Arvostelut

Anna Kortelaiselta on ilmestynyt viimeisten vuosien kuluessa Albert Edelfelt -trilogia: ensin toimitettu kirjekokoelma ”Niin kutsuttu sydämeni. Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873-1901” (2001), sitten palkittu väitöskirja ”Albert Edelfeltin fantasmagoria: Nainen, ’Japani’ ja Tavaratalo” (2002a) ja lopulta väitöskirjatyön erästä sivujuonnetta, tai mikrohistorian termein, johtolankaa seuraava ”Virginie! Albert Edelfeltin rakastajatteren tarina” (2002b) - päiväkirjanomainen kertomus menneeseen kadonneen, tai kadotetun, naisen etsimisestä. Virginien, nuoren ranskalaisen naisen tarina, alkoi vaivata Kortelaista tämän kirjoittaessa väitöskirjaansa suomalaisen ja japanilaisen taiteen yhteyksistä 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

Humanistinen eläintutkimus on yllättävän laajalle levinnyttä ja monipuolista. Henni Ilomäen ja Outi Lauhakankaan toimittama monitieteinen kokoelma "Eläin ihmisen mielenmaisemassa" on tästä loistava esimerkki. Eikä kirja edes kata kaikkea eläintutkimusta, jota Suomessa tehdään luonnontieteellisten tiedekuntien ulkopuolella, puhumattakaan humanistisesti suuntautuneesta eläintutkimuksesta biologiassa (Anto Leikola, Antero Järvinen ja Timo Vuorisalo kuuluvat kaikki tähän ryhmään). Antologian perustana on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuoden 2000 lopussa järjestämä samanniminen seminaari, jonka järjestäjät olivat lähettäneet kutsupuhujille ”evästykseksi” suomalaisen eläinsuojelun isähahmon Zachris Topeliuksen kirjoituksen "Den stora klyftan" (1889).

"Päätoimittajat ja muu toimitusjohto muodostavat sananvapauden vartijoiden etujoukon. Lehdistöhistoriallinen tutkimus ja aihetta sivuava muu kirjoittelukin ovat käsitelleet vähän sen työtä", kirjoittaa Keijo K. Kulha Elämää apinalaatikossa - päätoimittajan näkökulma -kirjansa saatesanoissa. Entisenä Turun Sanomien ja Helsingin Sanomien päätoimittajana Kulha tietää mistä puhuu.

Ryhtiliike, "metsien miehet", "tipottelu" - aiemminkin sekä 1950-luvusta että alkoholiasenteista kirjoittanut Matti Peltonen käsittelee tuoreessa kirjassaan monipuolisesti 50-luvun alkoholipoliittista keskustelua ja sen taustalta löytyvää asenneilmapiiriä. Tutkimuksensa lähtökohdaksi Peltonen nostaa vuonna 1952 ilmestyneen Hyvän käytöksen oppaan, jota Alkoholiliikkeen rahoittamana voi pitää eräänlaisena "valtiollisena käytösoppaana". Kirjasen taustalta löytyi spontaaniksi kansanliikkeeksi naamioitu ja Alkon varoilla ylläpidetty tapakasvatusjärjestö Suomen Kansan Ryhtiliike, jonka toiminta, taustavoimat samoin kuin ideologia saavat Peltosen kirjassa paljon huomiota osakseen. Ryhtiliikkeen arkisto onkin yksi tutkimuksen keskeisimmistä lähdeaineistoista, jonka rinnalla Peltonen käyttää suhteellisen runsaasti aikalaiskirjallisuutta ja lehtiä.

Henna Mikkolan teos pyrkii etsimään ns. X-sukupolven eli alle 30-vuotiaiden yhteistä "suurta kertomusta", joka kokoaisi heidät kaikki saman nimekkeen alle. Onko Kurt Cobainin itsemurha heille yhtä merkittävä ja suuntaa-antava tapahtuma kuin nostalgoitu Vanhan valtaus 1960-luvun lopun nuorisolle? Mikkola itsekin toteaa pirstaleisuuden olevan eräs kyseisen sukupolven olennainen piirre.

Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon lehtori Pekka Kautovaara on aiemmin julkaissut mm toistakymmentä kyläkirjaa ja pitänyt useita valokuvanäyttelyitä. Kirjaa "Kättentöitä" on vaikea sijoittaa luokittelussa: itse katsoin sitä ensin kuin kansatieteellistä tutkielmaa, sitten kuin kuvateosta ja lopulta tajusin että kyseessä on myös matka kirjoittajan omiin muistoihin. Kuvateoksena kirjaa oli vaikea ottaa ehyenä vastaan, koska siinä oli tunnelmaltaan ja tarkoitukseltaan niin kovin erilaisia valokuvia. Osa kuvituksesta oli kauniita ja tarkkoja piirroksia vanhoista tarvekaluista ja työvälineistä.

Sota-ajan poikkeusoloissakin pyrittiin elämään mahdollisimman normaalia elämää vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Monet sotavuosien erikoisratkaisut kuitenkin unohdettiin pian sodan jälkeen. Heikki Eteläpään kirja tuo esiin melko vähäiselle huomiolle aikaisemmissa tutkimuksissa ja historioissa jääneet suomalaiset sotateatterit. Jatkosodan aikana suomalaiset perustivat kuusi kiinteään ammattiteatteria lähelle rintamia.

Tämän kirjan tekijä, Marianne Blomqvist, on kirjoittanut Huvudstadsbladet-lehteen joka päivälle kyseisen päivän nimipäivistä ja niiden taustoista. Näitä nimipäivätekstejä on julkaistu vuoden ajan (29.1.2001 - 28.

Länsimaissa äänestysaktiivisuus näyttää vuosi vuodelta laskevan, vaikka politiikka ja poliitikot ovatkin päivittäin voimakkaasti esillä eri tiedotusvälineissä. Voisikin ajatella, että politiikka itsessään kiinnostaa, mutta poliitikot eivät kykene vastaamaan ihmisten toiveisiin ja odotuksiin, mikä vähentää intoa äänestää. Suomessa sateenkaarihallitus tukee kehitystä, koska ihmiset eivät pysty enää erottamaan eri puolueiden näkemyksiä, eivätkä myöskään superkonsensuksesta johtuen vaikuttamaan äänestyskäyttäytymisellään poliittisiin linjauksiin. Italialaisen filosofin Giorgio Agambenin esseekokoelma Keinot vailla päämäärää pureutuu tähän ongelmaan.

Kirja on nimensä mukaisesti Coca-Colan merkkivuoden kunniaksi tehty yrityshistoriikki. Juoma rantautui Suomeen kesällä 1952 Helsingin olympialaisten aikana, koska se oli jo vuodesta 1928 alkaen ollut virallinen kisajuoma. Olympialaiset ja menestyvät urheilijat ovat yhä vieläkin näkyvä osa Coca-Colan markkinointia. Kirjan tarina ei kulje kronologisessa järjestyksessä, vaan tuotteen synty, markkinointi-ideologia ja sen kokemat vastoinkäymiset käsitellään jokainen omassa luvussaan.

Turun yliopiston fonetiikan laitoksen eläkkeelle jäänyt professori Kalevi Wiik on iskenyt kyntensä maailmoja syleilevään historian alan ongelmaan: Keitä me eurooppalaiset oikein olemme, mistä me olemme tulleet? Missä ovat ”juuremme”? Wiikin teos on ennen kaikkea tieteen ja tiedon popularisointia, ei akateeminen tutkimus. Ollen itse fonetiikan professori, ja vaikka kielihistoria onkin ennen kaikkea äännehistoriaa, tekijän tärkeä perustelumateriaali koostuu suurelta osin myös muiden tieteenalojen tutkimustuloksista.

Lauri Meren Pentti Siimes näyttämöllä, kotonaan kertoo näyttelijästä, jonka roolitöitä kaikki tietävät, mutta joka on pitänyt yksityiselämänsä tiukasti itsellään. Avain tähän julkisen työn ja yksityisen elämän vastakkain asetteluun löytyy Siimeksen luonteesta. Hän toteaa olleensa lapsesta lähtien kaksijakoinen persoona: toisaalta ujo, toisaalta innokas esiintyjä. Tällaisen henkilön haastatteleminen on vaikeaa, minkä on voinut lukea monista Siimeksestä tehdyistä haastatteluista.

