Arvostelut

Kirjoilla on oma syntytarinansa. Säveltäjä Richard Wagnerin (1813-1883) muistelmateoksen "Elämäni" syntytarina on lennokas. Säveltäjä saneli kesästä 1865 alkaen elämänsä vuodet 1813-1864 Baijerin kuninkaan Ludvig II:n pyynnöstä kirjaksi, josta julkisuudelta salaa Sveitsissä otettiin 15 kappaleen painos. Kirjanpainaja kuitenkin säästi yhden kappaleen, joten teos hänen ansiostaan säilyi jälkipolville väärentämättömänä ja on vihdoin myös suomenkielisen lukijan saatavilla.

Suomen kansa, fennomania ja kansallisen identiteetin metsästys - suomalaisen historiantutkimuksen poliittiset päämäärät ja kytkökset eivät ole mikään uusi löytö maamme historiankirjoituksen historiaa tarkasteltaessa, mutta uutta ei ole myöskään se, että etenkin itsenäisyyden aikaa edeltävä suomalainen historiankirjoitus on alue, joka ei varsinaisesti pullistele tutkimuksia. Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella työskentelevän Juhani Myllyn tuore teos, "Kansallinen projekti - Historiankirjoitus ja politiikka autonomisessa Suomessa", paikkaa osaltaan aukkoa. Kansallinen projekti on tutkimus historiankirjoituksen ja politiikan liitosta, tutkimuksen mahdollisuuksista ja rajoista. Teoksen keskeinen teema on valta ja vallankäyttö, toisaalta valtiovallan taholta historiantutkijoihin kohdistuneena, mutta myös tutkijoiden itsensä toteuttamana.

Anssi Mäkisen väitöskirjan kanteen valittu maalaus "Poltettu kylä" (Albert Edelfelt) kuvaa nuijasotaa, mutta kuvastaa hyvin teoksen aihetta ja sisältöä: talollisasutuksen hävityksiä kaksikymmentäviisivuotisen sodan aikana. Maalaus muistuttaa siitä, mitä sota merkitsee sen jalkoihin jääneille siviileille - epävarmuutta ja pelkoa, omaisuuden ja vuoden tulon tuhoutumista, vankeutta, väkivaltaa tai hengen menetystä. Vuosina 1570-1595 käyty sota koetteli raja-alueiden väestöä erityisen ankarasti. Suomen alueesta Viipurin lääni joutui toistuvien hyökkäysten kohteeksi, ja lisäksi siellä oleskeli paljon suomalaisia ja ruotsalaisia joukkoja, joiden ylläpito lankesi pääosin paikallisille asukkaille.

Juhani Seppovaara on vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja. Hänen aiempia kuvateoksiaan ovat olleet mm. Huussi (1994), Kansankoulu (2000) ja Olavinlinna (2001). Tällä kertaa hän on kuvannut ja tutkinut Helsingin Hietaniemen hautausmaita.

Syyskuun 11. historioitsijan silmin Keijo Korhosen kirja "Haavoitettu jättiläinen. Yhdysvallat syyskuun 2001" jälkeen ilmestyi osuvasti syyskuun 11. vuosipäivän alla.

1990-luvulla suomalaisessa mediajulkisuudessa vakiintui kiinnostava hahmo: seminaareja vetävä ja elinohjeita jakava "valmentaja", joka oli usein jo valmiiksi tunnettu julkisuuden henkilö, kuten filosofi (Esa Saarinen), tv-juontaja (Marco Bjurström) tai toimittaja (Jari Sarasvuo). Näistä jälkimmäinen, Jari Sarasvuo muodostui kirjojensa, maksullisten seminaariensa ja luentojensa ansiosta eräänlaiseksi itsen kehittämisen profeetaksi, jonka sanoman ulottuvuuksia Heikki Mäki-Kulmala esseemuotoisessa kirjassaan tarkastelee. Mäki-Kulmala tutkailee Sarasvuon perusargumentteja magian, mytologian ja hypnoosin kaltaisten teemojen kautta kuljettaen tarinaa niin Platonin Kreikkaan kuin 1800-luvun Yhdysvaltoihinkin. Kirjan kiintoisinta antia ovat luennat valmennusoppaiden suhteista uskontoon ja minäkäsitykseen, jotka Mäki-Kulmala luotaa niin suhteessa transkendentalismin, unitarismin, kristilliseen tieteeseen kuin skientologiaankin.

