Arvostelut

Historia on julkinen tiede; sillä on usein joko julkilausuttua tai tiedostamatonta vaikutusta monenlaiseen politiikkaan. Siihen nähden historioitsijat ovat onnistuneet säilyttämään hyvin vaatimattomuutensa ja tutkimukset historian poliittisesta käytöstä ovat harvinaisia. Petri Kuokkasen väitöskirja on ilahduttava poikkeus, joka tutkii kolmen historiankirjoittajan vuorovaikutusta Yhdysvaltain yhteiskunnallisen eliitin kanssa 1800-luvun lopulta seuraavan vuosisadan puoliväliin. Tämän takia teoksen toivoisi leviävän historiantutkijoiden joukosta laajemmalle muutenkin historian roolista nykykulttuurissa kiinnostuneille ja ylipäätään kaikille, joita Yhdysvaltojen politiikka kummastuttaa.

Dosentti Virpi Mäkinen on kirjoittanut erittäin selkeän ja helppolukuisen johdatuksen keskiaikaiseen ajatteluun, ja tarkemmin sanottuna muutamaan siinä esiintyvään teemaan. Mäkisen teoksen kohteena on ollut keskiaikaisen eurooppalaisen yliopistolaitoksen muotoutuminen, siinä 1200- ja 1300-luvuilla vaikuttaneet oppisuunnat, näiden väliset oppiriidat sekä kiistojen seurauksena syntyneet uudet käsitykset niin ihmisestä, tieteestä, taloudesta kuin laeista ja yhteiskuntateorioista. Hänen teoksensa tavoite on vuorostaan osoittaa, että totuttu - joskin nykyisin laajasti kyseenalaistettu - näkemys 1500-luvusta uuden ajan alkuna on ongelmallinen, sillä monet tuolloin uutuuksina esitetyt ajatukset olivat saaneet ensiesiintymisensä jo muutama vuosisata aiemmin. Mäkisen mukaan uuden ajan alkua tuleekin ruveta hahmottelemaan 1100-luvulta alkaneen tieteen renessanssin myötä alkaneiden prosessien ja tapahtumasarjojen näkökulmasta.

Vaikka yliopistoista löytyy edelleen taiteentutkimukselle omistautuneita laitoksia, niiden oppiaineita eivät nykyisellään yhdistä niinkään estetiikka ja taideinstituutio kuin yksittäiset ilmiöt. Ilmiötutkimuksen poikkitieteellisyyttä edistää Urpo Kovalan ja Tuija Saresman toimittama artikkelikokoelma Kulttikirja. Sitä voi suositella luettavaksi yhtä hyvin perusopintojen kurssikirjana kuin ajatusten ja lähteiden opastajana populaarikulttuuria sivuaviin tutkimuksiin. Kulttikirjan artikkelit esittelevät fanien muodostamia osakulttuureita ja sitä, miten kulttuuri muotoilee meitä faneiksi.

Oli synkkä ja myrskyinen yö - marraskuun 3. vuonna 1944. Puna-armeijan kolonna marssi Helsingin Jätkäsaaresta kohti Porkkalan vuokra-aluetta, kunnes matka keskeytyi laukauksiin Lauttasaaressa. Hevoskärryillä makoillutta merivoimien talouskapteenia, Ivan Belovia, oli ammuttu, ja hän menehtyi välittömästi.

Viime päivien uutisista olemme kuulleet, kuinka EU:n säännökset uhkaavat maatalouden harjoittamista pohjoisissa olosuhteissa. Maataloustuottajien huoli ammattinsa tulevaisuudesta kasvaa. Suomessa on harjoitettu maataloutta kuitenkin jo yli 4000 vuotta, joten kovin nopeasti ei EU varmaankaan pysty suomalaista maataloutta alas ajamaan. Suomen maatalouden historian ensimmäinen osa luotaa maatalouden kehitystä esihistorialliselta ajalta 1870-luvulle.

Suomessa asui vuoden 2003 alussa hieman yli 100 000 ulkomaalaista. Se on vaivaiset pari prosenttia koko väestömäärästä ja useimmat ulkomaalaisryhmät ovat enimmilläänkin vain muutaman tuhannen luokkaa. Näkyvimmän yksittäisen ja koko ajan kasvavan kielellisen vähemmistön muodostavat Suomen venäjänkieliset, joiden viimeisin muuttoaalto alkoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäjänkielisiä, jotka eivät ole sinänsä etnisesti yhtenäinen ryhmä, on kaikista ulkomaalaisista jo lähes kolmannes, noin 30 000.

