HAM Helsingin taidemuseo on julkaissut noin 1 400 taideteosta kokoelmastaan valtakunnallisessa Finna.fi-hakupalvelussa. HAMin omalla Finna-sivulla teoksiin voi tutustua esimerkiksi taiteilijoiden, aiheiden ja tekniikan mukaan tai valmiiden kokonaisuuksien kautta. Kokonaisuudet esittelevät muun muassa Tennispalatsin näyttelyitä, Bäcksbackan lahjoituskokoelmaa ja julkisen tilan taidetta sekä ulkona katukuvassa että sisällä kaupungin kouluissa, kirjastoissa ja päiväkodeissa. Sivu päivittyy jatkuvasti uusilla teoksilla.
Kuopion kulttuurihistoriallisen museon (KUHMU) aineistoja on julkaistu Finna-palvelussa. Aineisto on KUHMUn ensimmäinen Finnassa julkaistu kokonaisuus, joka sisältää enimmäkseen valokuvia, mutta myös esineitä.
Kotimaiseen tutkittuun tietoon on avautunut uusi oikopolku . Verkkosivu johdattaa avoimen tutkimustiedon äärelle teemahakujen ja vinkkien avulla.

Tietosanomat
Edith Södergran (1892–1923) on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä runoilijoista ja modernismin edelläkävijä. Hänen esikoiskokoelmansa Runoja ilmestyi vuonna 1916. Hän julkaisi elinaikanaan neljä runokokoelmaa ja yhden aforismikokoelman. Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) on digitoinut Södergranin koko henkilöarkiston ja aineisto on vapaasti käytettävissä valtakunnallisessa Finna-hakupalvelussa. Edith Södergran varttui Raivolan kylässä Karjalankannaksella ja kävi koulua Pietarissa. Hän asui monikielisessä […]
Postimuseo avaa kokoelmiaan kaikkien saataville Finna.fi -palveluun. Julkaistavat aineistot koostuvat monipuolisesti kokoelmien eri osista, muun muassa esineitä, karttoja ja valokuvia. Avatut aineistot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua postin ja viestinnän monipuoliseen ja kiehtovaan historiaan.
Museovirasto avaa Finna-palvelussa yli 200 000 kokoelmakuvaa kaikkien vapaasti käytettäväksi. Kuvat ovat painolaatuisia ja niitä voi käyttää esimerkiksi erilaisissa julkaisuissa ja tutkimuksen yhteydessä. Avaamalla kuvat vapaaseen käyttöön Museovirasto haluaa tukea kulttuuriperinnön avointa käyttöä ja lisätä sen saavutettavuutta.
Helsingin kaupunginmuseo on julkaissut verkkoon yli 1 400 uutta teosta, joihin on päässyt tähän asti tutustumaan vain museon seinien sisäpuolella. Nyt julkaistuihin teoksiin kuuluu taidetta, julisteita, postikortteja ja rakennuspiirustuksia.
Valtakunnallisessa hakupalvelussa Finnassa on avattu opettajien käyttöön uusi Finna Luokkahuone -sivusto. Kansalliskirjaston avaamaan palveluun on koostettu opetuksen tueksi sopivia aineistoja ja aineisto- ja tehtäväpaketteja yli 350 museosta, arkistosta ja kirjastosta.