FM Heidi Kososen taidehistorian väitöskirjan ”Gendered and Contagious Suicide: Taboo and Biopower in Contemporary Anglophone Cinematic Representations of Self-Willed Death” tarkastustilaisuus pidetään 2.10.2020 alkaen klo 12.00 verkkovälitteisenä. Vastaväittäjänä toimii yliopistonlehtori, FT Leena-Maija Rossi (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori emerita Annika Waenerberg (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Yleisö voi seurata tilaisuutta verkosta, osoitteessa https://r.jyu.fi/dissertation-kosonen-021020
Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi soittaa ja esittää tilaisuuden lopussa mahdolliset kysymyksensä, on 050 577 2416.
***
Itsemurha on tabu, jota ympäröivät sosiaalisessa elämässä yleensä häpeä, stigma ja typistävä hiljaisuus. Toisaalta omaehtoista kuolemaa kuitenkin käsitellään läntisessä mediassa ja viihteessä hyvin näkyvästi ja runsaasti. Englanninkielisillä markkinoilla julkaistaan vuosittain satoja aihetta käsitteleviä ja sivuavia elokuvia, ja ne myös kiertävät laajasti kansainvälisissä elokuvateattereissa ja suoratoistopalveluissa.
FM Heidi Kososen väitöstutkimuksessa tarkastellaan itsemurhaa käsitteleviä elokuvia tabun ja biovallan näkökulmista. Biovalta käsitetään foucault’laisessa teoriaperinteessä sellaisiksi normatiivisiksi teknologioiksi, jotka pyrkivät säätelemään ihmisen ruumista, seksuaalisuutta ja kuolemaa. Antropologian historiassa tabu puolestaan mielletään yhteisöä tietynlaisilta vaaroilta suojaavaksi rakenteeksi, joka samalla tavalla kohdistuu ihmisen ruumiiseen ja on kytköksissä muun muassa likaan ja tartuntaan liittyviin käsityksiin.
Visuaalisen kulttuurin tutkimusta ja antropologiaa yhdistävän väitöksen tutkimusaineistona tarkastellaan 50:tä englanninkielistä nykyelokuvaa ja kolmea tapaustutkimusta. Tutkimuksen päätulos on, että elokuvissa itsemurhaa käsitellään tavoilla, jotka saattavat johtaa sen marginalisointiin ja stigmatisointiin. Näitä tapoja ovat Kososen mukaan sekä itsemurhan sukupuolittuminen että medikalisaatio.
Émile Durkheimin egoistis-altruistisen jaottelun ja Kososen itsensä kehittämän jaottelun avulla nähdään, että kun kyseessä ei ole yhteisöä jollakin tavalla hyödyttävä kunniaitsemurha, esimerkiksi sotatantereella, elokuvat keskittyvät erityisesti naisten itsemurhiin. Heidän kuolemiaan kuvataan sensaationaalisemmin kuin miesten vastaavia. Naisten kohdalla ne kytkeytyvät usein ruumiisiin ja seksuaalisuuteen, ja selittyvät usein naisten epärationaalisuudella ja heikkoudella. Mieshahmoille tarjotaan helpommin järkisyitä ja mahdollisuuksia selviytyä itsemurhahalusta.
Naisten kuolemaan johtavat itsemurhat myös näkyvät miesten itsemurhia useammin elokuvien visuaalisessa ilmaisussa ja seksualisoituvat naisten kuolevien ruumiiden kuvauksissa. Lisäksi itsemurhia selittävät elokuvassa lääketieteelliset diagnoosit tai hulluuden kuvaukset, jotka kytkeytyvät itsemurhan lääketieteellistymiseen valistuksen jälkeisenä aikana.
***