Oxfordin yliopistosta valmistuneen ja sittemmin mm. Harwardissa historiaa luennoineen Stella Tillyardin palkitusta teoksesta The Aristocrats: Caroline, Emily, Louisa and Sarah Lennox 1740-1832 on jo otettu neljä painosta ja sen pohjalta on tehty samanniminen filmi. Syntyy helposti mielikuva populaarista ja puolifiktiivisestä teoksesta, mutta lähempi tutustuminen osoittaa tämän ennakkokäsityksen vääräksi. Tillyard on kirjoittanut 1700 -luvun ylhäisörouvien elämästä vaikuttavan ja vakuuttavan teoksen, joka on yhtä aikaa naishistoriaa, perhehistoriaa ja poliittista historiaa.

Ossi Naukkarisen tuoretta Ympäristön taide -kirjaa on ilo lukea. Naukkarinen toivottaa lukijan tervetulleeksi ympäristötaiteen äärelle konkreettisella esimerkillä eli esittelemällä ympäristötaiteen professori Markku Hakurin teoksen Tervetuloa. Naukkarinen analysoi ja tulkitsee teosta eri suunnista pitkin kirjaa ja havainnollistaa sen - ja muiden esimerkkien - kautta niitä kysymyksiä, jotka ovat nimenomaan ympäristötaiteesta puhuttaessa keskeisiä. Kirja ei siis ole ympäristötaiteen yleiskatsaus, vaan opas siihen kuinka lähestyä ilmiötä ja keskustella siitä.

Brittitoimittajan Alex Kershawin “Sotaa ja samppanjaa, Robert Capan elämä” on aina ajankohtainen. Kirja kertoo unkarilaissyntyisen sotakuvaajalegendan poikkeuksellisen värikkään elämäkerran (1913-1954) ja siinä sivussa länsimaisen kriisijournalismin kuvahistoriaa. Sodat ja muut inhimilliset tragediat ovat koko ajan läsnä. Viimeksi Irakin sodan kuvavirrat pakottivat meidät mukaan sodan todellisuuteen.

Keskiajasta kiinnostuneet saavat suomenkielisen lukemiston saralla harvinaista herkkua nautittavakseen. 1200-luvulla eläneen italialaisen fransiskaanimunkin Johannes de Plano Carpinin Mongolien historia on mielenkiintoista luettavaa niin ammattilaiselle kuin keskiajasta harrastuksena kiinnostuneelle. Teoksen on suomentanut FM Sami Janssonin ja FT Antti Ruotsalan on varustanut sen selityksillä ja johdannolla. Siinä käsitellään otsikon lupaaman mongolien historian ohella heidän tapojaan, uskomuksiaan, poliittisia oloja sekä sodankäyntiä.

Mitä on kriittinen perhetutkimus? Kriittinen perhetutkimus keskittyy kahteen seikkaan. Se tutkii yhteiskunnallisten muutosten heijastumista perheisiin. Toinen tavoite on käsitteiden tarkistaminen, tarkentaminen ja päivittäminen.

Jutikkalan ja Pirisen Suomen historian perusesitys on julkaistu nyt jo kuudennen kerran myös englanninkielisenä versiona. Ensimmäisestä englanninkielisestä painoksesta on ehtinyt kulua jo neljä vuosikymmentä, mutta joistakin heikkouksista huolimatta, teos pitää edelleen paikkansa ulkomaisille tarkoitettuna Suomen historian yleisesityksenä. Vuosien varrella tekstiä on uudistettu ja päivitetty, mutta mieltä lämmittävä seikka on se, että kirjasta käy ilmi Suomen historian alusta tähän päivään saakka, eikä teoksessa tyydytä referoimaan pelkästään lähihistoriaa. Yli puolet kirjasta käsitteleekin Ruotsin vallan aikaa ja sitä edeltänyttä esihistoriaa.

Antiikin naisen, keskiajan naisen ja renessanssin naisen jälkeen tuli pohjoisen renessanssin nainen. Päivi Setälästä on tulossa, ellei hän jo sitä ole, kansalaisten epäilemättä parhaiten tuntema naishistorian äänitorvi. Setälän viimeisin teos liittyy suoraan sen edeltäjiin niin ulkoasunsa kuin sisältönsäkin puolesta. Siinä missä ”Renessanssin nainen” tarkasteli Italian renessanssin suuria naisia, nyt on vuorossa pohjoisemman Euroopan naishistoria - viimeisimmässä tosin painottuu yleinen naiseus ja naisen elämä enemmän kuin edellisessä.

