Arvostelut

Kuvallisen ilmaisun ja sen historian tutkimus on perinteisesti sijoitettu taiteidentutkimuksen kenttään kuuluvan taidehistorian alaan. Kuvan lähdekäyttö taas on ollut yleisintä kansatieteellisessä tutkimuksessa. Sen sijaan sanallisten tekstien tutkimukseen keskittyvän ‘varsinaisen' historian piirissä kuva on pitkään mielletty epätyypilliseksi lähteeksi. Sen tehtävä on usein vain kuvittaa esitystä, ei toimia osana tutkimuksen dokumentointia.

Ministeri Max Jakobson on jo vuosikymmenten ajan kuulunut maamme merkittävimpiin yhteiskunnallisiin keskustelijoihin. Jakobsonin kirjat, kolumnit ja kommentit ovat jäsentäneet vanhaa, nykyistä ja tulevaa. Jakobsonin uusin kirja Tilinpäätös (Otava 2003) jatkaa tällä linjalla ja on komea päätös kolmiosaiselle 20. vuosisadan tilinpäätös -trilogialle.

Suomen tieteen historiasta on kirjoitettu melkoisesti viime vuosina: 2000-2002 ilmestyi jättimäinen kirjasarja (yhteensä 2575 s.) Suomen tieteen historia 1 - 4 ja viime vuonna julkaistiin tuosta sarjasta lyhennetty ja muokattu teos Suomen tieteen vaiheet. Sen saatteen mukaan jo sarjan alkuvaiheessa suunniteltiin synteesinomaisen yhteenvedon tekemistä. Tiivistys onkin aivan kannatettava ajatus näinä joskus liialliselta tuntuvan julkaisemisen aikoina.

"Edistyksellä tarkoitan henkisen liikkumatilan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden lisääntymistä, taantumuksella niiden vähenemistä. Erotiikka-käsitettä tulkitsen mahdollisimman laajassa merkityksessä." Kun Yliopisto-lehden entinen päätoimittaja pystyy näin ytimekkääseen rajanvetoon edistyksen ja taantumuksen välillä, antaa se myös luvan odottaa jotain hänen kulttuurihistorialliselta pakinakokoelmaltaan "Onnen etsijät". Eikä lukija petykään: luvassa on sujuvasti kirjoitettuja, mielenkiintoisia, poleemisia ja ajoittain riemastuttavan hauskoja henkilökuvia Numidian kuningas Jugurthasta ("antiikin Osama bin Ladenista") Charlie Chapliniin ja kaikesta siltä väliltä.

Tutkija ja elokuvakriitikko Maarit Koskinen pääsi monen tutkijan haaveiden kohteena olevaan aarteiden kammioon, kun ruotsalainen elokuvaohjaaja Ingmar Bergman kutsui hänet tutkimaan jäsentelemätöntä kokoelmaansa keskenjääneitä ja loppuunsaatettuja käsikirjoituksia ym. dokumentteja. Ilmeisesti Bergman oli pitänyt Koskisen Bergmanin elokuvien estetiikkaa käsitelleestä väitöskirjatyöstä siinä määrin, että hän halusi suoda tämän etuoikeuden hänelle. Luulisin Bergmania itseäänkin kiinnostaneen, millaisia yhteyksiä jokin ulkopuolinen saattaisi tuoda varastosta esille.

Piikkilangasta on tullut niin itsestään selvä sorron ja väkivallan symboli että useimmille meistä on vaikea hahmottaa miten hyödylliseltä illinoislaisen farmarin Joseph F. Gliddenin 1874 patentoima keksintö aikanaan näytti: Amerikan preerioille asettuvat viljelivät saivat huokean tavan aidata asutustilalain (Homestead Act) heille antaman 160 eekkerin maapalasen. Piikkilangan imago-ongelmat alkoivat kuitenkin välittömästi kuten kaikki lännenelokuvia harrastavat tietävät. Tasangot jo vallanneille karjankasvattajille "vapaita laitumia" pilkkova piikkilanka oli kirosana ja erinäisiä populaarikulttuurin tuotoksia innoittanut cowboyn ja farmarin ristiriita oli valmis.

"Erilaisuus" on ajankohtainen kokoelma kirjoituksia monikulttuurisuudesta tai ehkä pikemminkin sen puutteesta. Kirjan toimittaneet Mikko Lehtonen ja Olli Löytty ovat keränneet osuvan kokoelman kirjoituksia aihepiirin tiimoilta ja lisänneet mausteeksi lyhyen esipuheen. Alkusanoissa kirjan artikkelit asetetaan suomalaiseen perspektiiviin, josta nostetaan esille etenkin Suomi-kuvan nationalistisuus ja monikulttuurisuuskeskustelun käsitteellinen sekamelska. "Pelkojen ja toiveiden sijaan tarvitaan kuitenkin tietoa ja ymmärrystä monikulttuurisuuden mutkikkaasta ongelmakentästä", kuten kirjoittavat takasivulla toteavat.

