Arvostelut

Heikki Rantatuvan toimittama Kartta historian lähteenä on teoksen esipuheen mukaan luotu karttoja käsittelevien kurssien oppikirjaksi. Tällaisista oppikirjoista on aiemmin ollut pulaa, joten Kartta historian lähteenä -teosta on tehty tarvenäkökohdat mielessä. Kartta historian lähteenä koostuu yhdeksästä lyhyehköstä artikkelista, joiden kirjoittajia ovat maanmittaustoimintaa tai karttojen historiallista tutkimusta lähellä olevat henkilöt. Muun muassa Juhani Kostet on kirjoittanut kaupunkikarttoja käsittelevän osuuden; hän on tehnyt aiheesta myös väitöskirjansa.

Viime syksynä ilmestyi SKS:n kustantamana ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys renessanssin tieteen historiasta. Teos on saanut ytimekkään nimen Renessanssin tiede, ja sen kirjoittajakunta koostuu asiantuntevista renessanssin hengenelämän tutkijoista: useimmat kirjan luvuista ovat enemmän tai vähemmän Heikki Mikkelin ja Timo Joutsivuon yhdessä kirjoittamia, Liisa Kanerva on kirjoittanut viidennen, maalaustaidon, kuvanveiston ja arkkitehtuurin käsitteistöstä kertovan luvun ja Pauliina Pekkarinen seitsemännen, renessanssin astrologiaa käsittelevän luvun. Kirjan lähtökohdaksi voisi nostaa Brian P. Copenhaverin kysymyksen ”Oliko renessanssin aikana tiedettä?

"Kävi kuitenkin niin, että tänne minä tulin", kirjoittaa aikalaismuistelija Aimo Ruha Suomalaiset Ruotsissa-teoksessa ja jatkaa, että "sinne tuli eräs mies veljiään hakemaan Ruotsiin töihin". Myöhemmän ajan elintasosiirtolaisuuden olemuksen voi kiteyttää ajatukseen, että vaikka olosuhteet olivat aluksi ankeat ja työ kovaa, ansiot olivat kuitenkin hyvät ainakin kotimaahan verrattuna. Erikoistutkija Jouni Korkiasaaren ja Kansallisarkiston pääjohtaja Kari Tarkiaisen kirjoittama ja Siirtolaisuusinstituutin julkaisema yli 500-sivuinen historiateos "Suomalaiset Ruotsissa" on ensimmäinen laaja suomen kielellä julkaistu kokonaisesitys Suomen ja Ruotsin välisistä muuttoliikkeistä 1500-luvulta aina 2000-luvulle asti. Vaikka teos on pääasiassa historiaa, niin tulevaisuuden näkymiäkään ei unohdeta.

Käsillä oleva teos luo nimensä mukaisesti katsauksen historiallista aikaa tutkivan arkeologian menetelmiin. Kirja perustuu Museoviraston rakennushistorian osaston vuonna 1998 järjestämän samannimisen täydennyskoulutusseminaarin esitelmiin. Vastaavaa teosta ei meillä ole aiemmin julkaistu. Teos on jaettu neljään päälukuun: esityöt ja prospektointi - kaivaus ja dokumentointi - näytteet ja analyysit - arkeologiaa korjauskohteessa.

Dosentti Matti Lackman on kirjoittanut jo tätä järkälemäistä teosta aiemmin runsaasti jääkäreistä ja rikkonut osaltaan sitä myyttiä, joka jääkäreistä syntyi jo 1920―30-luvulla. Vuonna 1994 ilmestynyt teos Jääkärimuistelmia herätti vilkasta keskustelua: vaikutti siltä, että monelle oli yhä yllätys, että jääkäreiden joukossa oli myös ns. punaisia jääkäreitä ja etteivät kaikki jääkärit suinkaan kotiutuneet helmikuussa 1918 taistelemaan valkoisen armeijan joukoissa: itse asiassa ennen sotaa ja sen aikana jääkäreistä palasi Suomeen 70 %. Toisin sanoen 450 jääkäriä palasi vasta sodan jälkeen.

