Kari Väänäsen muistelmakirja Vänä elävänä on tavanomainen muistelmateos, joka etenee kronologisesti lapsuudesta vanhuuteen. Se on varsin kattavaa tilintekoa eletystä ja taaksejääneestä elämästä. Väänänen kertoo asioista sujuvan jutustelevaan tyyliin ja henkilökohtaisen näkemyksensä esittäen. Hän tuntuu olleen tyytyväinen elämäänsä, vaikka lopussa selittelee tekojaan ja pyytelee anteeksi. Sellaistahan se on ollut elämä. Väänänen on ennen kaikkea näyttelijä, vaikka […]

Tietosanomat
Suomen Kotiseutuliiton mukaan kulttuurin kansalaistoiminnan merkitys tulisi tunnistaa ja tunnustaa nykyistä laajemmin. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi Kotiseutuliiton näkemystä kulttuurialan tulevaisuutta ja koronapandemian jälkeistä jälleenrakennustarvetta käsitelleen työryhmän raportista ja siihen sisältyvistä toimenpide-esityksistä. Kotiseutuliiton hallitus haluaa erityisesti nostaa esiin kulttuurin kansalaistoiminnan ja sen laajan yhteiskunnallisen merkityksen. Kulttuurin kansalaistoiminnalla vaikutetaan yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin, elinvoimaan ja osaamiseen sekä […]
Viktoriaanisen ajan runoilijan ja kulttuurikriitikon Matthew Arnoldin teos Kulttuuri ja anarkia on yhteiskuntafilosofinen klassikko. Suomentajan esipuheessa aatehistorioitsija Anssi Halmesvirta nimeää tekstin otteeltaan estetisoivaksi politiikan tarkkailuksi. Vuonna 1869 ilmestynyt laaja essee ammentaa klassisesta perinteestä ja on meidän mittapuullamme arvioiden mitä elitistisin. Arnoldille ”kulttuuri” sulkee sisäänsä sulouden, kauneuden vaalimisen ja järjen valolla ohjaamisen. Poliittista arviointia varten kulttuurikriitikko […]
Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään joka vuosi ympäri Euroopan tuhansin tapahtumin. Vuoden 2022 teema Kestävä perintö kutsuu tekoihin kestävän kulttuuriperinnön ja huomisen puolesta.
Venäläinen ratsuväenupseeri ja kenraalikuvernöörin adjutantti Ivan Timiriasew (1860–1927) tallensi aikansa Helsinkiä satoihin valokuviin, jotka ovat kiehtovia dokumentaarisia välähdyksiä pääkaupungin elämästä sadan vuoden takaa. Helsingin kaupunginmuseo ja Kustannusosakeyhtiö Parvs julkaisevat 7.10.2021 Iisa Aaltosen ja Elina Maaniityn kirjoittaman kirjan Ivan Timiriasew – Helsinkiläinen valokuvaaja.
Ranskan kansalliskirjasto (Bibliothèque nationale de France, BnF) osti alkuperäiskäsikirjoituksen Markiisi de Saden romaanista Sodoman 120 päivää. Käsikirjoitus on laadittu 11-metriselle paperiliuskalle, ja siitä pulitettiin 4,55 miljoonaa euroa (5,34 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria). Ranskan valtio ei julkisen kansalliskirjastonsa hankinnasta tosin köyhtynyt, sillä teoksen kustannukset lahjoitti pankkiiri Emmanuel Boussard.
Kaikilla on oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä ja luoda uutta. Rajoja ylittämällä ja kynnyksiä madaltamalla yhä useammalla on mahdollisuus päästä osalliseksi kulttuuriperinnöstä. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vuoden 2021 teema Rajaton ja avoin kannustaa ylittämään monenlaisia rajoja. Tervetuloa kuulemaan kiinnostavia puheenvuoroja saavutettavasta kulttuuriperinnöstä verkkoavajaisiin 4. helmikuuta 2021.
Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään vuosittain ympäri Euroopan. Suomi on mukana sadoin tapahtumin, vuonna 2021 teemalla Rajaton ja avoin. Teemaa käsittelevillä tapahtumilla ja kampanjoilla nostetaan esille saavutettava ja esteetön kulttuuriperintö. Rajaton ja avoin -teema kannustaa poistamaan ja ylittämään rajoja monin tavoin, koska kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä ja -ympäristöstä sekä osallistua sen esittelyyn ja […]

Tietosanomat
Tänä vuonna kulttuuriympäristöpäivien tapahtumien järjestämiseen vaikutti koronaepidemia ja sen tuomat rajoitukset. Tapahtumajärjestäjät ottivat poikkeuksellisen tilanteen hienosti huomioon ja järjestivät kiinnostavia, turvallisia ja onnistuneita tapahtumia, yhteensä lähes 200 tapahtumaa, yli 300 kohteessa. Kulttuuriperintöä ja -ympäristöä on esitelty tänä vuonna verkkonäyttelyin, omatoimitapahtumin, kampanjoin ja myös turvallisissa pienissä lähitapahtumissa. Suosittu Karhufestivaali järjestettiin Ilomantsissa rajatulla yleisöllä ja verkkolähetyksinä, Helsingan […]

Tietosanomat
Kulttuuriympäristöpäivät nostaa esille meidän kaikkien kulttuuriperintöä ja -ympäristöä tarjoamalla kiinnostavia tapahtumia ympäri Suomen. Tänä vuonna kulttuuriperintöä esitellään myös lukuisin omatoimitapahtumin, verkkonäyttelyin ja kampanjoin, joihin kuka vain voi ottaa osaa, vaikka kotisohvalta. Kulttuuriperintöön voi tutustua myös etsimällä omalta lähiseudulta tutustumisen arvioinen, ehkä itselle uusi kohde ja vierailemalla siellä oman porukan kesken. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemaviikkoa vietetään tänä […]
Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä juhlit kulttuuriympäristöä ja tutustut kiinnostaviin kohteisiin ympäri Suomen. Voit osallistua retkille ja opastetuille kierroksille, tutustua näyttelyihin ja avointen ovien päiviin. Tule mukaan järjestämään tapahtumia, osallistumaan ja juhlimaan yhteistä kulttuuriperintöämme – myös etänä ja omatoimisesti. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät nostaa esille meidän kaikkien kulttuuriperintöä ja -ympäristöä. Suomesta mukana on joka vuosi satoja tapahtumia. Kulttuuriperintöön tutustuminen […]
Millaisen kirjan voi saada aikaan olemalla evankelisluterilaisen kirkon pappi ja viettämällä aikaa Malmin hautausmaalla? Pappina toimiva ja varsin räväkkänä persoonallisuutena tunnettu Kai Sadinmaa on päättänyt tarttua haasteeseen. Sadinmaa on omien sanojensa mukaan Suomen ainoa hautausmaapappi, ja hänen virkanaan on jo parin vuoden ajan ollut hautausmaalla oleskelu ja ihmisten kohtaaminen tässä hautausmaapapin roolissa. Tämän työn ohessa […]
Puut lähellämme -hankkeessa tutkitaan ihmisten puusuhteita ja puiden merkityksiä, ja sen tarkoitus on lisätä ymmärrystä puiden merkityksistä suomalaisille. Tutkimuksessa ovat mukana Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto, Turun yliopisto ja hollantilainen Wageningenin yliopisto. Tulevaisuudessa tutkimuksessa selville saatuja tietoja voi hyödyntää esimerkiksi kaupunki- ja metsäsuunnittelussa sekä viheralueiden hoidossa.
Museovirasto hakee nyt toista kertaa perinteitä Elävän perinnön kansalliseen luetteloon muun muassa juhlien ja tapojen, suullisen perinteen, käsityötaitojen ja ruokaperinteen aihealueilta. Perinteet kerätään ensin Elävän perinnön wikiluetteloon, josta perinteitä voi ehdottaa edelleen kansalliseen luetteloon. Haku kansalliseen luetteloon on käynnissä 4.11.–5.12.2019. Elävän perinnön wikiluetteloon on puolestaan jatkuva haku.
