19.11.2019 | Saressalo, Lassi

Suomalainen radiotiedustelu toisen maailmansodan alla ja sen aikana on ollut jatkuvasti esillä eri julkaisuissa, jotka ovat käsitelleet Suomen sotilaspoliittista asemaa idän ja lännen välissä. Erityisesti teokset, joissa on pyritty valaisemaan suomalaista sotilastiedustelua, ovat toistuvasti ottaneet esiin radiotiedustelun ja sen saavutukset. Viime aikoina tätä tiedusteluhistoriaa on lähestytty aina uudelleen, kun on keskusteltu nykypäivän elektronisesta tiedustelusta. Yksi suomalaisen radiotiedustelun kirjoitetuimpia vaiheita on ollut operaatio Stella Polaris, johon liittyviä myyttejä ja faktoja kirjassa selvitellään.

Lue lisää

14.11.2019 | Sari Tuuva-Hongisto

Teos luo kattavan kuvauksen siitä, miten tietokonevälitteiset keskustelukulttuurit ovat kehkeytyneet, miten kulttuureja on ylläpidetty ja miten ne ovat muuttuneet aikojen saatossa. Verkkokeskusteluja ja nykyään myös sosiaalista mediaa leimaavat toisaalta yhteenkuuluvuus, tiiviit yhteistöt ja samanmielisten ihmisten keskinäinen kommunikointi, toisaalta verkon vaarat kuten vihapuhe ja trollaaminen.

Lue lisää

13.11.2019 | Antti Kujala

Teemu Keskisarja tarkastelee uusimassa teoksessaan suurta Pohjan sotaa (1700–1721), jossa Venäjä, Tanska ja Saksi-Puola liittoutuivat Ruotsia vastaan kasvattaakseen aluettaan ja valtaansa. Näkökulma on alaotsikon mukaisesti ”ihmisten historiaa”, sodan tarkastelua sammakkoperspektiivistä. Keskisarja on tuottanut sinänsä kelvollista historiantutkimusta, mutta hän ei tavoita sodankululle ratkaisevia makrotason seikkoja, kuten vaikkapa armeijan huollon ongelmiin liittyviä laajempia yhteyksiä. Ruotsia ja Venäjää koskevia kirjoja on lähdeluettelossa vähän. Åbo Akademissa viime vuosina tehdyt tutkimukset on lähes kokonaan unohdettu, samoin venäläinen tutkimus.

Lue lisää

2

12.11.2019 | Lassi Saressalo

Kaikessa toiminnassa, jossa pyritään saavuttamaan voitto vastustajasta, olipa toiminta taloudellista, poliittista, sotilaallista tai muuten vain kilpailevaa, on etukäteistiedon saaminen toisen osapuolen vahvuuksista ja heikkouksista sekä tämän suunnitelmista ensiarvoisen tärkeää. Tällaista tiedonhankintaa varten toimivat organisaatiot kehittävät omia tiedustelumenetelmiään, joilla tieto hankitaan, kootaan ja analysoidaan. Samalla nämä menetelmät pyritään salaamaan vastapuolen tiedustelulta. Tiedustelu on palapeliä, jännittävää, mutta joskus myös yllättävän arkista.

Lue lisää

8.11.2019 | Kaarninen, Pekka

Kirjailija Kalle Päätalon syntymästä tulee tänä syksynä kuluneeksi 100 vuotta. Päätalo oli aikoinaan Suomen suosituin kirjailija, mutta viime vuosina hän ei enää ole ollut kovinkaan runsaasti esillä, vaikka tutkijat ovat vasta löytämässä Päätaloa. Merkkivuoden aikana järjestetään muutamia juhlaseminaareja ja Päätalon kustantaja Gummerus juhlisti juhlavuotta julkaisemalla Antti Heikkisen Päätalo-kirjan. Se ei ole tavanomainen elämäkerta vaan persoonallinen tulkinta Kalle Päätalon elämästä ja tuotannosta.