Tuija Saarisen tutkimuskohde on kiehtova: kylähullu - tai kyläoriginelli, nimitys jota tutkimuksessa johdonmukaisesti käytetään. Saarinen tutkii folkloristiikan väitöskirjassaan erään poikkeavan yksilön elämänvaiheita ja huumorirepertuaaria hämäläisessä kylässä viime vuosisadan alkupuoliskolla. Aihe on ilmeisen ajankohtainen. Saarinen itse määrittelee, että tutkimus ,,täyttää sitä aukkoa, joka on jäänyt tieteelliseen elämäkertatutkimukseen niin sanottujen tavallisten ihmisten ja etenkin yhteiskunnan vähäväkisten kohdalle“ (s.

Pelimannimusiikkia Pirkanmaalta on mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa perinnemusiikkia ja uudempia pelimannien sävellyksiä. Julkaisu on syntynyt Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen toimeenpaneman keräyksen tuloksena ja se omalta osaltaan antaa oivallisen kuvan Pirkanmaan pelimannien tämänhetkisestä ohjelmistosta. Teoksen alkupuoli esittelee perinteisiä kansansävelmiä, jälkimmäinen puoli soittajien omia sävellyksiä. Erityisesti soittajien omat sävellykset ovat mielenkiintoisia ja julkaisemisen arvoisia.

Ulkomaalaisviraston tutkija Arno Tannerin väitöskirja Siirtolaisuus, valtio ja politiikka on ajankohtainen puheenvuoro Suomen maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun. Suurten ikäluokkien eläköitymiseen ja odotettavissa olevaan työvoimapulaan tulee vastata aktiivisella ja valikoivalla työvoiman maahanmuuttopolitiikalla. Tämä tulee kuitenkin tehdä vastuullisesti ja kansainvälisiä kokemuksia hyödyntäen. Ulkomaisia malleja kirjassa haetaan Kanadasta, Sveitsistä ja Uudesta-Seelannista, jotka ovat "Suomen kaltaisia mutta ulkomaalaisrikkaita maita".

Suomalaisessa maisemassa näyttävin muistomerkki keskiajasta ja sen uskonnollisesta kulttuurista ovat kivikirkot. Ei olekaan yllättävää, että niitä on tutkittu 1800-luvulta lähtien. Kiinnostus on kuitenkin kohdistunut lähinnä tyylihistoriallisiin ja ajoituksellisiin seikkoihin, eikä Suomen keskiaikaisista kivikirkoista ole tähän saakka ollut saatavilla yleisesitystä, joka pohtisi kirkkorakennuksia osana keskiajan hartauselämää ja kulttuuria. Markus Hiekkasen teos Suomen kivikirkot keskiajalla (2003) paikkaa tämän puutteen.

Keväällä 2003 suomeksi ilmestynyt, mutta Saksassa jo kahdenteentoista painokseen ehtinyt Sivistyksen käsikirja on kummallisen käpertynyt (Keski-)Eurooppalaisen kulttuurin näkökulmaan ja erityisen perinteikkään sivistyksen esittelyyn. Syy tähän selviää ihmettelevälle lukijalle vasta teoksen jälkipuheessa. Tekijä on halunnut teoksellaan puolustaa vanhaa sivistystä, joka on Saksassa joutunut huonoon valoon ensin toisen maailmansodan ja sittemmin vuoden 1968 jälkeen. Sivistys on värittynyt hyvin negatiivisesti eikä siitä ole enää mielellään puhuttu.

Kreikkalainen runoilija Hesiodos (700-luvun lopulla e.a.a) on ensimmäinen länsimainen historiallisena henkilönä tunnettu kirjailija. Hesiodoksen teoksia hieman varhaisempien eeposten Iliaan ja Odysseian kirjoittajana tunnettu Homeros on lähinnä myyttinen kirjailijanimi useammalle yksittäiselle runonlaulajalle, joiden tuotoksista eepokset koottiin.

Tampereen yliopiston Historiatieteen laitoksella työskentelevä Markku Hyrkkänen lienee suomalaisista historiantutkijoista aktiivisimmin pohtinut aatehistorian ominaispiirteitä. Usein artikkelimuodossa käsittelemänsä aatehistorian keskeisteemat hän on nyt koonnut yksien kansien väliin. Mistään aiempien julkaisujen uusintapainoksesta ei ole kyse. Hyrkkäsensä jo aiemmin lukenut huomaa Aatehistorian mieli -monografian olevan paitsi enemmän kuin osiensa summa, myös aiemmista teksteistä selkeästi eteenpäin prosessoitu esitys, vaikka hyvin tuttuakin tekstiä teoksesta löytyy.