Esitelmät ja keskustelutilaisuudet

Huippua halvalla – humanistinen tutkimus Suomen voimavarana

Suomalainen humanistinen tutkimus on kansainvälisten vertailujen mukaan kaikkein lähimpänä maailman absoluuttista huippua. Samaan aikaan humanistisen alan tutkinnot ovat korkeakoulututkinnoista kaikkein huokeimpia. Suomessa saadaan siis huippua halvalla! Tästä ei kuitenkaan puhuta – vaikka tulisi. Pikemmin humanistit kuvataan hyvinvointivaltion itselleen suomana turhana luksuksena.

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry, Suomen Rooman-instituutti, Suomen Lähi-idän instituutti ja Suomen Ateenan-instituutti järjestävät maanantaina 4.10. klo 13–15 seminaarin Huippua halvalla – humanistinen tutkimus Suomen voimavarana Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.

Muun muassa humanistisen tutkinnon erinomaista hinta-laatu -suhdetta ruotivat keskustelijoina Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi, Nationalmuseetin pääjohtaja Susanna Pettersson, Slushin toimitusjohtaja Mikko Mäntylä, väitöskirjatutkija Sofia Blanco Sequeiros ja Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri. Keskustelun moderoi professori Tuomas Heikkilä.

Oman säväyksensä keskusteluun tuovat videointerventiot, jotka esittävät tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, professori Martti Nissinen sekä yliopisto-opettaja Laura Nissin.

Tapahtuma on osa Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien syyspäiviä ja toteutetaan sekä kaikille avoimena verkkolähetyksenä että rajoitettuna (50) yleisötilaisuutena Tiedekulmassa.

Tilaisuus on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 tapahtumia.

Humanistinen tutkimus on Suomen vaiettu ja käyttämätön supervoima. Tervetuloa seuraamaan, kuinka se valjastetaan yhteis- ja ihmiskunnan hyväksi!