Muutaman viime vuoden aikana näyttää muodostuneen tavaksi, että neurologit, fyysikot, geneetikot ja muut "eksaktin" ja luonnontmaailmankuvan kanssa painivat tiedemiehet pyrkivät ulottamaan selityksensä sellaisenaan yhteiskuntateorian kentälle. Tavaksi on tullut, että kvanttikenttien todennäköisyyspelien, synaptisten signaalivirtojen ja molekulaaristen prosessien avulla pyritään luomaan deterministisiä yleistyksiä, jotta ihmisen käyttäytymistä ja yhteiskunnallisia prosesseja voitaisiin selittää "eksaktin" perustan kautta. Yhteiskunnan tieteellinen selittäminen naturalisoidaan, muutetaan luonnontieteellisen metodin tutkimusobjektiksi. Tätä viitekehystä vasten onkin erityisen mielenkiintoista lukea lääketieteen emeritusprofessori David H.

Suomessa on perinteisesti oltu kiinnostuneita utopioista. Tähän on saattanut vaikuttaa tietoisuus karuista elinolosuhteista, itsenäisyyden tavoittelu tai suomalaisille luontainen tekniikan ihannointi. Joka tapauksessa Thomas Moren Utopia ja Machiavellin Ruhtinas on kulunut lukijoiden käsissä ja teoksista on otettu jatkuvasti uusia painoksia. Matkoja utopiaan tarjoaa suomalaisille lukijoille kolme uutta suomennosta klassisista utopioista.

Lähteenmäen väitöskirja tarkastelee 1500-luvulla tapahtunutta Ruotsin laajentumista ennenkaikkea savolaisten näkökulmasta käsin. Mitkä olivat ne taustatekijät, jotka johtivat Ruotsin suomalaismetsien syntyyn ja miten valtakunnan asukkaat vastasivat kruunun laajentumistoiveisiin. Johdannossa Lähteenmäki rajaa pitkän ajanjakson (1523-1611) ja laajan aihepiirin tarkastelun ennenkaikkea Kaarle IX:n herttuakuntaan ja lähemmin vuosiin 1580-1594. Tutkimuksen pääpaino on Södermanlantiin ja Itä-Götanmalle tapahtunut muutto sekä muuton motiivien tarkastelu.

Gregory Bateson (1904-1980) oli antropologin peruskoulutuksen saanut poikkeuksellinen tieteilijä: oppituoliton ja akateemisiin koulukuntiin sitoutumaton ”jokapaikanhöylä”, kuitenkin sanan positiivisessa merkityksessä. Hän paneutui antropologisten peruskysymysten lisäksi psykiatrisiin, sosiaalipsykologisiin, esteettisiin, biologisiin, ekologisiin, systeemi- ja kommunikaatioteoreettisiin sekä tieteenfilosofisiin kysymyksiin. Häntä on luonnehdittu älylliseksi paimentolaiseksi, joka oli tyytymätön tieteessä vallitseviin tieto-opillisiin lähtökohtiin. Hän etsikin kokonaisempia perusteluja maailmankuvaa ja tieto-oppia käsitteleville konstruktioille kehitellessään mielen ekologiaksi kutsumaansa tieto-opillista näkökulmaa inhimillisestä viestinnästä.

”Pyhän perintö. Kirjoituksia suomalaisesta pyhästä Kalevalassa, kansanperinteessä, luonnossa ja taiteessa” on Pekka Laaksosen ja Sirkka-Liisa Mettomäen toimittama Kalevalaseuran vuosikirja volyymilla 79-80. Pyhän perintö on tällä(kin) kertaa formaatiltaan paksu ja sisällöltään rikas. Kirjoittajia on yhteensä 22 kappaletta.

Pyhän perintö. Kirjoituksia suomalaisesta pyhästä Kalevalassa, kansanperinteessä, luonnossa ja taiteessa on Pekka Laaksosen ja Sirkka-Liisa Mettomäen toimittama Kalevalaseuran vuosikirja volyymilla 79-80. Pyhän perintö on tällä(kin) kertaa formaatiltaan paksu ja sisällöltään rikas. Kirjoittajia on yhteensä 22 kappaletta.

Jukka Tarkan teos "Uhan alta unioniin. Asennemurros ja sen unilukkari Eva" (Otava, Keuruu 2002) kuljettaa rinnakkain tavallaan kahta historiaa; Suomen poliittista kehitystä 1970-luvun YYA-kaudelta 1990-luvun EU-jäsenyyteen sekä Elinkeinoelämän Valtuuskunnan historiaa samalta ajalta. Aina kun historioitsija ottaa tehtäväkseen kirjoittaa näinkin lähelle tulevaa historiaa, on syytä suhtautua yritykseen kaikella kunnioituksella. Vaikka lähdepohja olisikin kapea, ei lähihistoriaa pidä jättää pelkästään valtio-oppineiden ja poliittisten muistelijoiden käsiin.