Jason Gurneyn Ristiretki Espanjassa kertoo yhden miehen kokemuksista kansainvälisen prikaatin riveissä Espanjan sisällissodassa joulukuusta 1936 elokuuhun 1937. Kirjan julkaisi alunperin Faber and Faber Ltd vuonna 1974 nimellä Crusade in Spain. Kirja on kirjoitettu vuosia tapahtumien jälkeen ja kirjoittaja pyrkii antamaan tapahtumista todenmukaisen kuvan hyödyntäen kirjoittamisajankohtana saatavissa ollutta tutkimuskirjallisuutta. Hyvää kirjassa on pyrkimys objektiivisuuteen, tapahtumien laajempaan ymmärtämiseen ja poliittisen kehityksen huomioonottamiseen.

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisusarjaan kuuluva teos on tervetullut lisä viime vuoden inventointikirjallisuuteen. Aiemmin vuonna 2000 ilmestyi Museoviraston julkaisemana mainio inventointiopas (Arkeologinen inventointi, toim. Maaranen & Kirkinen), jossa ei kuitenkaan käsitelty lainkaan saariston muinaisjäännöksiä. Käsillä oleva teos on tutkimusraportti Turunmaan eteläisessä saaristossa sijaitsevan Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen muinaisjäännöksistä.

Yksi syksyn ilahduttavista kirjauutuuksista oli historiantutkija Pirjo Markkolan toimittama artikkelikokoelma pohjoismaisten naisten ja uskonnon välisistä suhteista 1800-1900-luvuilla. Ilahduttava se oli ennen muuta siksi, että historiantutkimus on niin pitkään väheksynyt uskonnon merkitystä, tämä on ollut tilanne myös sukupuolihistoriassa. Ruotsalainen historioitsija ja tässäkin kirjassa esiintyvä Inger Hammar onkin ilmaissut asian siten, että naisten historia on ollut Ruotsissa uskontosokeaa, aivan samoin kuin historia on aiemmin ollut sukupuolisokeaa. Suomessa uskontoon ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ovat viime vuosina käsitelleet Irma Sulkunen ja Anne Ollila uusimmissa tutkimuksissaan.

Tietotekniikka etenee nykyisin niin nopeasti, että alan kirjallisuuskin vanhenee lähes käsiin. Onneksi näin ei tapahdu alan historiaa käsitteleville kirjoille. Ei ainakaan Jaakko Suomisen teokselle Sähköaivo sinuiksi, tietokone tutuksi. Suomisen tutkimuksen aiheena on populaarijulkisuuden tietotekniikasta ja tietokoneista välittämä mielikuvamaailma.

Markus Brummer-Korvenkontio on koonnut Suomen lasten- ja nuortenkirjoista bibliografian, joka tekijän sanoin ”käsittää sadunomaiset sata ja yksi vuotta”. C. Hagelstamin antikvaarisen kirjakaupan ja Helsingin yliopiston kirjaston yhdessä kustantama ”Lapsuuden kirjat Suomessa 1799-1899” sisältää lähes viisi tuhatta kohdetta, joista valtaosa on suomen- ja ruotsinkielisiä, mutta mukana on myös mm. saamen, englannin ja ranskan kielistä kirjalisuutta.

Arkitarinoilla on nykyisin kysyntää. Hesarin Nyt-liite tarjoilee viikoittain annoksensa noita ihania, kamalia ja tietenkin tunnustuksellisia tarinoita tilanteista, joissa ollaan hukassa, hämmentyneitä, häpeissään ja/tai päissään. Tyyliin kuuluu, että kertoja paljastaa itsestään etunimen lisäksi korkeintaan iän ja mahdollisesti paikkakuntansa. Tarinointia sävyttää lakoninen ja sarkastinen virtaviivaisuus.

