Työpaikkailmoitus

Museonjohtaja Hyvinkään kaupunginmuseo

Haemme museonjohtajaa Hyvinkään kaupunginmuseoon

Etsimme Hyvinkään kaupunginmuseoon museonjohtajaa, jonka ensisijaisena tehtävänä on toimia Hyvinkään kaupunginmuseon johtajana. Museonjohtaja toimii myös Hyvinkään kaupungin museopalvelujen hallinnollisena johtajana. Museopalveluihin kuuluvat Hyvinkään taidemuseo ja Hyvinkään kaupunginmuseo.

Parhaimmat valmiudet tehtävään antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, jossa pääaineena on historia, kansatiede, arkeologia, museologia tai muu museoaine. Eduksi katsomme myös taiteentuntemuksen. Tehtävän hoitaminen edellyttää vankan museoalan kokemuksen lisäksi kokemusta esimiestyöstä, taloushallinnosta ja projektien johtamisesta. Arvostamme myös suuntautumista toiminnan kehittämiseen, yhteistyökykyä, hyvää esiintymistaitoa ja kielitaitoa.

Museonjohtajan tehtävänä on johtaa museopalveluiden toimintaa sekä huolehtia sen prosessien, talouden ja organisaation kehittämisestä ja yhteistyöstä sekä vastata asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta. Kaupunginmuseossa työ painottuu näyttely-, kokoelma, tutkimus-, julkaisu ja museopedagogisen toiminnan kehittämiseen. Museonjohtaja toimii kulttuuriperintötyön ja rakennetun kulttuuriympäristön asiantuntijana.

Museon suurimpana lähiajan haasteena on uudistuvan Hyvinkään museopalveluiden toiminnan kehittäminen. Vuoden 2022 alussa Hyvinkään museopalvelut yhdistävät toimintansa Jussintorin liikekeskukseen. Museotoiminnan kehittäminen edellyttää asiakasnäkökulman ja palveluiden saavutettavuuden edistämistä, kykyä strategiseen johtamiseen ja näkemyksellistä asennetta museotoimintaan.

Hyvinkään museopalveluissa pääset kehittämään toimintaa monipuolisesti ja kehittymään myös itse. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, haastavan ja itsenäisen tehtävän mukavassa työyhteisössä. Hyvät etätyömahdollisuudet ja liukuva työaika mahdollistavat joustavan työnteon.

Täytä sähköinen hakemus Kuntarekryn-palvelun kautta 31.1.2021 mennessä. Liitä hakemukseesi ansioluettelo ja tiedot suosittelijoista.

Työsuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Lisätietoja tehtävästä antavat 19.1. klo 9-12 ja 20.1. klo 12-15 v.a. museonjohtaja Susanna Eskola 040 709 5578 tai ja kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Simo Varjonen 040 540 0172 tai ö alkaa: 1.3.2021 tai sopimuksen mukaan.

Palkkaus: KVTES:in mukaan

Kokoaikatyö 36,25 tuntia / viikko.

Hyvinkää on viriili kaupunki Uudenmaan ja Hämeen rajalla. Sen historiaa leimaavat vilkkaat liikenneyhteydet ja teollisuus. Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä noin 8000 esinettä ja yli 100 000 valokuvaa kaupungin ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista. Hyvinkään kaupunginmuseo avasi ovensa marraskuussa 2019 Kauppakeskus Willassa, jossa se tavoittaa tänä päivänä asiakaskuntansa matalalla kynnyksellä. Hyvinkään kaupunginmuseo on yhteisten muistojen kohtaamispaikka.

Hyvinkää on ollut tunnettu taiteilijoistaan aina 1900-luvun alusta saakka ja kaupungissa asuu yhä runsaasti ammattitaiteilijoita. Hyvinkään taidemuseon kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä noin 2 600 teosta, ja kokoelmia kartutetaan vuosittain. Taidemuseon näyttelytoiminta painottuu kotimaiseen ja kansainväliseen nykytaiteeseen sekä oman alueen vanhaan ja uudempaan kuvataiteeseen. Taidemuseossa avattiin kesäkuussa 2019 toiminnallinen kokoelmanäyttelytila Taidelabra, jonka kehitystyö yhdessä museon sidosryhmien kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa.

Hyvinkään kaupunginmuseo ja taidemuseo muodostavat yhdessä Hyvinkään museopalvelut, jotka kuuluvat kaupungin sivistystoimeen. Hyvinkään kaupunginmuseon näyttelytilat sijaitsevat Kauppakeskus Willassa aivan kaupungin keskustassa, ja toimisto Villatehtaalla, kaupungin historiallisessa ytimessä. Hyvinkään taidemuseo sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, Jussintorin liikekeskuksessa, lähellä rautatieasemaa.

Terveisin,
Sari Mustajärvi
Amanuenssi
Hyvinkään kaupunginmuseo
Kankurinkatu 4-6
05800 HYVINKÄÄ
<mailto:>
+358 (0) 40 195 5510
www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo<http://www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo>