Teemu Tammikon (ent. Sinkkonen) väitöskirja Political Responses to Terrorism (2009) käsitteli maaliskuussa 2004 Madridissa paikallisjuniin tapahtuneita terrorihyökkäyksiä ja niiden vaikutusta esimerkiksi kriisinhallintaan ja espanjalaiseen äänestyskäyttäytymiseen. Sittemmin hän on työskennellyt eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. Tammikon tausta näkyy myös nyt arvioitavassa teoksessa, niin kirjan ansioissa kuin vähemmän onnistuneissa ratkaisuissakin. Teoksen ehdottomia ansioita ovat tarkasteltavan asian mielekäs […]
Kirjojen lukeminen peräkkäin antaa mielenkiintoisen kuvan siitä miten eri tavalla eri sukupolvet ovat vastanneet postmaterialistisiin poliittisiin ristiriitaulottuvuuksiin. Vihreän liiton ensimmäinen kaarti oli 1950 -luvulla ja 1960-luvun alkupuolella syntyneitä, kun autonomisen liikkeen toimijat olivat heitä 10 – 30 vuotta nuorempia. Sosiologi Karl Mannheim kehitti poliittinen sukupolvi – käsitteen. Hänen mukaansa ihmisen yhteiskunnallinen tietoisuus alkaa aueta hieman […]