Arvostelut

Uskontoteologia on kasvava teologian ala, joka saa elinvoimansa länsimaissa alati kasvavista siirtolaistaustaisista, ei-kristillisistä uskonnollisista yhteisöistä sekä kirkkojen ja teologien kohtaamisesta näiden kanssa. Postkolonialismi, globalisaatio ja kasvaneen kansainvälisen muuttoliikkeen seuraukset Euroopan uskonnolliselle elämälle ovat pakottaneet teologit katsomaan peiliin ja pohtimaan uusia kysymyksiä. Kuinka kristittyjen tulee toimia toisuskoisten kanssaihmisten kanssa omissa yhteiskunnissaan ja mitä haasteita tämä tuo tullessaan? Tilanne tuntuu olevan hyvin hämmentävä monelle teologille, varsinkin kun monille siirtolaisille uskonto vaikuttaa olevan huomattavasti merkittävämpi asia kuin ’maallistuneille’ länsimaisille.

Petri Hautaniemen väitöskirja on osa kiivasta tahtia kasvavaa uutta suomalaista maahanmuuttotutkimusta. Tutkimuksen keskiössä ovat nuoret somalipojat, joiden elämää Hautaniemi tarkastelee paikallisissa ja ylikansallisissa yhteyksissä. Tämän ohella toinen keskeinen teema on poikien elämä suomalaisen yhteiskunnan puitteissa, mukaan lukien viranomaistyön ja -huolen kohteena oleminen. Tutkimuskohteensa kautta työ asemoituu osaksi pakolaistutkimusta, johon se pyrkii tarjoamaan poikien aktiivisen toimijuuden näkökulmaa uhriperspektiivin sijaan.

Jussi Parikka pohtii kirjassaan "Koneoppi" ihmisen ja koneen suhdetta teoreettisella tasolla lähestyen aihetta humanististen tieteiden näkökulmasta. Kirja keskittyy kolmeen keskeiseen teemaan: teknologiakasvatus, hybridisyys ja ambivalenssi. Teemat on valittu, koska ne kuvaavat Parikan mukaan moderniteetin olennaisimpia osia. Teknologiakasvatuksen Parikka määrittelee keskittyvän "nykykulttuuriin teknologian kyllästämänä maailmana, jota miehittävät tietokoneet, kännykät, kodinkoneet ja mediakoneet".

Jani Mikkonen aloittaa raflaavasti: ”Pikku G haluaa tuhota. Hän on jo tappanut lenkkeilijöitä, äitejä, isiä ja lapsia ´Olen mennyt klubiin haulikon kanssa ja...´ Ei, vuoden 2003 suurin suomalainen Pikku G ei puhu menneisyydestään. Ei edes biiseistään.

Jani Mikkonen aloittaa raflaavasti: ”Pikku G haluaa tuhota. Hän on jo tappanut lenkkeilijöitä, äitejä, isiä ja lapsia ´Olen mennyt klubiin haulikon kanssa ja...´ Ei, vuoden 2003 suurin suomalainen Pikku G ei puhu menneisyydestään. Ei edes biiseistään.

Elämäkertojen osuus erityisesti poliittisen historian tutkimuksessa on tunnetusti vahva. Sen sijaan varsinkaan suomalaisessa oikeushistorian tutkimuksessa se ei ole ollut kovinkaan harrastettu laji - tutkimuksellisesti ohuita juristielämäkertoja on kylläkin ilmestynyt. Lajityypin vähäisyyteen ovat osaltaan johtaneet alalle pitkään ominaisten tutkimustehtävien luonne ja painotukset: esimerkiksi jonkin normikokonaisuuden synnyn ja taustojen selvittämiseen biografinen tutkimusote ei useinkaan luontevasti istu. Syynä biografiaotteen vähäisyyteen lienee ollut sekin, että ei ole välttämättä mielletty sen mahdollistaman tutkimusproblematiikan laajuutta - biografian kautta kun on mahdollista tarkastella laajoja välittömän henkilöllisen kohteensa ylittäviä tutkimusongelmia.

