Arvostelut

Ensio Puoskarin tiedotusopin väitöskirja Populaari, viestintä ja artikulaatio, Lawrence Grossbergin ajattelun tekstijärjestelmäanalyysi antaa uuden näkökulman mediatutkimukseen. Johdannossa Puoskari kertoo suuntautuneensa tutkimuskontekstiinsa lukemalla haastavien ajattelijoiden (kuten Althusser) teoksia. Hän on 1970-luvulta lähtien noudattanut periaatetta lukea yhden ajattelijan teos vuodessa. Vakuuttava lista saa lukijan odottamaan, jopa vaatimaan paljon väitöskirjalta.

Kaikkihan sen tietävät, millaisia tanssimuusikot ovat! Nehän juovat ja rälläävät ja naurattavat kaikki naiset! - Näin monet uskovat. Mutta onko todella niin?

Jukka Sihvonen julkaisi vuonna 1995 artikkelin Muuttuvan mediakasvatuksen käyttöohjeet (Peili 2/95), jossa hän esitteli käsitteen mediataju. Kymmenkunta vuotta myöhemmin Sihvonen palaa aiheeseen kirjassaan Mediatajun paluu. Vuonna 1995 mediataju liittyi muuttuneeseen mediakenttään, jossa erityisesti Mtv näytti tietä postmodernille televisiolle. Kyse ei ollut Sihvosen mukaan enää joukkoviestinnästä, vaan terapiamuodosta, joka toimi eräänlaisena tilana, jossa oli mahdollista neuvotella omista minuuksista ja omasta paikasta maailmasta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Vanhan rakentajan sanakirja ilmestyy otolliseen aikaan. Rakennusalalla ja asumisessa on vallalla perinnebuumi. Talotehtailla on perinnetalomallistonsa, rintamamiestalot ovat olleet otsikoissa Kari Hotakaisen Finlandia-palkitun romaanin vuoksi. Sisustuslehdissä vanhat talot - rintamamiestalot, mummonmökit, elementtiaikaa edeltävät kerrostalot - ovat mystifioivien kirjoitusten kohteena.

Kari Miettisen väitöskirja On the Way to Whiteness: Christianization, Conflict and Change in Colonial Ovamboland, 1910-1965 käsittelee kristinuskon levittämistä nykyisen Namibian alueella. Miettisen näkökulma painottuu suomalaiseen lähetystyöhön tukeutuen lähinnä heidän tuottamaan materiaaliin, sillä suomalaisilla kristinuskon levittäjillä on pitkät perinteet ns. Ambomaan alueella jo 1870-luvulta lähtien. Miettinen pyrkii tutkimuksessaan valottamaan syitä miksi ambomaalaiset kääntyivät kristinuskoon, millaiset välit evankeliuminviejillä sekä paikallisväestöllä oli ja millaisia kulttuurienvälisiä konflikteja asetelma synnytti.

Mediayhtiöiden kansallisella ja kansainvälisellä keskittymisellä on yleisesti uskottu olevan vaikutuksia mediasisältöihin. Tutkimusta aiheesta on kuitenkin tehty yllättävän vähän, vaikka viestintäalasta on viime vuosikymmeninä tullut yksi johtavista liiketoiminta-alueista. Siksi mediatutkija Juha Herkmanin tuore väitöskirja Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto. Median markkinoituminen ja televisioituminen on tärkeä.

Professori Viljo Kohosen 60-vuotisjuhlakirjana sekä puheenvuorona opettajuudesta ja kasvatuksesta tämä teos lunasti paikkansa kirjahyllyssäni miltei välittömästi. Kirjan artikkelien 17 kirjoittajaa Kohosen työvuosien varrelta ovat lähestyneet opettajuutta usealta eri suunnalta, ja juuri tuo opetuksen ja kasvatuksen monialaisuuden ymmärtäminen, kenties jopa sisäistäminenkin, nähdään teoksen kantavana voimana. Sillanrakentajuutena. Teoksessa käsitellään kasvatusta, opettajuutta ja kielikasvatusta monin eri tavoin, mutta useimmat artikkelit pureutuvat jollain tapaa kaikkiin edellä mainittuihin aiheisiin.

