Kirjoituksia Agricolassa:

Tietokirjailijan ABC-kirja

Lisätty 25.9.2020 | Arvostelu

Aikakaudella, jolloin mitä epäilyttävimmät kokemusasiantuntijat johdattavat kansaa milloin minkäkin villityksen pariin ja valemediat ovat kasvattaneet suosiotaan joidenkin ryhmien parissa, tietokirjalla soisi olevan entistä keskeisemmän roolin punnitun tiedon välittäjänä. Tietokirjailijaksi haikaileva tai jo sellaiseksi ryhtynyt saattaa kuitenkin yllättyä siitä, miten vähän tukea hänelle on tarjolla valitsemallaan tiellä. Kaunokirjallisuuden kirjoittamisesta innostunut voi ilmoittautua erilaisille kursseille, ja tieteellisen […]

Tykistötaktiikan kattava historia

Lisätty 5.7.2019 | Arvostelu

Nyt arvosteltavan teoksen julkaiseminen on merkkitapaus kahdella tavalla: teos on paitsi ensimmäinen suomalaista tykistötaktiikkaa ja sen kehityskulkuja itsenäisyyden aikana käsittelevä kokonaisesitys, myös Maanpuolustuskorkeakoulun rahoittaman, suomalaisen sotataidon historiaa käsittelevän julkaisusarjan ensimmäinen osa. Tällaista sarjaa ei ole aikaisemmin ollut, ja se paikkaakin osaltaan merkittävää aukkoa suomalaisen sotataidon ja sotahistorian tutkimuksessa. Sarjan ensimmäinen teos määrittää usein lukijoiden odotuksia […]

Naiset sotakentillä kautta historian

Lisätty 4.1.2019 | Arvostelu

Sotaa on perinteisesti pidetty miehisen toiminnan linnakkeena, jossa naisen roolina on lähinnä olla se, jonka puolesta miehet taistelevat ja kaatuvat. Naiset muodostavat ”siviilejä symboloivan taustakankaan”, jota vasten taistelut käydään. Näin luonnehtii ruotsalainen toimittaja ja kirjailija, pitkään Populära Historia -lehdessä sekä Militär Historia -aikakauslehden päätoimittajana työskennellyt Anna Larsdotter, Naiset sodissa -kirjansa johdannossa. Kirjansa tarkoitusta ja merkitystä […]