Arvostelut

Teoreettisen filosofian dosentti Panu Raatikainen rupesi rohkeaan urakkaan kirjansa Ihmistieteet ja filosofia myötä. Analyyttisen filosofian tuntijana tunnetun Raatikaisen tavoite käsitellä yhdessä teoksessa keskeisimpiä ihmistieteiden filosofisia kysymyksiä on - lievästikin ilmaisten - laaja. Erityisesti epäilykset heräävät kun Gaudeamuksen julkaisemassa kirjassa ei ole sivuja kuin 176. Ihmistieteiden kenttä on kuitenkin itsessään erittäin laaja kattaen historian, psykologian, kielitieteen, antropologian, yhteiskuntatieteet ja niin edelleen.

Teknologian käsite herättää automaattisesti mielikuvan vain uusimmasta teknologiasta: tietoteknisistä uutuuksista, nykyään varsinkin kännykkäkulttuurista, jonka teknologisista uutuuksista uutisoidaan ehkä eniten. Tämä teknologian suora assosiaatio tietotekniikkaan ja nimenomaan median kautta on kuitenkin selkeä osoitus siitä, kuinka Suominen on osunut oikeaan rakoon tutkiessaan koneen kokemusta julkisuuden ja nimenomaan populaarijulkisuuden kautta. Jaakko Suomisen Koneen kokemus täyttää hienosti myös aukkoa, joka on maassamme ollut tietotekniikan tarkastelussa kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Suomisen päätavoite on tarkastella ihmisen ja koneen kohtaamisen kuvausta kulttuurisena ilmiönä populaarijulkisuuden näkökulmasta.

Kirsi Uola käsittelee väitöskirjassaan Vastakohtien meren ristiriitainen sankari suomalaisen merikirjallisuuden lajiproblematiikkaa ja kyseisen kirjallisuuden esittämää kuvaa suomalaisista merimiehistä. Merikirjallisuus on ongelmallinen lajityyppi, se on omituinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Uola kuvaa, miten kirjojen arvosteluissa painotetaan kirjoittajien ”asiantuntemusta” ja merenkulun ja laivaelämän kuvausten ”aitoutta”, vaikka samalla toki käsitellään teosten kaunokirjallisia ansioita. Merikirjallisuudessa korostuu ammatillinen näkökulma, keskeisinä toimijoina ovat merimiehet eivätkä esimerkiksi matkustajalaivan turistit.

Turun yliopistossa tarkastettiin huhtikuun lopulla Päivi Arffmanin kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja "Comics go underground!" Underground-sarjakuva vastakulttuurina vuosien 1967-1974 Yhdysvalloissa. Väitös on tiettävästi kolmas suomalainen sarjakuvia käsittelevä ylimmän tason akateeminen opinnäyte. Tämän työn erityinen ansio on se, että nyt ensimmäisen kerran sarjakuvan sisällä nähdään erilaisia virtauksia.

Mikset sinäkin hankkisi kotiisi huokeaa ja asiantuntevaa televisiomainonnan historiaa? Jukka Kortin väitöskirjasta löydät oivalliset 60-luvun mainokset ja niiden kulttuurihistorialliset selitykset näppärässä paketissa. Kun ostat kirjan, saat DVD-levyn ilmaiseksi! Näin se olennainen ehkä sanottaisiin 60-luvun mainosnikkareiden kielellä.

Myönnän aiemmin arvostelleeni suomalaisen kansallisromanttisen taiteen tutkimusta kovalla kädellä, mutta Janne Gallen-Kallela-Sirénin kirja asettaa kaiken sanomani aivan uuteen valoon. Suomessa on helppo tulla asiantuntijaksi, mutta näköjään suomalaisesta taiteesta kirjoittamalla voi saada itselleen oikein kansainvälisenkin uran. (Ettei syntyisi väärinkäsityksiä, omaan itse jatkotutkinnon samasta yliopistosta, jossa Gallen-Kallela-Sirén kirjoitti väitöskirjansa. Kyllä siellä tehdään ihan hyvääkin tutkimusta.

