Suomen itsenäisyyspäivä on tyyppiesimerkki siitä, miten kansallista yhtenäisyyttä on pyritty rakentamaan ja miten kiistanalaista “kansallinen” siitä huolimatta on ollut ja on nykyäänkin. 2000- ja 2010-luvuilla itsenäisyyspäivän juhlinta oli enemmistön toimintaa ja sitä vastustivat yhteiskuntaan nähden itsensä eri tavoin ulkopuoliseksi kokevat. Perinteisen itsenäisyyspäivän keskeisimmät tunnusmerkit olivat kaikille tuttuja, mutta niihin saatettiin ottaa myös soveltava tai humoristinen ote. Itsenäisyyspäivän viettoa saatettiin kritisoida liiasta sotaisuudesta, mutta usein kritiikki yhdistyi yleisempään yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostamiseen.

Lue lisää

30 vuotta sitten yli miljoona Viron, Latvian ja Liettuan kansalaista muodosti yhtäjaksoisen ihmisketjun Vilnasta Tallinnaan Molotov-Ribbentrop-sopimuksen 50-vuotispäivänä. Tapahtuma on jäänyt muistiin merkittävänä osana Baltian maiden historiaa, ja sitä muistellaan yhä monin eri tavoin.

Lue lisää

1