TAPRIn vuoden 2003 tutkimustiedotteen tekijöitä täytyy kiittää siitä, että jo miltei kyllästymiseen saakka muodikas aihe, Yhdysvallat, ei ole kansien väliin yltänyt. Päinvastoin, tutkimuskohteet ovat kansainvälisen politiikan mittakaavassa virkistävän marginaalisia kuten esimerkiksi pohjoisnorjalainen kaivosyhteisö tai Baltian maiden Metsäveljekset. Kirjan johdannossa kerrotaan, että teoksen artikkelit pyrkivät osaltaan viemään identiteettikeskustelua askeleen eteenpäin pohtimalla identiteettiproblematiikkaa politiikan ja rauhantutkimuksen näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa identiteettien poliittisen luonteen alleviivaamista.

Lauri Hendell-Auterisen ja Mauno Jääskeläisen toimittama Sivistyssanakirja (1956) määrittelee sadismin yleiseksi muodostuneella tavalla: ”ransk. romaanikirjoittajan de Saden mukaan nimensä saanut sukupuolivietin sairaalloisuus, jota poteva henkilö tuntee nautintoa rakastettunsa rääkkäämisestä.” Tämä onkin yleisimpiä tapoja käsitellä markiisi de Saden tekstejä, jotka ovat sivistyssanakirjojen lisäksi tulleet siteeratuiksi erilaisissa seksuaalisia patologioita luokittelevissa lääketieteellisissä katalogeissa. Toisaalta häneen ovat tarttuneet myös dekadenteiksi leimatut modernistiset filosofit ja runoilijat, esimerkkeinä mainittakoon Charles Baudelaire, Guillaume Apollinaire, Pierre Klossowski, Simone de Beauvoir sekä Georges Bataille.

Kalevalaseuran vuosikirja on ilmestynyt vuodesta 1921 alkaen. Tässä nimenomaisessa vuosikirjassa, Tutkijat kentällä, lähestytään kenttätyötä ja sen tekemistä empirian näkökulmasta. Kenttätyön ollessa oleellinen osa empiirisen tutkimuksen olemusta ja aineksien tallentamista tulevaisuutta silmällä pitäen, on mielenkiintoista nähdä kuinka eri tavalla kielen ja kulttuurin parissa toimivat tutkijat kokevat kentälle menemisen, siellä olemisen ja aineksien -kenties myös tuloksien - saamisen suhteessa kulttuurisen kentän laajempaan kokonaisuuteen. Tässä teoksessa käsitellään tätä nykyaikaisen kulttuurientutkimuksen kenttätöiden laajaa kirjoa, painopisteen ollessa tukevasti kuitenkin folkloristiikassa sekä etnologiasssa.

Romanialainen, myöhemmin Yhdysvalloissa tutkijanuraansa luonut Mircea Eliade (1907-1986) lienee edelleen tunnetuin uskontotieteilijä. Vuonna 1957 ilmestynyt "Pyhä ja profaani" on ilmiselvästi eräs hänen keskeisimpiä teoksiaan. Erityisesti siksi, että se toimii johdantona Eliaden ajatteluun yleensä. Eliade jäsentää uskontoa kahden vastakkaisen käsitteen, pyhän ja profaanin, avulla.

Tunnettu fiktiivisten rikosromaanien kirjoittaja Patricia Cornwell on tällä kertaa tarttunut todelliseen rikokseen ja lähtenyt selvittämään 1880-luvun lopulla kauhua herättäneen Viiltäjä-Jackiksi (Jack the Ripper) kutsutun sarjamurhaajan henkilöllisyyttä. Viiltäjä-Jack murhasi useita prostituoituja Lontoon köyhälistöalueella East Endissä. Hänen todellisten uhriensa määrästä ei ole varmuutta, mutta tavallisesti ainakin kuusi naista nimetään Viiltäjä-Jackin murhaamiksi. Kaikkien uhrien ruumissa oli runsaasti pisto- ja viiltojälkiä, osalta oli irrotettu sisäelimiä.

Köyliö-seura on julkaissut jo neljännen osan omassa ”Köyliist” sarjassaan. Nyt arvioitavana oleva teos on osa yhdistyksen perinnejaoston suurta ”Köyliön upea historia” -hanketta, jota hoidetaan osin EU-rahoituksella. Pääosin työ on kuitenkin tehty talkooperiaatteella. Hanke itsessään on laaja, ja siihen liittyy aineistoa aina esihistoriasta nykypäivään.

Mikä on tietotekniikan merkitys arjessa ja elämänkulussa? Miten tietoyhteiskunta- ja teknologiadiskurssi kiinnittyvät tavallisten kansalaisten arkipäivän puheisiin? Millaisia merkityksiä tietotekniikka saa eri käyttäjäryhmissä? Tämän kaltaisiin kysymyksiin tarjoaa vastauksia Sanna Taljan ja Sari Tuuvan toimittama artikkeliteos, jossa tarkastellaan tietotekniikan merkitystä erilaisten käyttäjäryhmien näkökulmasta.

