Jättiläisen henkäys on mielenkiintoisesti kirjoitettu teos, jolle Heikki Eskelisen taidokas käännös tekee oikeutta. Krister Wahlbäckin esseistinen tyyli toimii hyvin. Hän osoittaa aikaisemman tutkimuksen tuntemusta sekä samalla tutkimuksen katvealueita, joihin toivoo tutkijoiden tulevaisuudessa vielä tarttuvan. Laaja, 200 vuoden aikarajaus pakottaa osiltaan yleistyksiin ja tiukkoihin rajauksiin, jotka näkyvät valintoina siitä, mitä Wahlbäck on päättänyt tutkimukseensa sisällyttää. Rajaukset […]

Lue lisää

Forum för levande historia -organisaation tutkimuksen mukaan enemmistö nykyruotsalaisista hyväksyy hallituksensa sodanaikaisen toiminnan. Asiasta vallitsee pääosin kaksi erilaista tulkintaa, joista toisen mukaan pieni Ruotsi ei voinut tehdä muuta kuin totella aggressiivista natsi-Saksaa. Toisen, moraalia painottavan tulkinnan mukaan, opportunistinen Ruotsi olisi voinut tehdä paljon enemmänkin esimerkiksi juutalaispakolaisten auttamiseksi.

Lue lisää

Pulloposti löytyi Norrköpingin satamassa tehtyjen arkeologisten kaivauksien yhteydessä. Pullopostin viesti on kirjoitettu Ruotsin historian ensimmäisen suuren lakon aikana.

Lue lisää

Ruotsin vanhimpana kansallisena symbolina pidetään Vanhan Uppsalan 400–500-luvuille ajoitettua, kuningaskummuiksi ”Kungahögarna” kutsuttua kolmea vierekkäistä hautakumpua, joihin voi tutustua nyt myös uuden teknologian avulla. Vanhan Uppsalan museo on julkaissut Kuningaskummuista kertovia digitaalisia esityksiä. Kummuilla voi paikan päällä tutustua menneisyyden ympäristöön matkapuhelimeen tai tablettiin ladattujen ohjelmien avulla, jotka käyttävät AR-teknologiaa (lisätty todellisuus), ja sisällä museossa Virtual Reality […]

Lue lisää

Ruotsissa on avattu uusi avoin elämäkerrallinen sivusto Svenskt kvinnobiografiskt lexikon (SKBL) joka nostaa esille historian hämäristä yli 1000 merkittävää ruotsalaista tai Ruotsissa vaikuttanutta naista keskiajalta nykyaikaan. Lainsäädännölliset esteet ovat usein rajoittaneet naisten näkyvyyttä yhteiskunnassa. Naisen oman nimen käyttö ei esimerkiksi ole aina ollut mahdollista tai heiltä on suljettu mahdollisuus kouluttautua tai hallita omaisuuttaan. Naishistoriallisen sanakirjan […]

Lue lisää

Historian dosentti Mikko Huhtamiehen kirja ”Pohjolan Atlantis uskomattomia ideoita Itämerellä” kuljettaa lukijan halki Itämeren alueen kummallisten ja toisinaan toimivaksikin todettujen insinööri-ihmeiden ja ajatusten historian 1500-luvulta 1700-luvulle. Kirja on rakennettu kahdeksan temaattisen, kronologisesti etenevän luvun varaan, joista kukin muodostaa oman selkeän kokonaisuutensa keskittyen yhteen käsiteltävään aihealueeseen. Tyylillisesti teos on yleistajuinen ja viihdyttävä tietokirja, joka esipuheen mukaan […]

Lue lisää