Lue lisää

7.11.2019 | Lassi Saressalo

Ruijan suomalaisten historia alkaa olla jo viimeistä luuta myöten kaluttu, joten Jäämeren rannikon suomalaisasutuksen historian tutkimus on siirtymässä kohti Kuolan niemimaan pohjoisrannikkoa, Ryssänrantaa, jonne ensimmäiset suomalaissiirtolaiset asettuivat1800-luvun alussa. Kausikalassa Ryssänrannalla oli käyty jo miesaikoja sitä ennenkin. Neuvostovaltion rakentaminen ja sen toimet väestönsiirtoineen ja eliminointeineen kuitenkin lähes tyhjensivät siviiliasutuksen Muurmannin rannoilta. Lappalaisen ja Turtolan yhteinen julkaisu valottaa toisaalta suomalaisasutuksen nousua ja tuhoa ja toisaalta koko alueen sotilaspoliittista taustaa.

Lue lisää

Adam Rutherfordin teos, Lyhyt historia meistä kaikista: Ihmiskunnan tarina geenien kertomana, on kiehtova esitys sinusta ja minusta ja siitä, keitä olemme ja miten olemme tulleet maailmaan. Se alkaa ajasta, jolloin ihmislajeja oli ainakin neljä, ja jatkuu 1700-luvun hallitsijoihin asti. Se kertoo myös, keitä me olemme nykyisin ja mitä uusin DNA-tutkimus paljastaa suvusta, terveydestä, psykologiasta, rodusta ja kohtalosta.

Lue lisää

2

Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen uusi tutkimus antaa kriittisen ja kaunistelemattoman kuvan suomalaisten vapaaehtoistaistelijoiden sotaretkistä Viroon ja Itä-Karjalaan 100 vuotta sitten. Kirjassa suomalaista vapaehtoisliikettä verrataan saksalaisten Freikorpsien toimintaan, minkä vuoksi se valaisee suomalaiselle lukijalle suhteellisen tuntemattomia tapahtumia tuon ajan Latviassa.

Lue lisää

4

Uutiskuvaaja Peter Jansson kuvasi 40 vuoden uransa varrella tunnettuja valtiomiehiä ja tsunamivainajia, rosvoja ja poliiseja, urheilijoita ja muita julkkiksia. Legendaarisen lehtikuvaajan muistelmissa valotetaan suurten uutistapahtumien taustaa, pohditaan toimituksissa tehtyjä päätöksiä ja mietitään, mistä ja miten voi mediassa puhua. Entä mitä voi kuvata?

Lue lisää

31.10.2019 | Eira Huusko-Kukkonen

Marttaliitto täyttää tänä vuonna 120 vuotta, ja se on siten yksi Suomen vanhimmista yhdistyksistä. Yhdistys ei ole tarjonnut pelkästään kotitalousneuvontaa ja ohjausta hyvään arkeen vaan on ollut myös osana suomalaisia ajan ilmiöitä, edistänyt naisten asemaa, korostanut perheiden moninaisuutta sekä edesauttanut perhekäsitysten modernisoitumista. Teos, jota kirjoittaja on luonnehtinut tutkimusmatkaksi, valaisee Marttaliiton historiaa ja toimintaa runsaalla kuvituksella loistavalla konsteksualisoinnilla.

Lue lisää

Talvisodan syttymisestä tulee marraskuun lopussa kuluneeksi 80 vuotta. Muistopäivän merkeissä tehty Pekka Tuomikosken ja Heikki Tiilikaisen Ikkunat jäässä yhdistää havainnollisesti tarjoillun talvisotatiedon aikalaismuistelmiin, ja teoksen parasta antia ovat kiinnostavat kartat sekä aikalaisten puhuttelevat muistelmat.

Lue lisää

Suomesta lähti syksyllä 1944 noin tuhat naista eri reittejä pitkin kohti Saksaa. Anu Heiskanen on selvittänyt tarkkaan, mistä syistä naiset lähtivät ja mitä he matkallaan kokivat. Teos piirtää esiin kuvan itsenäisiä päätöksiä tekevästä modernista naisesta, joka luottaa itseensä myös yhteiskunnallisen kriisin aikana.

Lue lisää

28.10.2019 | Helena Pilke

Maaliskuussa 1944 perustetun Osasto H:n historia on osoitus siitä, että jatkosodan ajassa on vielä paljon tutkimatonta. Pääkaupungin suojaksi perustettu joukko-osasto ei – Helsingin ja helsinkiläisten onneksi – joutunut tositoimiin.