Talvi- ja jatkosotaa käsittelevä kirjallisuus on viime vuosina lajillisesti kirjavoitunut. Poliittisen eliitin, sodanjohdon ja sotilaiden näkökulmat ovat saaneet rinnalleen uusia toimijaryhmiä. Uusista näkökulmista sotaa tarkastelleita tutkimuksia ovat muun muassa Maria Lähteenmäen Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja - Lappilaisten sotakokemuksia 1939-1945 (SHS 1999) ja Marianne Junilan väitöskirja Kotirintaman aseveljeyttä - Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941-1944 (SKS 2000). Julkaistuista aikalaisdokumenteista voi esimerkkinä mainita Valtion tiedoituslaitoksen ja salaisen verkoston VIA:n johtotehtävissä toimineen Martti Ruudun Me uskoimme Suomeen - Sotapäiväkirja 1941-44 (Otava 1999).

Uusi vuosituhat on tuonut terrorismin median kautta yhä lähemmäs myös meitä suomalaisia. New Yorkin iskut 11. syyskuuta 2001, räjähdykset Moskovassa ja viimeisimpänä Madridin tuhoisa isku maaliskuussa 2004 ovat kaikkien tiedossa. Mutta nykyinenkään terrorismi ei ole syntynyt tyhjästä, sillä on taustansa.

Turun Akatemian talousopin professorin Pehr (Pietari) Kalmin Amerikan-matkasta kertova nuortenkirja on jo kolmas Markku Löytösen suomalaisia tutkimusmatkailijoita käsittelevässä sarjassa: aiemmin on esitelty Herman Spöring (Eteläisten merten salaisuus, 1996) ja G. A. Wallin (Arabian salaperäinen vaeltaja, 2001). Ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linné organisoi 1700-luvun puolivälissä koko joukon tieteellisiä retkikuntia, joiden tarkoituksena oli hyödyn ja valistuksen ajan hengessä koota kasveja ja muuta luonnontieteellistä tietämystä ympäri maailman.

Monipuolisesta kirjallisesta tuotannosta tunnettu Karo Hämäläinen on ajan hermoilla kirjoittaessaan nykyaikaisten kesäolympialaisten historiasta kompaktin opuksen urheiluhistoriasta kiinnostuneille. Kirjan formaatti on tietoverkoissa surffailevaa nykylukijaa ajatellen sopiva, lähes verkkolehtimäinen. Kaikista kesäkisoista löytyy yleisesittely tilastotietoineen. Lisukkeeksi tarjotaan aikalaiskuvauksia sanomalehdistä sekä yksi biografia kunkin kisan olympiasankarista.

”Jokaisessa luontohavainnossa on mukana koko inhimillinen kulttuuri.” (Theodor Adorno) Jussi Kiven Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2004) on tutkimusmatka luontohavaintoon - luontoon, maisemiin, taiteisiin ja luontopolitiikkaan. Kirja on kuin tämän päivän suomalainen metsä, jota pirstovat historian valtatiet, luonnonvarapolitiikan linjanvedot, kulttuuriset aukkohakkuut ja taiteelliset mahlanjuoksutukset. Kuin tämän päivän metsä, joka kaikesta huolimatta on kokemuksellisesti arvokas.

Kirja Kehityksen etiikka ja filosofia on kehitysyhteistyön filosofian antologia, jonka kirjoittajat ovat lähinnä käytännöllisen filosofian tutkijoita. Heta Gylling toteaa esipuheessaan kirjassa pyrityn "käsittelemään keskeisimpiä kehitysmaiden ja länsimaiden yhteistyössä syntyviä filosofia kysymyksiä". Kirjassa käsitellyt teemat ovatkin tärkeitä, mutta ymmärrettävästi monia tärkeitä asioita on myös käsitelty hyvin lyhyesti tai ylimalkaisesti. Esittelen aluksi lyhyesti kirjan artikkelit.

Filosofi Eero Ojasen kirja "Miehen filosofia" lupaa otsikossaan ja lehdistötiedotteissa käsittelevänsä nimenomaan miehiä ja miehiin liitettäviä kysymyksiä. Kirjan ongelma kuitenkin on, että fokus lipsahtaa Ojaselta toistuvasti näkyvistä. Hän ei tarkastele miestä sukupuoliherkästi, eikä ota miestä sukupuolierityisenä olentona, jonka toimia ja ajatuksia sukupuoli jotenkin määräisi, vaan hän liukuu toistuvasti miehestä ihmiseen. Näin Ojanen vahvistaa ajattelutapaa, jossa mies on ensisijainen naiseen nähden ja edustaa yleisihmisyyttä.