INTOHIMON JA SYNNIN AIRUT Teuvo Tulio (1912-2000) on suomalaisen elokuvan harvoja todella tunnustettuja, lähes kulttiasemaan nousseita auteur-elokuvantekijöitä. Aikanaan hänen tuotantonsa on kuitenkin herättänyt varsin monenlaisia intohimoja, mikä tuntuu sopivan elokuvamelodraaman suomalaiselle mestarille. Tämä on vain osoitus siitä, että Tulio on täynnä kiinnostavia puolia, ristiriitaisuuksiakin. Jo hänen erikoinen independent-tuottajan/elokuvaohjaajan asemansa tarjoaa kiinnostavan tutkimusaiheen.

"Muuttuvat asemat" -artikkelikokoelma luotaa poliittista, sosiaalista ja kulttuurista integraatiota hyvin moninaisesti ja kirjoittajat päätyvät aika ajoin rohkeisiinkin problematisointeihin integraation käsiteapparaatin suhteen. Turussa päämajaansa pitävän Kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation tutkijakoulun puitteissa tuotettu teos on monipuolinen katsaus integraatioon liittyvään yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Lähinnä turkulaisten kulttuurintutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden voimin kirjoitettu artikkelikokoelma pyrkii toimittajien sanojen mukaan luotaamaan integraation ja globalisaation ilmentymiä ihmisten arjessa. Ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteisöjen arkea hallitsevana teemana kirjassa toimii muutos.

Mauno Jokipiin kirja käsittää oikeastaan kaksi eri teosta: Johdantoluvun jälkeiset kaksi lukua (noin kolmannes kokonaissivumäärästä) käsittelevät Kolmannen valtakunnan palvelukseensa värväämiä ulkomaalaisosastoja. Loput kirjasta on jatkoa ja täydennystä tekijän jo yli kolme vuosikymmentä sitten kirjoittamaan suomalaisen SS-pataljoonan historiikkiin "Panttipataljoona" (1968). Suomalaisvapaaehtoisten vaiheet tunnetaan varsin hyvin, ja julkaisuja heistä riittää aina valokuva- ("Dritte Nordland") ja sotilaspukuteoksia ("Meine Ehre heisst Treue") myöten. Siksipä Jokipiin teoksen Saksaa ja sen vapaaehtoisliikkeitä käsittelevä alkupuoli on kiistatta sen mielenkiintoisin osa.

Hannu Juusolan ja Heidi Huuhtasen toimittama "Uskonto ja politiikka Lähi-idässä" on hyvin tehty ja erittäin ajankohtainen kirja. Sen artikkelien kirjoittamiseen on osallistunut yhteensä kymmenen suomalaisen Lähi-idän tutkimuksen kärkinimeä: mm. Jaakko Hämeen-Anttila, Heikki Palva ja Irmeli Perho. Gaudeamuksen julkaisema kirja on suhteellisen helppolukuinen ja miellyttävästi taitettu.

Partio on yksi ylhäältä johdetuista nuorisoliikkeistä, joille vallitsevan yhteiskuntarakenteen ja -järjestelmän säilyttäminen ja uusintaminen on keskeinen tavoite. Liike levisi nopeasti: kun ensimmäinen leiri oli pidetty vuonna 1907 Brownsean saarella, niin jo 1909 Nikolai II katsoi hyväksi aloittaa toiminnan suuriruhtinaskunnassaan. Jyväskylässä tiedetään ensimmäisen kerran partioaatetta levitetyn vuonna 1910. Keski-Suomen tyttöpartioinnista on ensimmäiset merkit vuodelta 1917.

Eero Järnefeltin hautakivessä Helsingin Hietaniemessä on kaiverrettu teksti "Vain tosi on pysyväistä". Tämä toiveikas ja samalla velvoittava tunnuslause oli niin taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen kirjailijaveljensä Arvidin, näiden nuoruudenystävän ja taistelutoverin Juhani Ahon kuin yleisemminkin 1800-luvun loppupuolen tendenssirealistien ohjenuorana. Se oli myös Elisabet Järnefeltin ympärille kerääntyneen ns. Järnefeltin koulun keskeisin taiteellinen ja yhteiskunnallinen ohjelmanjulistus.

Suomalaista matkailua kehitetään nykyään monimuotoisesti. Sellaisillakin seuduilla, jotka eivät ennestään ole vetovoimaisia kohteita, etsitään tarkoitukseen sopivia vahvuuksia. Monessa tapauksessa niitä löytyy historiasta ja perinteestä. Turun ja Hämeenlinnan välillä on monta rauhallista maalaispitäjää, jotka ovat syrjässä perinteisiltä turistireiteiltä.