Arvostelut

MERSUA EI JÄTETÄ! Moskovan suomalaiset Venäjän murroksessa 1991 ja 1993 "Evakuointivalmisteluissa nousi yksi kysymys yli muiden. Mitä tehdä verovapaiden Jaguaarien, Mersujen, Bemarien ja Volvojen kanssa, jos kriisi puhkeaa? ...

Sata lasissa on Turun historiallisessa arkistossa julkaistu artikkelikokoelma, jossa esitellään paikallisen yliopiston tutkijoiden antia suomalaisen autoilun historian tutkimisessa. Suomalaista autoilua on tutkittu monesta eri näkökulmasta, Turussa on erityisesti tarkasteltu autoilun vaikutuksia yhteiskuntaan, Jyväskylässä puolestaan on keskitytty kuorma- ja linja-autoliikenteeseen. Viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomessa ja Turussa autoiltiin ensimmäisen kerran. Teoksen ensimmäisessä artikkelissa Jukka Marttila käsitteleekin ensimmäistä autoa, turkulaisen kauppaneuvos Victor Forseliuksen vuonna 1900 hankkimaa Benz Velo Comfortablea.

Antiikkikirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1964. Tarkoitukseni oli siis tutustua jo 14.painokseen kirjasta. Nykyaikana ihmiset ovat kiitollisesti kiinnostuneita vanhoista tavaroistaan ja niiden alkuperästä.

Aikamme uskonnollisuus on moni-ilmeistä. Tässäkin mielessä elämme miltei postmodernia, yhtenäiskulttuurin hajoamisen aikaa. Vaikka suomalainen uskonnollisuus näyttää ensisilmäyksellä säilyneen poikkeuksellisenkin yhtenäisenä - 86% kuuluu yhä luterilaiseen valtavirtaan - uskonnolliset vastareaktiot ja ääriliikkeet moniarvoistavat myös meidän maailmaamme. Jeffrey Kaplanin kirja Beyond the Mainstream painottaa, että emme enää elä aivan topeliaanisesti koivun ja tähden alla.

Kun entinen Tasavallan Presidentti kirjoittaa itänaapuriamme koskevan kirjan, myyntimenestys on taattu jo ennen kirjan ilmestymistä. Näin on siitä huolimatta, että luultavasti kansalaisten enemmistö seisoo tiukasti selkä itään päin, ei halua tietää Venäjästä mitään, puhumattakaan, että haluaisi opiskella venäjän kieltä. Jollain tavoin on paradoksaalista, että Neuvostoliiton ja pysähtyneisyyden aikana syntyi venäjän kielen ryhmiä läntisenkin Suomen kouluissa, kun taas nyt, vapaan Venäjän aikana, niitä ei voida perustaa.

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet -teos on uudistettu laitos aiemmin ilmestyneistä Suuri nimikirja (1984), Suuri Suomalainen nimikirja (1985) ja Uusi suomalainen nimikirja (1988) -teoksista. Samoista teoksista on ilmestynyt myös erillisiä pelkästään etunimiin (Kustaa Vilkuna) tai sukunimiin keskittyneitä versioita. Uudistetun hakuteoksen julkaisemista kirjoittajat perustelevat nimistötutkimuksen edellytysten paranemisella ja uusien lähteiden käyttämisellä. Väestörekisterikeskuksen luettelon mukaan suomalaisilla on käytössään noin 127 700 eriasuista sukunimeä.

Hans Håkon Christian Sivén syntyi helsinkiläiseen lääkärisperheeseen, innostui poikasena partioliikkeestä, avusti isäänsä ja isoveljeään (Paavo, sittemmin Susitaival) jääkäriliikkeessä, touhusti punakapinan aikana valkoisten puolella, muttei ehtinyt itse taisteluihin juuri ollenkaan mukaan, ei liioin päässyt mukaan Aunuksen retkelle, koska oli suorittamassa asevelvollisuuttaan, ja lopulta päätyi Suomen miehittämän Repolan aunukselaisen pitäjän nimismieheksi. Kun Suomi vetäytyi Repolasta ja Porajärveltä, Suomen edustajaksi Repolassa muuttunut nuori nimismies ei tähän suostunut, vaan ampui itsensä. Lyhyt elämäntarina, ja sellaisenaan lähinnä vain yksi lukemattomista enemmän tai vähemmän traagisista elämäntarinoista 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Bobi Sivénin elämästä muodostui kuitenkin paljon tärkeämpi asia kuin äskeisen perusteella voisi olettaa.

Suomen Tammi on Opetushallituksen, Museoviraston ja ympäristöministeriön yhteinen, koulujen kulttuuriperintöopetusta kehittävä hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa kulttuuriperinnön asemaa opetuksessa sekä luoda koulujen ja museoiden välille toimivia yhteistyömuotoja. Kyseessä oleva teos on hankkeen neljäs käsikirja. Kirjan tavoitteena on tarjota opettajille käytännön neuvoja ja ideoita, kuinka rakennuksia ja ympäristöä voidaan monipuolisesti tutkia eri aineiden opetuksessa. Historianopettajien lisäksi kirja tarjoaa virikkeitä ja neuvoja mm.

