Jyväskylän kaupunki on ilmoittanut, että Alvar Aalto -museon peruskorjaus ja nivelosan hankesuunnittelu aloitetaan vuoden 2019 aikana. Uutinen on Jyväskylälle ja Suomen museokentälle positiivinen, sillä nivelosan tarkoitus on yhdistää Alvar Aalto -museo ja Keski-Suomen museo laajemmaksi, kaupungin mukaan ”kansainvälisesti ainutlaatuiseksi” museokeskukseksi.

Lue lisää

Kesällä 2019 Museokortilla on mahdollista vierailla yhä useammassa museokohteessa, kun Museokortin verkostoon liittyy kaksitoista uutta kohdetta. Lisäämällä kotimaisten matkakohteidensa määrää Museokortti haluaa tarjota lisää vaihtoehtoja suomalaisille, jotka ovat yhä kiinnostuneempia ekologisesta kotimaanmatkailusta.

Lue lisää

1

Vuonna 1907 valmistunut höyryjäänmurtaja Tarmo oli käytössä vuoteen 1970 asti. Monessa Suomen historian käännekohdassa mukana olleeseen, 112-vuotiaaseen höyryjäänmurtaja Tarmoon voi  tutustua netissä 360-virtuaalikierroksilla.

Lue lisää

Opetus ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki asettivat työryhmän jatkamaan uuden Arkkitehtuuri- ja Designmuseon konseptin kehittämistä. Työryhmään kuuluvat projektipäällikkö Tuomas Auvinen, vanhempi asiantuntija Outi Kuittinen ja museoasiantuntija Ulla Teräs. Outi Kuittista haastattelivat Arkkitehtuurimuseosta Ilona Hildén ja Designmuseosta Päivi Balomenos. Tässä haastattelu: Työryhmän tuloksia kuullaan maaliskuussa. Tapasimme Outi Kuittisen ja kysyimme, mitä konseptille kuuluu juuri nyt. Kuka […]

Lue lisää

Suomen museoliitto on toteuttanut osana Tarinat peliin -hanketta verkkokurssin, joka on suunnattu luoville aloille, erityisesti pelialalle, mutta joka on avoin kaikille kiinnostuneille. Kurssin tarkoituksena on hauskalla tavalla kertoa museoista ja kulttuuriperinnöstä sekä edistää kulttuuriperintöaineiston käyttöä ja museoissa olevan asiantuntemuksen hyödyntämistä. Kulttuuriperinnöstä potkua peliin on verkkokurssi, jota ei suoriteta, vaan tarina, joka koetaan. Kurssilla seurataan kahta […]

Lue lisää

Suomenlahden saaret teoksessa Svensk Världsatlas, 1930. (Project Runeberg) Kymenlaakson museo on julkaissut noin 400 kuvaa Suomenlahden ulkosaarista: Tytärsaaresta, Seiskarista, Suursaaresta ja Lavansaaresta. Sodan seurauksena saaret menetettiin Neuvostoliitolle. Osaa kuvista ei ole ennen julkaistu. Kuvat ovat kaikkien vapaasti ladattavissa Kymenlaakson museon Flickr-sivulla. Kymenlaakson museon Flickr-sivu Albumit: Suursaari, Tytärsaari, Seiskari, Lavansaari, Kymenlaakso 100-vuotta sitten.   Helena Pilke: Kuuden saaren […]

Lue lisää

3

90 vuotta sitten Aurajoen rannalle Turun keskustaan valmistui näyttävä nelikerroksinen palatsi, tupakkatehtailijan edustava koti, jonka suurta tonttia ympäröi kauttaaltaan muuri. Nykyään rakennuksessa toimii Aboa Vetus & Ars Nova -museo. Museon tuottama kulttuurihistoriallinen näyttely Rettigin palatsin vaiheista avautuu perjantaina 19.10.2018. Näyttely on esillä museon toisessa kerroksessa. Runsaan kuvituksen, alkuperäisten yksityiskohtien ja tekstien avulla koko rakennus tulee […]