Historian ja elämänkertojen tutkijat ovat löytäneet uudet haasteet tarttuessaan tavallisten ihmisten näkökulmaan heidän elämismaailmansa kuvauksissa. Hannu Auramon tapaus on esimerkki, kuinka Suomen historialliset tilanteet heijastuvat yhden ihmisen kehittymisessä ja vaikutusmahdollisuuksissa verkostojensa kautta. Auramon elämää viitoittaneet valinnat sattuivat itsenäisyyden alkuun ja osoittavat hyvin, kuinka vaikeasti ennustettavissa tilanteissa yksilö tekee omat strategiset ratkaisunsa. Teos kuvaa riskejä harkitsevan miehen unettomia öitä ja tinkimätöntä työmoraalia, jolla elämää yritetään hallita vastuuntuntoisesti.

Jaakko Heinimäki, Simo Heininen, Markus Hiekkanen & Heikki Kotila: LOGOS 2003 Vuosikirja. Edita: Helsinki 2002. 183 s. Logos 2003 Vuosikirja on usean kirjoittajan tuottama tietoteos kirkkovuoden kulusta ja siihen liittyvistä juhlista ja perinteistä.

Umberto Eco & Carlo Martini: Mihin uskot jos et usko? Kerran minulta kysyttiin, uskonko Jumalaan. Vastasin, etten usko. Kysyjä totesi: "Ahaa, uskot siis tieteeseen!

Keskustelu musiikin vaikutuksesta ihmismielen liikkeisiin ja tunnelmiin on kiinnostanut filosofeja ja tiedemiehiä aina antiikin ajoista saakka. Damon määritteli musiikin psykologisen vaikutuksen jo 430-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Hänen mielestään musiikki ja tanssi olivat inhimillisten tunteiden ilmaisua. Mutta miksi tietyt sävelsuhteet, harmoniat, tuntuvat rahoittavan mieltä ja toiset kiihdyttävät sitä?

Edesmennyt Kaarle Hirvonen käänsi ja julkaisi omakustanteena 1970-luvulla syyrialais-kreikkalaisen, 100-luvulla eläneen Lukianoksen satiirin ’Kuinka historiaa on kirjoitettava’. Alkuperäinen teksti on mitaltaan lyhyt, mikä lienee syy siihen että 1970-luvulla kustantajat eivät ottaneet sitä julkaistavakseen. Nykyisin kun pienimuotoiset teokset ovat yleistyneet, on opus oiva lisä antiikin kirjallisuuteemme. Samalla tuore Faros-kustannus on löytänyt itselleen nimensä mukaista julkaistavaa: Lukianos mainitsee kirjassaan myös Faroksen majakan, yhden antiikin seitsemästä ihmeestä.

Artikkelissa Bysantin armeliaisuuden perinnöstä käsitellään bysanttilaisen aikakauden (330 - 1450) kirkon ja hallitsijoiden filantrooppista aatetta ja sen suhdetta köyhyyteen. Bysantin filantropian käsitettä voidaan rinnastaa kreikkalaisen agape-käsitteeseen, ulottuivathan filantropian juuret kreikkalaiseen aatemaailmaan. Bysantin filantropia oli kehittyneempää kuin muinaisen Kreikan hyväntekeväisyysideologia. Mitä siihen sitten sisältyi?

Kirjassa Alkuperämaa tuntematon valotetaan kansainvälistä kauppaa yhden tuotteen, kengän, valmistus- ja myyntiketjua tarkastelemalla. Kirja ei sisällä rallitakaa-ajoja, sankarillisia pelastumisia tai hyviä ja pahoja jätkiä. Skandaalien metsästyksen sijaan kirjan tekijät ovat pyrkineet tutustumaan kansainvälisen kaupan toimijoiden arkeen. Kirjan aihepiiri, länsimaisten kuluttajien ja aasialaisten tuottajien välinen elintasokuilu, olisi mahdollistanut hyvinkin mustavalkoisen asenteen.