Arvostelu
Seitsemäs vyöhyke. Pohjoista merihistoriaa (1200-1600) -kirjan johdannossa Mikko Huhtamies lupaa, että kirjassa käsitellään pohjoista merihistoriaa laivojen, navigoinnin, metsien, laivanrakennuksen, riskien ja niiden hallinnan sekä 1500-luvun lopun laivadiplomatian näkökulmasta. Tämä tiivistää kirjan teemat oivallisesti ja kuvaa hyvin käsiteltyjä teemoja. Kirjassa edetään temaattisesti aiheesta toiseen, mutta luonnollisesti mukana on myös kronologiaa. Vielä nykyäänkin voidaan ajatella Suomen olevan […]
Arvostelu
Saksan ja Suomen joutuessa sotatilaan vuoden 1944 syyskuussa syntyi uusi kansainvälispoliittinen tilanne, joka luonnollisesti koski myös siviilejä. Suomessa oleva saksalaisomaisuus takavarikoitiin ja luovutettiin Neuvostoliitolle, vastaavasti Saksassa olevat suomalaiset huomasivat yhtäkkiä olevansakin viholliskansan kansalaisia. Takavarikointi koski myös Suomen lipun alla olevaa kauppalaivastoa, vihollismaan asukkaan asema koski myös kauppalaivastossa palvellutta henkilöstöä. Saksalaiset takavarikoivat Itämerellä Suomen ja Saksan […]
Arvostelu
Mikko Helseniuksen ja Jari Ruotsalainen teos merimiestatuoinneista on tuoreita kerrontatapoja etsivä mutta näkökulmaltaan melko perinteinen merihistoriallinen tietoteos, joka on kirjoitettu suomalaisista merenkulkijoista ”mies miehelle” -hengessä, joten se siinä mielessä muistuttaa tatuoinnin ottotapahtumaa. Tatuointien kulttuurihistoria on myös yhdistetty sujuvasti merihistorian aihepiireihin eli merenkulkijoiden sosiaali- ja kulttuurihistoriaan. Kirja pyrkii tulkitsemaan uudelleen merimiesten tatuoinneille annettuja merkityksiä ja kumoamaan […]
Arvostelu
Manne Stenros kertoo tavoitteenaan olevan ”lisätä kiinnostusta majakoihin ja samalla edistää niiden suojelua tuleville sukupolville.” Kirjaa tehdessään hän on kiertänyt majakat ensin lentokoneella, sitten veneellä. Kirjan upea kuvitus on tulosta näiltä matkoilta. Kuvista saa hyvän kuvan majakasta ja siihen liittyvästä ympäristöstä niin lintuperspektiivistä, mereltä katsottuna kuin lähikuvistakin. Kirja esittelee majakat lyhyesti ja napakasti niiden rakennus- […]
Vuonna 1907 valmistunut höyryjäänmurtaja Tarmo oli käytössä vuoteen 1970 asti. Monessa Suomen historian käännekohdassa mukana olleeseen, 112-vuotiaaseen höyryjäänmurtaja Tarmoon voi tutustua netissä 360-virtuaalikierroksilla.
Varhaismoderni Atlantti on perinteisesti ollut suurten merivaltojen taistelutanner, jossa kolonialismi ja orjakauppa näyttelevät pääosaa. Suomalaisten historiantutkijoiden tekemä kokoomateos Pohjola, Atlantti, maailma pyrkii liittämään pienet pohjoiset maat mukaan tähän Atlantin suureen peliin luomalla monipuolisten tapaustutkimusten avulla syvemmän kuvan Atlantin ja Pohjolan vuorovaikutuksesta. Skandinaavien ja suomalaisten siirtolaisuudesta merten taakse on kirjoitettu paljon ja tuskin Tanskan ja Ruotsin […]