Sekä Lauri Hokkanen että suurin osa muistakin taistolaisuutta selittävistä kirjoista ja muistelijoista käsittelevät vain ja ainoastaan ylätason ja eliitin totuuksia ja toimia, eivät esimerkiksi radikaalin opiskelijaliikkeen historiaa sellaisenaan. Matti Hyvärisen Viimeiset taistot ja Heikki Mäki-Kulmalan teokset teemasta ovat mielestäni merkittävimpiä – erityisesti Hyvärisen tutkimus ja haastatteluihin perustuva opus 1990-luvulta. Neuvostoliiton ja SKP:n historia pääosassa Kenen […]

Lue lisää

2

Teoksen takakannessa todetaan, että vuosi 1996 on sekä yleisen äänioikeuden, että elokuvan juhlavuosi. Tämä ajatus toimii aasinsiltana, jolla yritetään koota kirjan eri aiheista olevat artikkelit saman teeman alle. Kirjan esipuheessa selviää, että kyseessä on seuran vuosikirja, joka tietenkin selittää sen miksi teos on julkaistu. Kirjan perusongelmana on juuri artikkeleiden irrallisuus toisistaan; Vuosikirja on tietysti merkittävä […]

Lue lisää

Rentolan kirja kertoo pelkistetysti sanottuna Neuvostoliiton roolista Suomen politiikassa otsikossa mainittuina vuosina. Koska tästä kirjasta on jo aikaisemmin kirjoitettu runsaasti tavanomaisia arvosteluja, niin esitän seuraavassa enemmänkin kirjan herättämiä ajatuksia. Rentolan kirjan maailmat ovat ikään kuin kahdesta ääripäästä. Yhtäältä liikutaan poliittisen eliitin ja huipputiedustelun salongeissa, ja toisaalta taas joissakin vakoilijoiden ja Supon puuhasteluissa. Rakenne toimii, sillä […]

Lue lisää