Työpaikkailmoitus

Kaksi hankesuunnittelijaa Erämuseoon

Suomen uuden, valtakunnallisen erämuseon sijaintipaikaksi on valittu Imatra, jonka nykyinen kaupungintalo muutetaan uusiokäyttöön. Vuoksen varrelle luodaan kunnianhimoinen, kansainvälisestikin vetovoimainen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava Suomen erä- ja luontokulttuurin kokemisen ja esittelyn keskus. Museo käsittelee suomalaisten kulttuuriekologista suhdetta luontoon metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn, marjastuksen ja muun luonnon virkistyskäytön näkökulmasta.

Nyt on alkamassa erämuseon kahden vuoden käynnistyshanke. Sen tuloksena syntyy museon toimintakonsepti ja perustamiseen tarvittavat asiakirjat ja suunnitelmat, joiden perusteella voidaan tehdä museon toteutuspäätös, niin että museo avataan vuoden 2026 alussa. Suomen Erämuseosäätiö johtaa hanketta ja ylläpitää jatkossa museota Imatralla.
Lisätietoja osoitteessa www.eramuseo.fi

Sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan ainutlaatuiseen museohankkeeseen!
Haemme hankkeen käynnistysvaiheeseen kahta hankesuunnittelijaa tukemaan hankepäällikköä museon toimintojen suunnittelussa ja käynnistämisessä. Toinen hankesuunnittelijoista vastaa näyttelytuotannoista ja toisen vastuulla ovat kokoelmat ja sisällöntuotanto.

Näyttelytuottajan vastuualueet:

– Näyttelysuunnittelu ja tuotannon toteutus
– Museopedagogian, yleisötyön ja tapahtumien linjaaminen
Kokoelmavastaavan vastuualueet:
– Kokoelmapolitiikka ja kokoelmahallinnan toimet
– Kokoelmiin pohjautuva sisällöntuotanto

Molemmat hankesuunnittelijat osallistuvat viestinnän ja markkinoinnin tehtäviin yhdessä hankepäällikön kanssa erikseen sovittavalla tavalla. Koko hanketiimi osallistuu uuden museon konseptointiin.

Tehtävissä menestyminen edellyttää:
– aiempaa museotyökokemusta vastaavista tehtävistä
– sujuvia viestintä-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa
– itsenäistä työotetta ja kykyä aikaansaada tuloksia
– tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa ja erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa sekä kykyä käyttää englantia työkielenä
– vahvan osaamisesi lisäksi aitoa kiinnostusta ja innostusta metsästykseen, kalastukseen, retkeilyyn, marjastukseen tai muuhun luonnon virkistyskäyttöön
Kyseessä on alkuun kahden vuoden määräaikainen työsuhde, jonka jälkeen voi olla mahdollisuus jatkaa museon investointi- ja toteutusvaiheessa. Työntekopaikka on Imatra ja työskentely on hankkeen alkuvaiheessa mahdollista myös osittain etänä. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta. Erämuseosäätiö noudattaa Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n museoalan työehtoehtosopimusta.

Hae tehtävää rekrytointikumppanimme sivujen www.experis.fi kautta liittämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen kyseiseen tehtävään viimeistään 20.4.2022 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tiina Venäläinen, puh. 050 300 4372 tai
Ystävällisesti
Tiina
Tiina Venäläinen
Senior Consultant

ManpowerGroup
Viestikatu 3
FI-70600 Kuopio
Finland
T:
+358 (0)20 1700 100
M:
+358 (0)50 300 4372

www.manpower.fi
www.manpowergroup.fi