Työpaikkailmoitus

Museonjohtaja Heinolaan

HEINOLAN KAUPUNKI
SIVISTYSTOIMI, Kulttuuripalvelut, kaupungin museot
 
MUSEONJOHTAJA
 
Heinolan kaupunki hakee museonjohtajaa (120011) 1.6.2016 alkaen toistaiseksi. Museonjohtaja vastaa museoiden hallinnosta, suunnittelee ja kehittää museoiden toimintaa, vastaa yhdessä henkilökunnan kanssa museon kokoelmien hoitamisesta, näyttelyiden suunnittelusta ja toteutuksesta sekä hoitaa museon suhteita eri sidosryhmien kanssa.
 
Heinolan museot toimivat kolmessa historiallisessa rakennuksessa kaupungin keskustassa helmenään Lääninkivalteri Aschanin talo 1700-luvun lopulta. Varsin mittavien kokoelmien pääpaino on kulttuurihistoriallisessa esineistössä. Näyttelytoiminta on vilkasta ympäri vuoden sekä taide- että kaupunginmuseossa.  Tulevaisuuden haasteina ovat toiminnan monipuolinen kehittäminen sekä uuden perusnäyttelyn suunnittelu ja toteutus.
 
Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto museon edustamalta alalta (kulttuurihistoria, Suomen historia, taidehistoria tms.). Museonjohtajalta edellytetään vähintään vuoden kokemusta museoalan asiantuntijatehtävistä sekä kokoelmien ja kulttuurihistorian tuntemusta. Kiinnostus museopedagogiaan katsotaan eduksi.
 
Valinnassa arvostamme museonjohtajalta luovuutta ja laaja-alaista ajattelua. Arvostamme myös erinomaisia sosiaalisia taitoja ja kokemusta sekä taitoa henkilöstöjohtamiseen ja halua panostaa yhteistyöhön ja verkottumiseen.
 
Koeaika virassa on kuusi kuukautta. Palvelussuhteen ehdoissa noudatamme KVTES: ä.
 
Hakemukset tulee tehdä sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi
viimeistään 18.3.2016 klo 15 mennessä.
 
 
Lisätietoja antavat              va. museonjohtaja Sirpa Juuti 050 3221179
                                            kulttuurisihteeri Saija Jäppinen 050 3645910
                                              sivistystoimenjohtaja Pirjo Hepo-oja 0500 717310
                                            etunimi.sukunimi@heinola.f