We still welcome brief conference reports, commentaries, or lectio praecursorias on topics relevant to Jargonia’s scope of focus, especially on themes of “childhood, history and cultural heritage”. Regarding these, please, contact the editor in chief via email. This call is valid until October 31 2018. Deadline of reviews and reports is February 28, 2019.