Kulttuurintutkimuksen saralla tarkastellaan usein vieraiden kulttuurien kuvauksia tai oman kulttuurin marginaaleja koskevia stereotyyppisiä esityksiä. Kuvausten on osoitettu perustuvan valtasuhteisiin, fantasioihin, kulttuurisesti määräytyneisiin tietojärjestelmiin jne. pikemminkin kuin kohdallisiin kuvauksiin. Kuitenkin kriittisen kulttuurintutkimuksen tarkastelun kohteena on harvemmin ollut marginaalien tapa kyseenalaistaa heitä koskevia hegemonisia kuvauksia ja neuvotella niistä.

Teoksessaan Matti Sarmela kokoaa yhteen tutkimuksiaan thaimaalaisista kyläyhteisöistä, joita hän on seurannut vuodesta 1972 lähtien. Teoreettisena taustana on ympäristöantropologinen suuntaus, mutta kirjoittaja kuitenkin huomauttaa, ettei hänen tarkoituksenaan ole esitellä thaimaalaiskylien kulttuuria antropologisten teorioiden valossa. Teosta ei liene tarkoitettu pelkästään tieteelliseksi tutkimukseksi, eikä se sellaiseksi jääkään. Matti Sarmelan tulkinnat ja kannanotot ovat nimittäin hyvin värikkäitä, ja paikoin kirjaa on tulkittava hänen tilaisuudekseen purkaa pahaa oloaan, jota nykyaika hänessä herättää.

Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen kustantamo k&h on julkaissut Marjo Kaartisen teoksen Neekerikammo - kirjoituksia vieraan pelosta. Dosentti, akatemian tutkijatohtori Marjo Kaartinen on ottanut teoksessa tehtäväkseen osoittaa suomalaisten aina nähneen afrikkalaiset villeinä, ikuisina lapsina, pakanoina, tyhminä, laiskoina, eläimellisinä, ahneina, rumina ja kyltymättöminä ja että tämä mielikuvasto kiteytyy - ja on aina kiteytynyt - sanaan "neekeri", joka myös suomenkielessä kantaa mukanaan rasistisia viitteitä. Tehtävässään Marjo Kaartinen mielestäni sekä onnistuu että epäonnistuu. Hän onnistuu laajalla aineistolla osoittamaan, miten koko länsimaiseen kulttuuriin on sisäänrakennettu pelko ja kammo vieraíden ja erilaisten kulttuurien edustajia - tässä tapauksessa mustia - kohtaan.

Turun yliopiston kulttuurihistorian dosentin, tutkijatohtori Marjo Kaartisen tutkimus Neekerikammo on voimakas puheenvuoro rasismia ja piilorasismia vastaan. 1970-luvulla otettu valokuva koululuokasta, jonka taululla olevissa kirjainmalleissa N-kirjainta opetettiin hokemalla "N niinkuin neekeri", on saanut hänet havahtumaan tosiasiaan, että hän on itsekin elänyt osana rasistista kulttuuria. Tämän rasismin eräänä ilmentymänä on ollut halventavan "neekeri"-sanan pitkään jatkunut käyttäminen. Kaartisen mukaan tämä sana ei voi koskaan olla neutraali, koska "se on meillä historiansa aikana ladattu samalla valkoisen miehen ylemmyydellä kuin englannin kielessäkin".

Juha T. Hakalalla on laaja kokemus opinnäytteiden ohjaamisesta ja opinnäytetyön laatimista helpottavien ja tukevien oppaiden kirjoittamisesta. Hänen aikaisempia suomenkielisiä teoksiaan ovat olleet Graduopas (1999) ja Opinnäyte luovasti (1998). Hakalan teos on tutkimustyön ja sen suunnittelun opas.

Rock-musiikki mielletään tavallisesti erittäin miehiseksi musiikin alueeksi, mutta suomalaisen naisrockin historiaa käsittelevään kirjaan on kuitenkin löytynyt esiteltäväksi myös melkoinen määrä naispuolisia rock-toimijoita. Tekijöiden mukaan kysymyksessä on silti vain otos, eivätkä kaikki rokkinaiset ole edes mahtuneet yhteen kirjaan. Teos etenee kronologisesti siten, että liikkeelle lähdetään 1950-ja 60-luvuilta ja edetään 2000-luvulle. Tekstissä ei yritetä määritellä, mitä rock oikeastaan on, mutta varsinkin kirjan alkupuolella tehdään selvää pesäeroa iskelmään.