Uskontotieteilijä, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija Ilkka Pyysiäinen keittää käsillä olevan teoksensa kokoon hyvin moninaisista aineksista - mutta niinhän kunnon kokki tekeekin. Keittämismetaforien käyttö tuntuu teoksen esittelyssä luontevalta, sillä jokainen luku alkaa reseptimuodossa olevalla selityksellä käytetyistä ainesosista sekä niiden vaatimista toimenpiteistä - juomasuosituksia unohtamatta. Pyysiäinen ei kaihda tarttumista laajoihin teemoihin, kuten hänen vuonna 1997 ilmestyneen teoksensa ”Jumalan selitys” -nimestä voidaan havaita. Syntiä ja Jumalaa käsitelleet teokset sekä niiden välissä ilmestynyt esseekokoelma ”Harvat ja valitut” (2001) osoittavat Pyysiäisen hallitsevan tieteen popularisoinnin.

Ahti Laitisen ja Kauko Aromaan teos Rikollisuus ja kriminologia (Vastapaino 2005) on uusin rikollisuutta ja kriminologiaa käsittelevä suomenkielinen oppikirja. Kirjan tarkoituksena on esitellä erilaisia näkökulmia kriminologiaan ja rikollisuuteen, minkä tekijät ovatkin toteuttaneet monipuolisesti ja perusteellisesti. Kirjassa esitellään paitsi rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja ja rikosten ja rikollisuuden torjuntaa myös valkokaulusrikollisuutta, organisoitunutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta ja rikosten tasoa ja seuraamuksia ja lopuksi vielä luodaan lyhyt silmäys rikollisuuteen ja kriminaalipolitiikkaan globalisaation kehyksessä. Teoksen alussa kirjoittajat määrittelevät kriminologian opiksi rikoksesta.

Kirjan toimittaja Kimmo Katajala ansaitsee kunnioittavan kiitoksen: tasokkaan yhteispohjoismaisen artikkelijulkaisun aikaansaaminen ei ole helppoa, mutta tässä on onnistuttu. Katajala itse on kirjoittanut varsin kattavan teoksen Suomalainen kapina. Nyt hän on ollut kokoamassa joukkoa saman aihepiirin tutkijoita eri pohjoismaista. Julkaisukielenä englanti on hyvä valinta.

Kolme vuotta sitten joukko eri alojen tutkijoita kokoontui Firenzeen keskustelemaan Euroopan mielikuvista ja myyteistä. Esitelmistä kootun kirjan esipuheen arvovaltainen kirjoittaja, Euroopan Unionin komission nykyisin jo edellinen puheenjohtaja Romano Prodi, on huolissaan, että EU hyljeksii esteettisiä ja eettisiä arvoja, jotka kuitenkin ovat entistä ajankohtaisempia, kun EU sekä laajenee että syvenee uuden peruskirjan myötä. Prodi toivoo tämän kirjan lisäävän huomiota unionin historiallisiin ja kulttuurisiin perusteisiin, jotta Eurooppa voisi näyttää koko maailmalle positiivista esimerkkiä. Toimittaja Luisa Passerini toistaa saman ajatuksen eri sanoin, että uusien ja vanhojen symbolien tarkastelu rikastuttaa käsityksiämme eurooppalaisuudesta.

Kirsti Salmi-Niklander tarkastelee folkloristiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan aikaisemmin niukasti tutkittua ilmaisumuotoa, käsinkirjoitettuja lehtiä. Tutkimuskohteena on ”Valistaja” ja muut karkkilalaisten työläisnuorten 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä käsin kirjoittamat lehdet. Aineisto ei varmaankaan houkutellut helppoudellaan: tutkija sai käyttöönsä lähes 800 sivua käsittävän järjestämättömän läjän osin päiväämättömiä, suureksi osaksi anonyymien kirjoittajien tuottamia tekstejä ja tekstikatkelmia, joiden sisältö vaihteli Nyyrikistä ja muista painetuista julkaisuista kopioiduista tarinoista raittius- ja siveellisyyskeskusteluihin ja poliittiseen agitaatioon. Hankala aineisto ei lannistanut Salmi-Niklanderia, joka kävi siihen käsiksi vimmalla ja järein asein.

Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia jakaantuu lukuihin, joista ensimmäisessä käsitellään Suomen syntyä, seuraavassa kansallisvaltion yhteiskuntaa ja viimeisessä globalisoituvaa Suomea. Ensimmäisen luvun artikkeleissa nostetaan esiin mm. kotimaisten vallanpitäjien tapa hallita teollisen vallankumouksen ulottuminen Suomeen ja samalla alkunsa saanut yhteiskuntapolitiikka. Toisessa luvussa tarkastellaan mm.

Yli kymmenen vuotta sitten ilmestyi Peter von Baghin tiiliskivimäinen Suomalaisen elokuvan kultainen kirja. Nyt kirja on ilmestynyt uudistettuna ja täydennettynä eli entistä tukevampana niteenä. Vanha kirja koostui elokuvaesittelyistä, jotka oli järjestetty valmistumisvuosien mukaan, sekä alaan liittyvistä tapahtumista, kommenteista ja sitaateista. Uudessa painoksessa tätä formaattia on jatkettu viimeisen vuosikymmenen tiedoilla.

Suomessa sosiologien kiinnostus oman tieteenalan tilaan ja historiaan on ollut aktiivista. Tämän kiinnostuksen uusin ilmaus on yllä mainittu Marja Alastalon väitöskirja, joka on jokseenkin perinpohjainen tutkimus eri tutkimustyypeistä ja niihin liittyvistä keskusteluista suomalaisessa sosiologiassa. Kirja keskittyy 1950- ja 1960-luvuille, jolloin lomaketutkimus oli voimissaan. Ehkä myöhemmästä lomaketutkimuksesta ei ole niin paljon kerrottavaakaan.

Aluksi todettakoon, että asiaan vihkiytymättömälle henkilölle ei uuden ajan alun alkuperäisasiakirjojen lukeminen todellakaan ole yksinkertaista. Myös vankan kokemuksen omaava tutkija törmää jatkuvasti kielellisiin, sisällöllisiin ja paleografisiin ongelmiin. Kuitenkin - ja kuten myös Anneli Mäkelä-Alitalo kirjassaan toteaa - tarjoaa menneiden vuosisatojen kirjurien sulanjälkeen tutustuminen ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä lähemmäksi historiallisia lähteitä. Siksi paleografia on haasteellisuutensa lisäksi myös kiehtovaa ja palkitsevaa.

Sanna-Kaisa Spoofin toimittama Tiltun kapiot. Iittiläinen käsityöperinne kertoo iittiläisistä vanhoista tekstiileistä sekä naisista käsityöperinteen välittäjinä, vaalijoina ja tukijoina. Tiltun kapiot esittelee talonpoikaisessa elämässä tarvitut tekstiilit rekipeitoista räsytallukkaisiin tutustuttaen lukijansa myös tekstiilien valmistusmenetelmiin sekä käyttötarkoituksiin. Tiltun kapiot edustaa nykypäivänä harvinaisempaa esineellisesti, alueellisesti ja paikallisesti painottunutta kansatieteellistä tutkimusta.

Mozartin elämä ja taide kiinnostivat sosiologi Norbert Eliasta (1897-1990) siinä määrin, että hän aikoi kirjoittaa aiheesta laajemman teoksen. Siinä hän olisi käsitellyt porvarisluokkaan kuuluvan taiteilijan asemaa hoviyhteisössä, jonka makutottumukset asettivat taiteelliselle luomistyölle tiettyjä vaatimuksia ja rajoitteita. Mozart esimerkkinään Elias pyrki kehittämään nerouden sosiologiaa, mutta kaikki hänen suunnitelmansa Mozart-aiheen parissa eivät toteutuneet, eikä hän saanut aikomaansa laajempaa tutkimustaan koskaan valmiiksi. Sen sijaan aihetta käsitteleviä lyhyempiä tekstejä ja luonnoksia syntyi useita.