Pekka Valtonen

Kirjailijoiden ja muiden kulttuuripersoonien muistoseurojen julkaisut ovat yleensä sympaattista luettavaa. Niistä huokuu asianharrastajien intomieli ja se ”tykkääminen”, jonka vuoksi tällaisia yhdistyksiä on perustettu ja jonka vuoksi niissä jaksetaan toimia. Niin on asianlaita myös Mika Waltari -seuran vuosikirjan kohdalla (kannessa ’seura’ on ilman väliviivaa, ”virallinen” muoto kaiketi viivan kera). Tässä tapauksessa sympatiaa lisää vielä se, että […]