Svenska litteratursällskapetin arkisto julkaisee yli 2 000 valokuvaa Svenska Teaternin näyttelijöistä ja artisteista valtakunnallisessa hakupalvelussa Finnassa. Valokuvat ovat vapaasti käytettävissä.
Ensivaikutelma Kauko Röyhkän (os. Jukka-Pekka Välimaa, s. 1959) ja syksyllä 2019 pokkaripainoksena julkaistun Olli Lindholmin (s. 1964) elämäkertakirjojen ympärillä on nostalgia. Kuinka ihanan 1900-lukulaista! Kokeneet miehet muistelevat ja yleisön tehtävänä on ottaa vakavasti sutkautukset ”tytöistä”, takahuoneista, oletetusta promiskuiteetista ja holtittomasta alkoholinkäytöstä. Yhteista tematiikkaa jatkaa nykyhetkessä jo romanttisen vanhanaikaiselta kuulostavan suhteen käsittely 1970-luvun lopun punk-liikkeeseen. Lindholmilla […]
Lue maksutta netissä: www.kotiseutuposti.fi tai suoraan Issuusta https://issuu.com/kotiseutuliitto/docs/kotiseutuposti_3_2019 Mikä on kulttuurin ja kulttuuritapahtumien merkitys paikkakuntien elävyydelle? Miksi juuri paikallisen kulttuuriperinnön kannattaa olla avainasemassa, kun kulttuurin tukipäätöksiä tehdään? Aiheesta kirjoittavat Kotiseutupostissa 3/2019 mm. Rosa Meriläinen Kulta ry:stä ja Sampo Suihko Kotiseutuliitosta. Haastateltavina ovat Cuporen tutkija Mervi Luonila, Savitaipaleen kunnanjohtaja Kimmo Kainulainen ja kunnallispolitiikan dosentti Ari-Veikko Anttiroiko Tampereen yliopistosta. Kerromme lehdessä lisäksi, miten Hauho-Seura ryhtyi […]
Kalevala elävänä tai kuolleena –projekti näkyy ja kuuluu Tavastialla 20.-21.2019 kun vasta ilmestyneen Kalevala elävänä tai kuolleena –levyn artistit nousevat lavalle. Levyllä artistit, kuten Paleface, Ismo Alanko ja Mara Balls, joilla ei ole ollut aikaisempaa suoraa yhteyttä kansanrunouteen, yhdistelevät kansanrunoutta omaan musiikilliseen tyyliinsä. Kalevala elävänä tai kuolleena -levyllä äänen saavat niin Kalevalan Aino kuin esimerkiksi […]
Suomen valokuvataiteen museo julkaisee loppuvuoden aikana yhdeksänosaisen kuva-aiheisen podcastin, johon on saatu avustusta Museovirastolta. Kuva ois kiva on asiantuntijapodcast, jonka vaihtuvina vieraina kuullaan valokuvaajia, asiantuntijoita ja tutkijoita. Podcastissa käsitellään valokuvausta eri näkökulmasta ja pureudutaan kuvan yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja historiallisiin vaikutuksiin.
Muutama vuosi sitten kuolleen jamaikalaissyntyisen kulttuurintutkija Stuart Hallin (1932–2014) ajattelu on vaikuttanut Suomessa monella eri oppialalla jo vuosikymmeniä. Omassa tutkimustyössään perinteisiä oppiainerajoja rikkonut Hall oli kiinnostunut erityisesti identiteettiin, ideologiaan, politiikkaan ja diskursseihin liittyvistä kysymyksistä. Hallin työlle oli ominaista tietynlainen esseistisyys. Pitkien ja perusteellisten monografioiden sijasta hän kirjoitti lyhyempiä ja toisinaan varsin provokatiivisia tekstejä. Hallin ajattelua […]