Kirjoituksia Agricolassa:

Kaskisavuista biotalouteen – mitä historia opettaa metsien käytöstä?

Lisätty 19.11.2021 | Tietosanomat

Männyn kasvu taimesta hakkuukypsäksi Etelä-Suomen kuivilla kankailla kestää helposti lähes sata vuotta. Pohjois-Suomessa mänty ja kuusi kasvavat vieläkin hitaammin. Mitä mahdollisuuksia meillä on ennakoida mihin metsiämme näin pitkällä aikajänteellä tarvitaan, varsinkin kun alati voimistuva ilmastonmuutos vielä lisää ennusteiden epävarmuutta. Lähdin kollegani Timo Myllyntauksen kanssa etsimään osviittaa näihin haasteisiin siitä ainoasta suunnasta, josta meillä on edes jonkinlainen varmuus – nimittäin historiasta. Löytyisikö menneestä kehityksestä säännönmukaisuuksia, joista voisi olla apua?

Tuhti opas perinnemaisemiin

Lisätty 30.6.2021 | Arvostelu

Perinnemaisemien hoitaminen on kunnianosoitus menneiden polvien työlle. s. 10 Perinnemaisema oppaan alkuun Ari-Pekka Huhta täräyttää ruotsalaisten tutkijoiden esittämän mielenkiintoisen teorian kulttuurinseuralaislajiston kehityksestä. Leif Anderssonin ja Thomas Appelqvistin mukaan jalo- ja lehtipuuvyöhykkeisiin kuuluvat ruohostomaat kehittyivät pääosin niin sanottujen megaherbivorien eli suurikokoisten kasvinsyöjien ansiosta. Ihmisten rooli maiseman avoimuuden ylläpitäjänä korostui, kun suuret kasvinsyöjät olivat kuolleet sukupuuttoon Veiksel-jääkauden […]

Nälänhädän vuodet, jotka muovasivat Ruotsia

Lisätty 28.5.2019 | Arvostelu

Magnus Västerbron Svälten – Hungeråren som formade Sverige voitti viime vuonna Suomen Finlandia-palkintoa vastaavan August-palkinnon tietokirjallisuuden sarjassa. Palkinto on perusteltu, sillä Västerbron Svälten on sujuvasti, jopa viihdyttävästi, kirjoitettu kirja tärkeästä aiheesta, Ruotsin nälkävuosista vuosina 1867–1869. Samalla se herättää kysymyksen tulisiko kilpailussa olla erilliset sarjat kaunokirjallisille tietoteoksille ja perustutkimukseen perustuville. Jälkimmäisillä ei tunnu tällaisissa kisoissa olevan paljonkaan […]

Valitettavan ajankohtainen köyhyyden tutkimuksen klassikko

Lisätty 4.2.2019 | Arvostelu

Viime vuonna tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta klassikon asemaan nostetun Pekka Haatasen Suomen maalaisköyhälistö –teoksen ilmestymisestä. Siinä ajassa luulisi köyhälistö-käsitteen siirtyneen historian hämäriin ”maailman onnellisimmassa maassa”, mutta Helsingin Sanomien (6.1.2019) tuore niukkuuskysely  kertoo toista. Teoksessa lähdetään liikkeelle 1500-luvun lopulta, kun uudisviljelyn mahdollisuudet alkavat hiipua tilattomilta. 1600-luvun lopun suurten kuolonvuosien myötä monille tilattomille avautuu kuitenkin vielä mahdollisuus […]

Metsäpolulla ja sen vierestä

Lisätty 15.6.2017 | Arvostelu

Minun täytyy myöntää, etten oikein tavoittanut kirjan tarkoitusta kirjan poukkoillessa metsän kauneudesta tulisijan kautta lahopuuhun. Ehkä se on vain kokoelma filosofisia ajatuksia metsäpolun varrelta, joten sallittakoon minun sen sijaan poimia joitakin käpyjä sieltä täältä. Metsän kauneus Sivulta kuusitoista eteenpäin pohditaan tarvitsemmeko tieteellistä tietoa, ”jotta voimme tavoittaa luonnonprosessien kauneuden ja ymmärtää ja arvostaa voimia, jotka muovaavat […]

Värikkäitä muisteluksia puukaupoista

Lisätty 4.12.2015 | Arvostelu

Jaana Laineen ja Joona Nikinmaan kirja Puukauppamuistoja perustuu Metsähistorian Seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuodenvaihteessa 2011–2012 järjestämään tallennushankkeeseen. Siinä kerättiin talteen puukauppaan liittyviä muistoja 1950-luvulta lähtien täydentämään Metsäkauppaperinteen suuressa keruukilpailussa 1970-luvun alussa koottua muistitietoaineistoa. Puukauppa koskettaa edelleen monia suomalaisia, sillä kuten kirjan esipuheessa todetaan, lähes joka viides meistä on metsänomistaja. Muiden sektoreiden palkkatyön yleisyys on […]

Topeliuksen poukkoileva matka Suomessa

Lisätty 8.12.2014 | Arvostelu

Zacharias Topelius Skrifter – hankkeellaan Svenska litteratursällskapet i Finland on tekemässä valtaisaa kulttuuritekoa julkaisemalla Topeliuksen kirjallisia teoksia ja muuta kirjallista jäämistöä kattavasti. Hankkeessa pyritään mahdollisimman täydelliseen editioon, johon sisällytetään Topeliuksen tunnettujen historiallisten romaanien, runojen, virsien, satujen ja koulukirjojen ohella myös hänen päiväkirjansa, kirjeensä, luentonsa ja sanomalehtikirjoituksensa. Kaiken aineiston julkaiseminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sillä Topelius […]