Pekka Kivikäs on jyväskyläläinen arkeologian harrastaja, jonka erityisalana ovat kalliomaalaukset. Hän on tehnyt korvaamattoman arvokasta työtä kalliomaalausten parissa 1980-luvulta lähtien. Hänen kiinnostuksensa kalliomaalauksiin heräsi, kun hänen kesämökkinsä läheltä Laukaasta vuonna 1975 löydettiin Saraakallion laaja kalliomaalaus. Hän itse löysi maalausalueen lähistöltä toisen maalauskentän vuonna 1989 ja on sittemmin kirjoittanut neljä teosta kalliomaalauksiin liittyen, joista viimeisin on viime vuoden lopulla ilmestynyt “Kalliokuvat kertovat“.

Les Partis verts en Europe on kokonaiskatsaus Euroopan nuorimpaan puolueperheeseen, vihreisiin. Vihreät ovat ainoa viime vuosisadalla syntynyt puolueperhe, joka on elänyt vuosituhannen vaihteen yli. 1900-luvun alun eurooppalainen agraariliikekin sai alkunsa jo 1800-luvun loppupuolella. Vastaavia yleisesityksiä on vihreistä tehty varsin vähän.

Tuula Hökän toimittama antologia "Oi runous" esittelee 32 runouskäsitystä sekä kaksi kirjallista koulukuntaa - venäläisen futurismin ja akmeismin - näiden omien teoreettisten ja runousopillisten tekstien ja tekstikatkelmien kautta. Toimittajan mukaan tekstit on valittu hyväksytyn tai vallalla olevan kirjallisuuden kaanonin mukaisesti, joten ne esittelevät runouden valtavirtauksia ja periodityylejä - lyriikan syrjäpolut eivät tässä kokoelmassa tule esille. Nämä kirjailijoiden ja filosofien tuottamat teoreettiset ja kokemukselliset esseet ovat lyriikan historian avaintekstejä, joista hahmottuu esteettisten näkemysten muotoutuminen lähes kahdensadan vuoden ajalta, Jenan romantiikasta 1970-luvulle saakka. Niissä pohditaan kirjallisen luomistyön luonnetta, sen ehtoja ja vaikutusta, määritellään runouden ontologiaa, poetiikkaa ja runoilijan asemaa ja merkitystä runouden tuottajana.

Allekirjoittaneen kiinnostus sanomalehtien lukemiseen lähti varmaankin paljon siitä, että lehdissä oli 1950-luvun alussa paljon juttuja vakoilutapauksista. Siitä lähtien kaikenlaiset laillista järjestystä vastaan suunnatut vehkeilytarinat ovat kiinnostaneet mieltäni. Noista silloisista lehtitarinoista ei paljoa yksityiskohtia irronnut, mutta ymmärsin silloin, että maan turvallisuuden takia näin täytyy olla. Siksi tartuin mitä suurimmalla mielenkiinnolla Juha Pohjosen tiiliskiveen.

Timonen, Eija & Kurkinen, Maileena: Eläinten hovissa. Tarinoita suomalaisten eläinten synnystä ja elämästä. SKS: Jyväskylä 2000. 87 s.

Antero Heikkinen herätti aikoinaan suurta ja ansaittua huomiota kirjallaan Kirveskansan elämää, jossa hän kuvaili Kainuun takimmaisen korpipitäjän Kuhmon elämää 1800-luvun alussa. Heikkisen työ oli ensimmäisiä todella ansiokkaita mikrohistoriallisia tutkimuksia Suomessa ja yhteydet vaikkapa Emmanuel Le Roy Ladurie'hen ovat ilmeisiä: molemmat tutkivat paikallisyhteisön elämää sen omasta näkövinkkelistä, ja molemmat käyttivät tärkeimpänä aineistoinaan oikeuden pöytäkirjoja ja etenkin yhtä, sinänsä erikoista oikeusjuttua, jonka avulla kuitenkin paljastuu tärkeitä rakenteita ja säännönmukaisuuksia. Heikkisen kirja sai jatkoa vuonna 1997 teoksella Kirveskansa murroksessa, jossa hän kuvaili 1800-luvun alkupuolen kuhmolaisten elämää.. Nyt Heikkinen on jatkanut kirjasarjaansa 1800-luvun loppupuolelle, joten tuloksena on trilogia kirveskansan elämästä koko vuosisadan ajalta.