Arvostelut

Suomalainen elokuva ja sen suhde suomalaiseen yhteiskuntaan ovat aihe, joka on jaksanut puhuttaa suomalaisia, sekä suurta yleisöä että elokuvakriitikkoja ja poliitikkoja vuosikymmenestä toiseen. Aiheella on siis akateemisen kiinnostuksen lisäksi runsaasti yleistä kiinnostusta. Sen vuoksi onkin erittäin kiintoisaa tarttua teokseen, joka pyrkii yksissä kansissa kokoamaan näitä käytyjä debatteja. Kriisi, kritiikki ja konsensus on koottu samannimisen Suomen Akatemian vuosina 1996-98 rahoittaman projektin sivutuotteena syntyneistä artikkeleista.

Kirjan otsikko on varsin laaja, joten on alkuun syytä määritellä mistä on kyse. Maantieteellisesti teos keskittyy Böömin, Puola-Liettuan, Unkarin ja Rusin (ns. Kiovan Venäjän) alueisiin. Balkanilta ovat mukana nykyisen Romanian alueen valtiomuodostumat.

This collection of articles is based on presentations given at the summer schools organised by the Graduate School on Cultural Interaction and Integration at the University of Turku in 1997 and 1998. This graduate school has provided an interdisciplinary forum in which to exchange ideas between students and researchers from various disciplines and universities. The common theme of the book is the construction of identities as well as social and political processes of exclusion and inclusion in various national and European contexts. These are certainly topical issues and the book is therefore very welcome.

Irma Sulkusen teos Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700-1800-luvulla päättää Sulkusen naistrilogian, jonka aiemmat osat ovat käsitelleet tunnettuja suomalaisnaisia Miina Sillanpäätä ja Mandi Granfeltia. Tutkimusprojektin viimeinen kohde on huomattavasti tuntemattomampi ja myös hyvin vähän lähteitä jälkeensä jättänyt Liisa Eerikintytär, joka v. 1756 tienoilla joutui "Jumalan lyömäksi" ja oli osaltaan aloittamassa uudenlaista herätystä Varsinais-Suomessa. Sulkunen toteaa kirjansa alussa projektinsa alkaneen v.

Italialaisen, myöhäis-Heideggerin ajatteluun kiinnittyvän Gianni Vattimon tekstejä on ollut saatavilla varsin tuoreeltaan suomeksi kymmenen vuoden ajan, pitkälti tämän kirjan suomentajien ansiosta. 1989 ilmestyneen Läpinäkyvän yhteiskunnan jälkeen Vattimon esseitä on ilmestynyt suomeksi yksittäin eri paikoissa. Tulkinnan etiikka sisältää yksiin kansiin koottuna kahdeksan tekstiä, joista viisi uudelleen käännettyinä ja kolme aiemmin julkaisemattomia. Viisi kirjoitusta vuosilta 1985-89 on suomennettu italiaksi ilmestyneestä kokoelmasta Etica dell'interpretazione (1989), kolme on ilmestynyt italiaksi vuosina 1993-95.

Motto: "Ei ole pragmatismia, vaan terveen ajattelun merkki, jos otaksutaan, että filosofisessa järjestelmässä täytyy olla aukko tai ajatusvirhe, jos sen käytöllinen soveltaminen, siis myös sen käyttö kasvatuksen alalla ei missään suhteessa käy päinsä." -Urpo Harva- Mika Ojakankaan valtio-opin väitöskirja Lapsuus ja auktoriteetti on saanut jo tähän mennessä niin runsaasti huomiota osakseen (ks. esim. Kasvatus 1/98, Niin&Näin 1/98, Politiikka 2/98 ja Tiede ja edistys 2/98), ettei sen metodiin tai muihin yksityiskohtiin menevä esittely ole tarpeen.

Joensuun yliopiston dos. Pekka Nevalainen ja prof. Hannes Sihvo ovat koonneet yksiin kansiin huomattavan osan suomalaisesta Karjala-tuntemuksesta historian, maantieteen sekä kulttuurintutkimuksen aloilta. Suomen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia-sarjassa julkaistu "KARJALA.