Lue lisää

Hotelli ja ravintolamuseo on julkaissut Finnassa erän legendaarisen Primulan leipomon toimintaa käsitteleviä kuvia. Primulan leipomo oli 1908 perustettu perheyritys, joka leipoi tuotteensa 1960-luvulle saakka ikonisessa Primulan talossa Helsingin Punavuoressa. 1920-luvulla perustettu Matkaravinto Oy hoiti suomalaisia liikenneravintoloita ja pyöritti Helsingissä omaa leipomoliikettään. Kuvien kautta voi tutustu Primulan ja Matkaravinnon leipomoiden toimintaan. Taikinantekijöiden, leipurien, paistajien, kondiittorien ja […]

Lue lisää

Kirjastojen, arkistojen ja museoiden juridiikkatyöryhmä (KAM-ryhmä) on jättänyt eilen 28.3.2018 eduskunnan hallintovaliokunnalle lausunnon, jossa tuodaan esiin huoli 25.5.2018 voimaan tulevan tietosuojalain vaikutuksista muistiorganisaatioiden perustoiminnalle. Oikeusministeriön valmistelemassa hallituksen esityksessä ei ole säännöstä siitä, että kirjastoilla, arkistoilla ja museoilla on oikeus saattaa henkilötietoja sisältäviä kulttuuriperintöaineistoja yleisesti käytettäväksi. Lain valmisteluvaiheessa opetus- ja kulttuuriministeriö ja KAM-ryhmä ovat esittäneet monessa […]

Lue lisää

1

Virallisen Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään eri foorumeilla ollaan pohdittu kyseisen periodin perintöä ja merkitystä suomalaisuudelle eri muodoissaan. Kuten aina historiaa arvioitaessa, se tapahtuu nykypäivän ja tarkastelijan näkökulmasta. Tämä pätee myös Kansallismuseon samannimisestä näyttelystä julkaisemaan kirjaan Julkinen ja kätketty Suomi (2017). Kirjaan esipuheen kirjoittanut ylijohtaja Elina Anttila toteaa, että yhden kokonaisuuden Kansallismuseon vuoden 2017 ohjelmistosta muodostava […]

Lue lisää

Kesätyöntekijöitä, Tankavaaran Kultamuseo Kultamuseosäätiö hakee kahta (2) kesätyöntekijää. Tehtäviin kuuluu asiakaspalvelun ja museon avoinna pidon ohella myös muita museon toimintaan liittyviä tehtäviä. Toinen tehtävistä painottuu museon kesäkahvilaan ja toisessa arvostamme kokemusta oppaana toimimisesta. Työn kesto on 3-4kk, työ alkaa kesäkuun alussa ja kestää elokuun tai syyskuun loppuun. Kyseessä on kokopäivätyö ja palkkaus on museoiden TES. […]

Lue lisää

Kansallismuseossa on mahdollista laittaa lasit silmille ja siirtyä ajassa taaksepäin, kun uusi virtuaalitoteutus avataan yleisölle 13.2. Nyt toteutetussa VR-toteutuksessa ihminen voi astua sisälle R. W. Ekmanin tauluun “Keisari Aleksanteri II julistaa vuoden 1863 säätyvaltiopäivät avatuiksi” ja keskustella keisarin ja eri säätyjen edustajien kanssa. Hän pääsee myös kokemaan entisen keisarillisen palatsin eli nykyisen Presidentinlinnan peilisalin. Toteutus […]

Lue lisää

Tukholman Djurgården saa jälleen uuden museon kun Ruotsin valtion merihistoriallinen museo valmistuu vuonna 2020. Museon tarkoitus on säilyttää ja esitellä Itämeren ainutlaatuista kulttuuriperintöä.  Museo pyrkii tuomaan esille meren pohjassa makaavien hylkyjen tarinoita. Se tulee esittelemään aluksi kaksi poikkeuksellisen hyvin säilynyttä hylkyä, joita on tutkittu silmälläpitäen uuden museon tarpeita. Toinen hylyistä on keskiaikainen Hansakauppiaiden yleisesti käyttämä […]