Ladunavaus työväen urheiluliikkeen naisista Teksti: Hannu Itkonen Leena Laine: Työväen urheiluliikkeen naiset. Otava. Keuruu 2000. 351 s.

Joukkoviestintätutkimusta on tunnetusti kutsuttu "tieteiden tienristeyksi". Luonnehdintaa voisi ilmeisen hyvin soveltaa myös huumorintutkimukseen. Huumori tai nauru ei oikein tunnu istuvan minkään yksittäisen tieteenalan tutkimukselliseen ytimeen, mutta toisaalta se varsin laajaa kannatusta nauttiva näkemys, että kyky nauraa on ihmiselle (ja vain ihmiselle) lajityypillinen ominaisuus ja että kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina on löydettävissä jotain huumoriksi mainittavaa, antaa oikeutuksen sivuta huumorin ja naurun problematiikkaa melkeinpä minkä tahansa luonnon- tai ihmistieteen parissa tehtävässä tutkimuksessa. Skaala ulottuu neurologiasta taiteentutkimukseen ja filosofiaan asti.

Suomalainen historian filosofisia kytkentöjä käsittelevä kirjallisuus sai viime vuodenvaihteen tienoilla uuden edustajan muuten hyvin harvalukuiseen joukkoonsa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Kampus Kustantamo julkaisi J. E. Salomaan käsikirjoituksen "Historia ja nykyaika, historianfilosofisia ääriviivoja".

NÄYTTELIJÄIDENTITEETTI - vietävän luettavaa tekstiä Pia Hounin Näyttelijäidentiteetti on vietävän luettavaa tekstiä väitöskirjaksi. Houni on päässyt kirjoittamisprosessissaan sille kadehdittavalle tasolle, että hyvinkin yllättävät ja yksityiset mietteet ja melko suppeasta aineistosta tiukasti puristetut johtopäätökset peilaavat sopusuhtaisesti myös esitettyjä teoreettisia ja metodologisia näkökulmia. Haastatteluosuudet limittyvät saumattomasti tieteelliseen tekstiin. Tavanomaisia ristiriitoja, joihin haastattelututkimuksissa helposti joudutaan teorioiden ja empiirisen aineiston "esillepanon" välillä, ei tässä tutkimuksessa juurikaan esiinny.

Sodissa ovat eri aikoina raskaan taakan saaneet kantaa sotivien armeijoiden lisäksi myöskin siviilit, heidän joukossaan myös lapset. Näin on ollut myös Suomessa. Toisen maailmansodan pyörteisiin joutunut Suomi menetti talvi- ja jatkosodan raskaissa taisteluissa kaikkiaan lähes 90 000 miestä kaatuneina. Kotirintaman osaksi tuli samalla taakka, jota monet kantavat mukanaan vielä tänäkin päivänä.

Kuuluisalla tieteilijällä Galileo Galileilla (1564-1642) oli kolme lasta, kaksi tytärtä ja poika, joiden äiti oli kaunis venetsiatar Marina Gamba. Galileo ei avioitunut lasten äidin kanssa, joten tyttäret olivat "naimakelvottomia"; niinpä heidät sijoitettiin nuorina luostariin. Varsinkin tyttäristä vanhempi, Suor Maria Celeste, piti kuitenkin kiinteästi yhteyttä isäänsä, ja tämä tuki tyttäriään taloudellisesti. 124 Suor Maria Celesten kirjoittamaa kirjettä on säilynyt (Galileon kirjoittamat kirjeet ovat hävinneet tai tuhottu).

Baconin Audiovisuaalisen kerronnan teoria on tervetullut suomenkielinen oppikirja maamme lukuisille mediakulttuurin, audiovisuaalisen kulttuurin ja tv- ja elokuva-alan opiskelijoille, joille se takakannen tekstin mukaan on suunnattukin. En varmaan ole ainoa alan opettaja, joka on tuskaillut englanninkielisten perusteosten ammattislangin parissa yrittäen luoda niiden pohjalta ymmärrettävää opetusaineistoa. Baconin hyvällä kielellä ja asiantuntijuudella kirjoittama kirja tulee helpottamaan työtämme. Bacon kartoittaa kirjassaan elokuvan ilmaisullisia vaihtoehtoja ja niiden kehitystä.

"Monietnisyys, yhteiskunta ja työ" on seitsemän kirjoittajan yhteistyön tulos, joskin heistä suurimman vastuun näyttävät kantaneen Annika Forsander ja Elina Ekholm. Kirja koostuu useammasta artikkelista, jotka ovat niin teoreettisia, kuvailevia kuin osin kantaaottaviakin. Yhdistävä tekijä on suomalainen monikulttuurinen todellisuus ja työ. Kirja on varsin miellyttävällä tavoin taitettu.