He tekivät laulun -kirjan idea on kerrassaan erinomainen. Teos kartoittaa ja asettaa muuttuviin konteksteihin monien sukupolvien tunteman ja laulaman Oolannin sota -laulun. Liki 170 vuoden takaista tapahtumasarjaa kuvaava laulu välittyi sukupolvelta toiselle ensin kuulonvaraisesti ja sittemmin laulukirjojen kautta. Kuten takakansitekstissä todetaan, kirja ”…kertoo laulun taustat, selvittää suosion syyt ja paljastaa, mitä ”Oolannin fästingissä” todella tapahtui […]
Tämän komean kirjan pääosa, noin 340 sivua, on omistettu Raoul Johnssonin selostamalle Suomen rannikoiden tapahtumille. Teoksen alussa on kuitenkin myös noin 80 sivun edestä Ilkka Malmbergin johdantoa, ja lopussa vielä kaksisivuinen ”Venäläinen torjuntavoitto” -luku rauhanteosta, joista saa riittävän käsityksen 1850-luvun maailmanpolitiikasta ja Mustanmeren taisteluista. Jo sinänsä hyödyllistä tekstiä elävöittävät valokuvat (Krimin sodassa kirjeenvaihtajat oppivat ensimmäisen […]