Suomesta on maalailtu kuvaa maana, jossa tietotekniikka leviää maailmanennätysvauhtia. Kännykkä kuuluu jokamiehen ja -naisen, kohta jo lastenkin varusteisiin, ja Internet-liittymiä on väkilukuun nähden ennätysmäärä. Teknologian ja tietoyhteiskunnan katsotaan leviävän vääjäämättä ikäänkuin jonkin ulkoisen voiman vaikutuksesta. Kansalaisen osaksi jää sopeutua yhteiskunnan muutoksiin ja hankkia niitä uudenlaisia taitoja ja valmiuksia, joita tietoyhteiskunnassa tarvitaan.

Kriisi, kritiikki, konsensus -projektin julkaisuna on ilmestynyt Hannu Salmen valittujen kirjoitusten kokoelma. Kirja sisältää 11 suomalaisen elokuvan historiaa käsittelevää kirjoitusta, jotka yhtä lukuunottamatta ovat aikaisemminkin julkaistuja. Nyt kirjaksi koottuja artikkeleita on kuitenkin jossain määrin uudistettu ja täydennetty uuden tutkimuksen tiedoilla. Suomalaisille elokuvatutkijoille nämä kirjoitukset ovat kuitenkin varsin tuttuja.

Arvelin kyllä jo etukäteen, että Enimmäkseen Kirkasta ei ole minun kaltaiselleni lukijalle kirjoitettu. Aiemmin lukemieni elävien ja kuolleiden suomalaisen populaarimusiikkitaivaan tähtien elämäkertojen perusteella odotin pääpiirteissään kuvausta herkästä taiteilijasta, joka ei tahdo pahaa kenellekään, joka on vastoinkäymisten kohdatessa yleensä vain olosuhteiden orja, ja jonka elämää ohjaa musiikin ylimaallinen voima. Suurelta osin Enimmäkseen Kirkasta vastasi näihin odotuksiin. Jo teoksen lähtökohta sanelee tämän: vaikka teos onkin puoliksi Kirill Babitzinin nimissä, on sen kirjallisesta ulkoasusta etupäässä vastuussa pitkän linjan toimittaja Raila Kinnunen.

Ritareiden historian alku tavataan nykyisin ajoittaa karolinkivaltakunnan loppuvaiheisiin 800-900-luvulle, jolloin ilmaantui uusi ratsain taistelleiden sotureiden luokka. Aluksi nämä varhaiset ritarit olivat asemaltaan selkeästi varsinaisen aristokratian alapuolella, osa hädin tuskin erotettavissa tavallisista talonpojista. Sotilaallisen erikoistumisen kautta ritareiden arvostus kuitenkin nousi, ja 1000-luvulla myös aateliset alkoivat liittää soturia tarkoittavan sanan "miles" arvonimiensä joukkoon. Niin ikään ritariksilyömisseremoniat alkoivat yleistyä 1000-luvun jälkipuoliskolla.

Artikkelikokoelma Suomalainen nainen on syntynyt (EU-puheenjohtajamaan) tarpeesta koota muiden eurooppalaisten luettavaksi jonkinlainen yleisesitys suomalaisen tasa-arvon historiasta ja suomalaisen naisen nykyiseen asemaan johtaneista juurista. Kirja on tarkoitettu laajalle yleisölle, ennen kaikkea eurooppalaiselle yleisölle ja sitä on ohjannut halu kertoa, miten me suomalaiset naiset olemmekaan niin pärjääviä ja hyviä. Tämä retoriikka hallitsee kirjan takakannen tekstiä ja lyhyttä esipuhetta, jonka Päivi Setälä ja Päivi Lipponen ovat kirjaan tuottaneet. Uskoisin, että lähes jokaisen naistutkimusta tuntevan nuo ylistävät lauseet suomalaisen naisen ylipärjäävyydestä jokaisella elämänalueella, vahvuuden eetoksesta ja ennen muuta yhtenäisestä suomalaisesta naissubjektista saavat takajaloilleen.

Murhamysteeri piikalain aikaan Poliittinen kädenvääntö kotityön tuesta alkoi jo keväällä 1996. Keskustelua kotityön yhteiskunnallisesta tukemisesta jatkettiin eduskunnassa aina kesän 1997 loppuun asti, jolloin päätettiin kahdesta kotityön tukea koskevasta laista. Poliittisena kompromissina kotityön verovähennysoikeus otettiin käyttöön osassa ja yritystuki osassa Suomea. Julkisessa keskustelussa kokeilut saivat nopeasti piikaleiman - puhuttiin piikatuesta, piikalaista, piikakokeilusta, paluusta piikomiseen jne.