Lue lisää

25.10.2019 | Ilkka Pirttilä

Jussi Jalosen kirja Ayn Rand. Kapitalismin valtiatar luotaa kirjallisen moniulottelijan ja kapitalismin puolustajan Ayn Randin elämää ja ajattelua. Kirjassa käsitellään ennen muuta kapitalismia, individualismia, intellektuelleja ja oikeistopolitiikkaa, ja tyyli on asiantuntevaa ja houkuttelevan luettavaa.

Lue lisää

Venäjä-asiantuntija Arvo Tuomisen uutuuskirja Vladimir Putinista ei kerro pelkästään päähenkilöstään vaan myös Venäjästä. Teoksen vahvuus on kirjoittajan vahva historiatietoisuus ja konteksti ajan ilmiöihin, ja se sisältää myös paljon ennestään tuntematonta aineistoa Putinin elämästä.

Lue lisää

1

21.10.2019 | Saressalo, Lassi

Jossain kaukana on elänyt ihmisiä, joille pienet, vain muutaman neliökilometrin laajuiset kalliosaaret, ovat tarjonneet juurtumispaikkaa laajan meren tarjoamaa elantoa nautitsemaan. Itäisen Suomenlahden saaret – ne joita ei sota Suomelta riistänyt – muodostavat omalaatuisen maailmansa, joiden kertomaa tarinaa menneisyydestä, nykyisyydestä ja myös tulevasta sekä luonnon ikuisuudesta valokuvaajat, tarinankertoja ja runoilija tarjoavat katsottavaksi ja luettavaksi.

Lue lisää

Tunnetun venäläistutkijan Oleg V. Hlevnjukin uusi elämäkerta Stalinista on tervetullutta ja pätevää luettavaa 2000-luvun maailmassa. Uudet kriisit, sodat ja ympäristökatastrofi sekä taistelu hupenevista maapallon resursseista voivat hyvinkin tuoda valtaan uusia Hitlerin ja Stalinin kaltaisia yksinvaltaisia diktaattoreja: menneisyys pelottaa ja se pitää tuntea.

Lue lisää

1

16.10.2019 | Pentti Stranius

Arto Luukkasen Suomi hajoavan imperiumin sylissä on sisältönsä puolesta kaksijakoinen: osa tutkimusta liittyy tiukasti Ukrainan tilanteeseen vuosina 1985-1991 ja vuonna 2014 avautuneisiin paikallisen KGB:n lähteiden käyttöön - osa taas pohdintoihin Suomen asemasta Venäjän naapurina pitemmälläkin aikajänteellä. Teoksessa sivutaan myös suomalaista Venäjä-tutkimusta sekä skenaarioita Venäjän tulevaisuudesta, sekurokratia-kehityksen varjossa.

Lue lisää

15.10.2019 | Lauri Tainio

Turkin ollessa uutisissa maan historia ja se, miten tähän on tultu, jää usein selittämättä tai rajujen yksinkertaistusten varaan. Vaikka 2000-luvulla on julkaistu suomeksi nyky-Turkkia käsittelevää tutkimusta ja tietokirjallisuutta, varsinaista yleisesitystä Turkin tasavallan historiasta ei ole ollut tarjolla. Turkki-tutkija Toni Alarannan uusin teos, Turkin historia: Atatürkistä Erdoğaniin, pyrkii nyt korjaamaan tämän puutteen. Samalla se purkaa piintyneitä käsityksiä mm. Atatürkin uudistusten äkillisyydestä, muuttumattomasta kemalistisesta valtiosta ja konservatiivisten tahojen toiseudesta läpi Turkin historian aina AKP:n nousuun asti.

Lue lisää

14.10.2019 | Leena Rossi

Filosofi Eero Ojanen (s. 1954) on tuottelias tietokirjailija, joka on kirjoittanut filosofian lisäksi ainakin historiasta, arkeologiasta ja suomalaisesta kansanperinteestä. Suomen kansan taiat ja loitsut -teoksessa (2019) hän luo silmäyksen sanan mahtiin, jolla rahvas pyrki hallitsemaan erilaisia elämäntilanteita 1800-luvun lopulla ja myöhemminkin. Erilaisten esimerkkien avulla hän osoittaa, millaisia ”väkeviä” sanoja suomalainen rahvas on talonpoikaisyhteisössä käyttänyt.  

Lue lisää