Robert Kaganin menestysteos perustuu esseeseen, jonka hän julkaisi Policy Review’ssa vuoden 2002 kesällä. Lyhyessä ajassa esseen pohjalta julkaistu teos oli myynti- ja arvostelumenestys ympäri maailmaa. Kaganilla on mittaamattoman arvokasta kokemusta niin kansainvälisen politiikan tutkimuksesta kuin Yhdysvaltain ulko- ja puolustuspolitiikastakin, ja hän on hankkinut kokemusta niin asiantuntijana, kirjailijana kuin Washington Post’in kolumnistinakin. Teoksessa Paratiisin vartijat keskustellaan eurooppalais-amerikkalaisista suhteista tavalla, joka aiheutti - ja aiheuttaa yhä - suurta kohua maailmanlaajuisesti.

Vetäistyään värssynsä hän muiskautti minulle riettaan suudelman. Kohta hän oli jo sängyn päällä ja riuhtoi kaikin voimin vaatteet yltäni, vaikka koetin vastustella. Hän ähelsi jalkovälini kimpussa pitkän aikaa, mutta turhaan. Hiki ja akasiavoide virtasivat jokena hänen otsaltaan, ja hänen poskiensa juomuissa oli niin paljon liitua, että hän muistutti sateen piiskaamaa rapattua seinää.

Vuoden 2003 loppupuolella Jyväskylän yliopistossa soveltavan kielitieteen alalta väitellyt Sari Pöyhönen on käyttänyt tutkimuksessaan dialogista viitekehystä. Siinä kontekstissa Pietarissa ja Petroskoissa työskentelevien venäläisten suomen kielen opettajien ammatti--identiteetti rakentuu vuorovaikutussuhteessa -- moniäänisesti, dynaamisesti ja erilaisia merkityksiä sisältäen. Etnografinen haastattelumenetelmä ja kvalitatiivinen tutkimuslähtökohta tuo tehokkaasti esille tutkittavien oman ammatillisen kokemuspiirin ja urakehityksen, jonka pohjalta identiteettejä sitten tyypitellään. Murrosvaiheen opettajien asemaa ja opetuskulttuurin muutosta Luoteis-Venäjällä ovat tutkineet muutkin kuin Pöyhönen.

Kotiliesi-lehden toimittaja - päätoimittaja Alli Wiherheimo ( 1895-1978, -1906 Grönhagen) tunnettiin suvereenina lehtinaisena ja kulttuurihenkilönä. Eläkkeelle jäädessään hn sai Suomen Kulttuurirahaston palkinnon "tunnustukseksi eheästä, menestyksellisestä elämäntyöstä aikakauslehden toimittajana sekä suomalaisen kotikulttuurin vaalijana ja kehittäjänä." Fil.toht.

Irma-Riitta Järvinen on toiminut folkloristina sekä Helsingin yliopistossa että 1990-luvun alusta asti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. Järvisellä on omien sanojensa mukaan ollut suuri ilo ja kunnia opiskella ja toimia tutkijana professori ja akateemikko Matti Kuusen sekä professori Leea Virtasen aikana - tämä uskoakseni vaikuttaa myös aihevalinnan taustalla. Suurin kannustin löytynee kuitenkin kotoa, sillä hänen vanhempansa Aili ja Lauri Simonsuuri olivat kumpikin kansanrunoudentutkijoita ja ainakin Lauri Simonsuuri on liikkunut Järvisen tutkimalla alueella Venäjän Karjalassa useaan otteeseen. Irma-Riitta Järvisen henkilökohtainen kiinnostus Laatokan Karjalan alueeseen ja erityisesti Salmiin onkin peruja lapsuudesta, erityisesti tietenkin 1970-luvulta, jolloin hän valmisti aiheesta ensimmäiset opinnäytetyönsä.

Hanna Snellman esittää kansatieteilijänä tutkimuksensa yhdeksi pyrkimykseksi, että siinä on joukko itsestäänselvyyksiä, jotka ruotsinsuomalaiset tunnistaisivat. Hänen kohteenaan ovat 60- ja 70-luvun lappilaiset Göteborgiin muuttajat. Uskon näin tapahtuvan: varmasti jokaisen heistä valokuva-albumissa on kuva keittiöstä, jossa vesi juoksee ja sähköliesi hohkaa. Mutta varsinainen tutkimuksen onnistumisen merkki on se, että muutkin lukijat löytävät siitä itselleen merkityksellisiä asioita; siitä tulee ei vain ruotsinsuomalaisuutta, vaan myös koko suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriaa pohtiva.