Matka taiteen historiaan on oppikirjaksi laadittu kronologinen katsaus länsimaisen ja suomalaisen kuvataiteen ja arkkitehtuurin historiasta. Oppikirjan kohderyhmäksi on takakansitekstissä mainittu lukiolaiset, käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitosten sekä taidekoulujen opiskelijat, mutta myös kulttuurihistorian, uskontotieteen ja historian opiskelijat. Lukemani perusteella edellisille teos voi ehkä jossain määrin olla käyttökelpoinen, jälkimmäisille sen sijaan en kirjaa suosittelisi. Lähtökohdiltaan teos on hyvin perinteinen, uskallan sanoa jopa vanhakantainen tyylihistorian oppikirja.

KAIKKI ON IHMEELLISTÄ ... Onko teoksen kansikuva buddhalaisen mytologian Tuulihevonen vai Tolkienin Musta ratsu? Ei. Sen täytyy olla Pushkinin Vaskiratsu, sillä runokirjan tekijä, Jyväskylän yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori, on väitellyt Pushkinin lyriikasta.

Heikki Wariksen sosiaalihistorian klassikossa Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle (1932) selvitetään oivallisesti teollisuusyhteisön muotoutumista. Kuten muistamme, reilut sata vuotta sitten alkoi maaseudun tilaton ja varaton väestö siirtyä kaupunkeihin. Teollisuusyhteisöissä työn lisäksi työläiselle järjestettiin usein asunto, joissakin tapauksissa jopa polttopuut ja ruokaperunat. Tuolloin avainasanana kaikkeen oli yhteisöllisyys - niin työnantajan kuin työtekijäinkin näkökulmasta.

Kirsi Pohjola tuo väitöskirjallaan oman panoksensa viime vuosina pinnalla olleeseen elämäkertatukimukseen. Hän etsii sitä, mistä ei puhuta, mille ei löydy kieltä, hämärän aluetta. Omaelämäkerroissa ja muistelmissa pääpaino on tarinassa, joka useimmiten noudattaa muotoa 'vaikeuksien kautta voittoon'. Ne kokemukset, joita on vaikea kielellisesti hahmottaa tai ilmaista, jäävät kirjoittamatta.

Sir Ernest Shackleton on paitsi eräs vuosisatamme myös koko maailmanhistorian kunnioitetuimpia ja kunnioitettavimpia epäonnistujia. Shackleton ei itse päässyt koskaan todella nauttimaan maineestaan, mutta ehkä juuri siksi hän onkin maineensa ja useampienkin kirjojen arvoinen. Tunnetuimmat lienevät useiden elämäkertojen ohella Shackletonin alusten kapteenina toimineen Frank Worsleyn “Shackleton’s Boat Voyage”, tutkimusmatkailijan itsensä kirjoittama “South” ja Alfred Lansingin “Endurance” (suomennettu vuonna 1959). Olikin varsin mielenkiintoista tarttua uuteen aiheesta kirjoitettuun kirjaan varsinkin kun se vielä oli vastikään käännetty suomeksi.

Filmi poikki on Jari Sedergrenin väitöskirja poliittisen historian oppiaineeseen. Teoksessa tulevat kuvatuiksi toista maailmansotaa edeltäneet, sodan aikaiset ja sitä välittömästi seuranneet keskeisimmät suomalaisen elokuvan tekemiseen vaikuttaneet tekijät - käytännössä mikään elokuvan osa-alue ei voinut paeta sodan vaikutuksia: tekijät joutuivat rintamalle, materiaaleista ja välineistä oli pulaa, ja sisältöä kontrolloitiin erityisesti sensuurin keinoin. Erityisen keskeisiksi teoksessa nousevat havainnot suomalaisten päättäjien luovimisesta Yhdysvalloista, Saksasta ja Neuvostoliitosta tulleiden kaupallisten ja ideologisten paineiden ulkopoliittisessa hyökyaallokossa. Filmi poikki on myös kuvaus siitä, kuinka merkittävä asema (audio)visuaalisella tiedonvälityksellä nähtiin - ja nähdään yhä - olevan "todellisuuden" muokkaamisessa.