Lue lisää

Tukholman Djurgården saa jälleen uuden museon kun Ruotsin valtion merihistoriallinen museo valmistuu vuonna 2020. Museon tarkoitus on säilyttää ja esitellä Itämeren ainutlaatuista kulttuuriperintöä.  Museo pyrkii tuomaan esille meren pohjassa makaavien hylkyjen tarinoita. Se tulee esittelemään aluksi kaksi poikkeuksellisen hyvin säilynyttä hylkyä, joita on tutkittu silmälläpitäen uuden museon tarpeita. Toinen hylyistä on keskiaikainen Hansakauppiaiden yleisesti käyttämä […]

Lue lisää

Testaa tietosi Museovisassa ja haasta ystäväsikin pelaamaan! Kuka ensimmäisenä yltää korkeimmalle museotiedon tasolle; museoneuvokseksi? Arvomme kaksi Museokorttia joka viikko Museovisan pelaajien kesken. Osallistut arvontaan vastaamalla oikein vähintään kymmeneen kysymykseen ja jättämällä yhteystietosi. Peliaikaa on maanantaista sunnuntaihin. Arvonta loppuu 31.12.2017. * Museovisa

Lue lisää

Essi Renvallia on luonnehdittu merkittäväksi ja tuotteliaaksi muotokuvataiteilijaksi. Työssään hän oli nopea ja mallien luonnehdinta oli osuvaa niin ulkoisen olemuksen, luonteen kuin yhteiskunnallisen asemankin kohdalla. Viisi vuosikymmentä kestäneen uransa aikana hän sai tehtäväkseen useita julkisia tilaustöitä. Monissa kaupungeissa on hänen veistoksiaan; Helsingissä, Tampereella, Kotkassa, Oulussa, Jyväskylässä jne. Hän oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka pystyi elättämään […]

Lue lisää

Alvar ja Ragni Cawénin kaksoiselämäkerran kirjoittaja, taidehistorian emerita professori Riitta Konttinen on tutkinut suomalaista taide-elämää laajalti ja useista näkökulmista.  Cawénin pariskunnan vaiheita hän on kartoittanut jo tutkimuksissaan naistaiteilijoista, Modernistipareja-teoksessa sekä pariskunnan Didrichsenin taidemuseon näyttelyluettelossa. Tässä teoksessa hän on perehtynyt molempien sukujen taustoihin, pariskunnan niin keskinäiseen kuin laajaan ystävien ja sukulaistenkin kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon, elämäkertatietojen kartoitukseen […]

Lue lisää

Alaotsikko kertoo kirjan ytimen: kirja käsittelee siis Salpalinjan linnoitustöitä Etelä-Savossa. Pääotsikko sen sijaan on hieman erikoinen, sillä eivät kyseiset herrat mitään tuollaisia sanoneet – kirjoittajat sen itsekin toteavat heti alussa. Kenraaliluutnantti Edvard Hanell toimi linnoitustöiden johtajana keväästä 1940 jatkosodan loppuun. Kapteeni Reino Arimo puolestaan toimi maastosuunnittelijana linnoitustöissä, tuomittiin asekätkennästä ja jäi lopulta 1968 eläkkeelle pääesikunnan […]

Lue lisää

Amos Andersonin taidemuseo on lähtenyt ilahduttavasti mukaan ”kirjoittamaan” Suomen taidehistoriaa uudelleen. Vai pitäisikö sanoa ”täydentämään” sitä. Aiemmin tuntemattomien naistaiteilijoiden esittelyssä on kunnostautunut myös Hämeenlinnan taidemuseo. Naistaiteilijoiden arvostuksen vähäisyys miehiin verrattuna on ollut surullista, mutta 2000-luvulla taidehistorian kaanoniin on nostettu nainen toisensa jälkeen täydentämään taiteemme historian kulkua. Yleisön tietoon on nostettu ennen huonosti tunnettuja tai lähes tuntemattomaksi […]

Lue lisää

”Uudet keksinnöt ja esineet helpottavat ihmisten elämää, mutta ne muuttavat myös maailmaa ympärillään. Lastenvaunut ovat siten mitä kiinnostavin kulkuneuvo”. Lastenvaunujen historia on samaan aikaan sekä yksityistä että yleistä – ne ovat osa yhden perheen ja lapsen historiaa, mutta niillä on aina ollut myös laajempi yhteiskunnallinen konteksti. Tarinassa lastenvaunujen kehityksestä ja merkityksestä yhdistyvät muun muassa länsimaisen […]

Lue lisää