Suomen ja Tansanian presidentit Tarja Halonen ja Benjamin Mkapa johtivat Kansainvälisen työjärjestön (ILO) globalisaation yhteiskunnallisia ulottuvuuksia käsitellyttä maailmankomissiota, jonka tuoreessa loppuraportissa toivotaan maapallonlaajuiseen päätöksentekoon tehokkaampaa kansanvaltaista kontrollia ja parempaa koordinaatiota. Näistä asioista kirjoittaa myös kokenut kansalaisjärjestövaikuttaja Susan George Vastapainon ja Suomen Attacin yhdessä julkaisemassa Maailman kauppajärjestö kuriin -pamfletissa. Ylikansallisiin kysymyksiin keskittyneen tutkijaverkoston Transnational instituten apulaisjohtajana ja Ranskan Attacin varapuheenjohtajana toimiva George väittää Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöjen suosivan ylikansallisia yhtiöitä ihmisoikeuksien kustannuksella ja tekevän kaikesta inhimillisestä toiminnasta kauppatavaraa. Pamfletin tehtävänä on yleensä kiistää jonkin asian oikeutus ja tarjota tilalle toisenlaisia tapoja toimia.

Sven Hirn on kulttuurihistorioitsijana kirjoittanut sirkuksesta, suomalaisen teatterin varhaisvuosista, varhaisen elokuvan esitystraditioista sekä muista esittävän taiteen ilmiöistä. Lisäksi hän on kirjannut ylös kuvauksia marginaalisemmistakin esityskäytännöistä, kuten esimerkiksi 1800- ja 1900-luvun vaihteen vahakabineteista ja panoptikoneista. Hirnin esseekokoelma Kaunotar ja hirviöitä keskittyy näillä tai vastaavilla kulttuurin alueilla 1700-luvun lopulla, 1800- luvulla tai 1900-luvun alkuvuosikymmenillä toimineiden ihmisten elämäntarinoiden ja ilmiöiden kertomiseen. Hirnin henkilögalleria pitää sisällään sirkustemppuilijoita, improvisaattoreita, keksijöitä ja seikkailijoita.

Alkusanojen lisäksi kahdeksassa - mukana vain yksi nainen - artikkelissa pyritään avaamaan uutta suomalaista sosiologista keskustelua rockista ja rockkulttuurista. Miksi avausta tarvitaan? Kahtiajaossa matala-korkea rockkulttuuri muun populaarikulttuurin muassa on yleensä luettu matalaan päähän. Rock tietenkin tarvitsee arvonnousua.

Sambiassa varttuneen René Gordonin kuvateos Afrikasta pyrkii antamaan kokonaiskuvan mantereen ihmisistä, maisemasta, luonnosta ja kulttuureista. Kirjan tavoitteet ovat ehkä turhankin kunnianhimoiset, mutta suhteellisen hyvän yleiskuvan Afrikan eri osista Gordon pystyy kuitenkin tekstissään tavoittamaan. Asiantuntija-apua Gordonille ovat tarjonneet ympäristötieteisiin erikoistuneet professorit Roy Siegfried ja John Grindley, jotka ovat varmasti vaikuttaneet kirjan ekologiseen ja ympäristönsuojelulliseen näkökulmaan. Tekstin sijaan tätä kirjaa tulisi kuitenkin arvioida ensisijassa kuvateoksena.

Sulkusen teos Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831-1892 koskee hyvin keskeistä ajanjaksoa suomalaisen kansallismielisyyden ja koko yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Monien erityisesti suomalaisiksi miellettyjen ominaisuuksien ja sisältöjen ytimeen pääsee käsiksi tutkimalla Sulkusen käsittelemää aikaa. Hän luonnehtii tutkimuksensa johdannossa kirjoittavansa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran historiaa metodologisesti monitahoisesta näkökulmasta. Näin onkin, sillä tutkimus lähenee mikrohistoriaa, mutta siihen ovat vaikuttaneet monet tutkimussuuntaukset.

Riitta Konttisen Sammon takojat on laadukas kirja kenen tahansa suomenmielisen kahvipöydälle. Teos on taitettu kauniisti ja siinä on runsaasti korkealaatuisia kuvia. Teksti tarjoaa paljon yksityiskohtia kansallisromanttisen taiteen tekijöistä ja suomalaisesta taidemaailmasta usein kultakaudeksi kutsuttuna aikana 1890-luvulta aina 1900-luvun alkuun asti. Myös aiheen rajaus Nuoren Suomen piiriin, ja erityisesti suomalaisuuden kuviin, vaikuttaa hyvältä.