Markkinat ja demokratia – älyllisiä oikoteitä ja suoranaisia loogisia erehdyksiä

Lisätty 18.5.2012 | Arvostelu

Olin jonkun aikaa sitten muuttanut Skotlantiin, kun sain Björn Wahlrosin teoksen Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle arvosteltavakseni. Korostettakoon tässä vaiheessa, että muutin Skotlantiin mielenkiintoisen työn perään, enkä suinkaan veroja pakoon. Palkkakuitin perusteella veroissa ei olekaan suurta eroa Suomeen verrattuna. Olennaisempaa on se, että pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa muistuttavan yhteiskuntajärjestelmän vuoksi perhe voi huoletta tulla perääni […]

Vart än jag såg, såg vid såg jag sågâ

Lisätty 11.1.2012 | Arvostelu

Tämän kirjan arvostelu viivästyi, sillä kävelin suoraan Markku Kuisman rakentamaan ansaan. Luulin, että minulla olisi edessäni lyhyt parisataasivuinen teos. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siitä, että Markku Kuisma tunnetaan järkälemäisten yli kuusisataasivuisten teosten kirjoittajana: Metsäteollisuuden maa – Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620–1920 (1993), Kylmä sota, kuuma öljy – Neste, Suomi ja kaksi Eurooppaa 1948–1979 (1997) […]

Viljataloudesta voitalouteen

Lisätty 5.9.2009 | Arvostelu

Kirjan nimi on sikäli harhaanjohtava, ettei tervanpolttoa juurikaan käsitellä kirjassa. Tervataloudelle ja muulle metsätaloustoiminnalle on varattu vain muutamia sivuja. Kirjan aiheen kannalta metsätalouden merkitys on lähinnä siinä, että metsätyömaiden lisääntyminen lisäsi kotivoin kysyntää ja nosti siitä saatavaa hintaa. Kirjan nimenä pelkkä viljataloudesta voitalouteen olisi ollut iskevämpi ja kuvaavampi, ja olisi selkeämmin viitannut ilmeiseen sukulaisteokseen, Teppo […]

Ekologiaa historiotsijoille

Lisätty 10.7.2007 | Arvostelu

(Englanninkielinen alkuperäisteos: The Shrinking World: Ecological Consequences of Habitat Loss. International Ecology Institute, Oldendorf/Luhe, Germany 2005.) Vuonna 1999 professori Ilkka Hanski sai kansainvälisen Ekologia-instituutin palkinnon, jonka yhtenä osana oli kirjan kirjoittaminen instituutin arvostettuun Excellence in Ecology -kirjasarjaan. Nyt arvioitavana on tästä kirjasta tehty suomenkielinen käännös. Suomenkielisen laitoksen esipuheessa Ilkka Hanski kertoo kirjoittaneensa ”tämän kirjan kaikille, […]

Vielä on toivoa

Lisätty 7.2.2006 | Arvostelu

”Kasvun rajat 30 vuotta myöhemmin” -kirjan lukeminen kävi sujuvasti. Pari päivää postiluukusta kolahtamiseen jälkeen kirja oli jo luettu. Arvostelun kirjoittaminen olisi pitänyt sen jälkeen sujua vanhalla rutiinilla. Tällä kertaa se ei ollutkaan niin helppoa, en keksinyt mitään sanottavaa. Lykkäsin arvostelun kirjoittamista siihen asti, että sain muistin virkistämiseksi luettua uudestaan läpi myös alkuperäisen ”Kasvun rajat” -kirjan […]

Innoitusta kansallisten kaupunkipuistojen perustamiseen

Lisätty 30.3.2005 | Arvostelu

Suistolaisten puisto on ensimmäinen suomalainen kansallista kaupunkipuistoa käsittelevä kirja. Kirjan kuvatoimituksesta vastannut Taneli Eskola on tosin tehnyt parikin kirjaa Hämeenlinnan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvasta Aulangosta, mutta ne eivät käsittele kaupunkipuisto-teemaa [1]. Kirjan lähin vertailukohta onkin Gunnar Brusewitzin ja Henrik Ekmanin kymmenen vuoden takainen Ruotsin ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kansallisesta kaupunkipuistosta eli Tukholman Ekoparkenista tekemä kirja (arvostelu […]

Yhdysvalloista ja vähän muistakin imperiumeista

Lisätty 8.2.2005 | Arvostelu

Kirjan takakannen esittelystä saattaa erehtyä luulemaan, että kyseessä olisi globalisaation historiaa käsittelevä teos. Ellen Meiksins Woodin varsinainen kiinnostuksen kohde on Yhdysvaltojen harjoittamaa kapitalistinen imperialismi. Tekijä toteaakin: ”Tämä kirja ei ole imperialismin historia. Vaikka kirjan argumentit ovat paljolti historiallisia, imperiumin historiaa koskevien selvitysten tarkoitus on ennen kaikkea osoittaa kapitalistisen imperialismin erityisyys suhteessa muihin imperiaalisiin muotoihin.” Erityyppisiä […]