Lauri Allan Törni on ehkä tunnetuin suomalainen rintamasotilas maailmalla. Tässä arvioitava teos on yhdysvaltalaisen diplomaatin ja historianharrastajan näkemys tuon "Pohjolan Heerakleeksen" elämästä, teoista ja motiiveista. Samalla teos on myös hämmentävällä tavalla Yhdysvaltojen ulkopolitiikan apologia, jolla implisiittisesti tuetaan myös maan nykyisiä, joskus hyvinkin ongelmallisia, ulkopoliittisia motiiveja. Cleverleyn teos ei ole historiantutkimus, huolimatta siitä että se ulkoisesti pyrkii sellaisen kuvan antamaan.

Matti Liski Rapolan puutarha Sirkka-Liisa Ranta Kartanon harjun juurella Terttu Lempiäinen ja Outi Seppälä Rapolan harjualueen kasvillisuus Museoviraston julkaisema historiallinen ”puutarhaopas” on mielenkiintoista luettavaa. Helppoa se ei kuitenkaan ole, johtuen käytetystä tavasta laittaa lähdeviitteet ja lähdeluettelot erikseen kunkin erillisen tutkimuksen loppuun, ei lähdeluetteloa kootusti teoksen loppuun ja lähteitä alaviitteisiin, niin kuin lukijaystävällistä olisi ollut. Keskivertosuomalainen, joka on julkaisun todennäköisin lukija, ei suinkaan ole niin yksinkertainen, että esitetyt alaviitteet häiritsisivät. On kuin nykyisissä tutkimusjulkaisuissa olisi yleisestikin unohdettu, miksi viitteet ylipäätään esitetään.

Museoviraston yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa toimittama paikannimistötutkimus on yksi käsittämättömimpiä kirjallisia virityksiä, mitä käsiini on vaatimattomien vajaan 50:n ikävuoteni aikana osunut. Keskivertolukijan mielessä väikkyy lähes luonnostaan ajatus, että tutkimuksia julkaistaan jotta joku ne lukisi, ja jotta joku ehkäpä vielä nauttisi lukemastaan ja saisi uutta tietoa käsiteltävästä asiasta. Sääksmäen vanhoja paikannimiä tarkasteleva Museoviraston Rapola-sarjan teos näyttää kuitenkin olevan julkaistun, jotta tutkijat saisivat pituutta henkilökohtaiselle julkaisuluettelolleen ja Museovirasto käytettyä vaatimattomat julkaisumäärärahansa. Kun lisäksi vielä muistaa, että tutkimustyö on tehty rahoitettuna - tekijät siis ovat saaneet työstään (todennäköisesti melko vaatimattoman) maksun - ja että yhteisin varoin kustannetun julkaisun järjetön ylihinnoittelu (omakustannushinta liikkunee 5-10€/kpl tienoilla), ei työstä lie odotettavissa tulevan vuoden best-selleriä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Kalantia käsittelevä teos on hankala arvosteltava. Kirja on sivumäärältään ja artikkeliensa luvultaan laaja. Se sisältää 18 kirjoittajan 18 artikkelia, jotka muodostavat hyvin epätasapainoisen ja laadultaan vaihtelevan kokonaisuuden. Otsakkeensa mukaisesti kokoelma tarkastelee Kalannin alueen muinaisuutta keskittyen myöhäiseen rautakauteen ja keskiaikaan.

Kalevi Sorsan muistelmateos Kansankoti ja punamulta. Politiikan kuvioita 1972-1976 on varsinainen järkäle niin sisällön kuin sivumäärän puolesta. Aikakauteen liittyy monia mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin on syytäkin paneutua perusteellisesti, mutta kuitenkin 565 sivua tuntuu ehkä liiankin pedantilta käsittelytavalta. Jos jatkossakin tarkoitus on käsitellä 3-5 vuoden ajanjaksoja, kirjoittaa niistä satoja sivuja teosta kohden ja julkaista teoksia 4-5 vuoden välein, herää ainakin allekirjoittaneessa epäilys, että aika loppuu kesken.

Yhden tehtaan ympärille rakentunut maaseutukaupunki Varkaus on Suomen työväenliikkeen historian kannalta mielenkiintoinen paikallinen tutkimuskohde. Kaupungin työläishistorialla on ollut omat erityispiirteensä jo työväen varhaisen järjestäytymisen ajalla. Myös vuoden 1918 kansalaissotaa käytiin poikkeusoloissa verrattuna vaikkapa eteläisen Suomen kaupunkeihin. Kansalaissodan aikoja Varkaudessa on selvitelty ennenkin, mm.