Tietosanomat

Teoksessaan Huligaanit – katuelämää Sörkassa suurlakosta sisällissotaan Kari Koskela kuvaa poliisin ja oikeuslaitoksen pöytäkirjoista löytämiään Pitkänsillan pohjoispuolella vaikuttaneita nuorisorikollista. Aikalaiset kutsuivat heitä sakilaisiksi. Heistä ei ilmeisesti ole säilynyt muita valokuvia kuin Helsingin poliisilaitoksen rikollisten tunnistuskuvat, mutta sen sijaan sakilaisista julkaistiin usein piirroksia aikakauden pilalehdissä.

Lue lisää

Raflaavasta nimestään huolimatta Jarno Koivusen Suvaitsevaisuus esittelee kuvin ja sanoin jopa yllättävän maltillisen kuvataiteilijan Ilta-Sanomien ja useiden kansainvälisestikin merkittävien toimeksiantajien takaa. Ilta-Sanomissa vuonna 1965 mielipidepiirtäjänä aloittanut ”Kätsy” ei töissään saarnaa ”oikeasta” tavasta käsitellä rasismia tai esitä omia ajatuksiaan yhteiskunnasta absoluuttisina totuuksina kuuluisimman aikalaisensa Kari Suomalaisen tavoin. Liioin häntä ei nähty polemisoimassa islamilaista kuvastoa 2000-luvun populistisen sananvapauskeskustelun aikana. Poliittisia vihollisiaan tai edes poliittista […]

Lue lisää

2

Viime vuosina on ilmestynyt runsaasti kirjoja, joissa sota-ajan teksti- ja valokuvamateriaalia on tuotu nykylukijoiden ulottuville autenttisen ajankuvan luomiseksi. Esimerkkinä voi mainita vaikkapa Pekka Tuomikosken teoksen Sensuroidut sotakirjoitukset. Suomalaista sota-ajan sarjakuvaa ei sen sijaan ole juurikaan uudelleenjulkaistu, pilapiirroksista puhumattakaan. Otava tosin julkaisi vuonna 1999 kokoomateoksen sota-aikaisista Rymy-Eetu-sarjakuvista, mutta muuten sota-ajan sarjakuvien historia on muodostanut tähän asti […]

Lue lisää