Konferenssit ja seminaarit

Metsät ja kulttuurinen kestävyys – Metsähistorian tutkijaseminaari

Metsät ja kulttuurinen kestävyys

Metsähistorian tutkijaseminaari 12.4.2019 Jyväskylässä

Kestävän kehityksen käsite on 1980–1990-luvulta lähtien ollut erottamaton osa myös metsien käyttöä, metsäpolitiikkaa ja metsäkeskustelua, vaikka metsänhoidossa sillä puuntuotannon näkökulmasta onkin vielä paljon pitemmät juuret, ja metsät ja kestävä kehitys kuuluvat nykypäivänä yhä kiinteämmin yhteen. Kestävässä kehityksessä on perinteisesti nähty neljä samanarvoista ulottuvuutta, taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen, mutta kulttuurista kestävyyttä on viime vuosina esitetty jopa kestävyyden tärkeimmäksi osa-alueeksi. Kulttuurinen näkökulma tuo mukanaan ihmisen ja hänen toimintansa, arvonsa, asenteensa ja tunteensa suhteessa metsiin, niiden käyttöön ja niihin liittyviin tavoitteisiin. Mitä on metsäkulttuurinen kestävyys? Miten sitä tulisi ymmärtää tai määritellä?

Lusto – Suomen Metsämuseo, Metsähistorian Seura ja Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos toivottavat kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi metsähistorian tutkijaseminaariin perjantaina 12.4.2019 klo 11 alkaen Jyväskylän yliopistoon, H-talo (Historian ja etnologian laitos) sali H306. Ennen seminaarin alkua klo 10.30 on kahvitarjoilu.

Kahvitarjoilun vuoksi seminaariin pyydetään ilmoittautumaan 5.4.2019 mennessä:

 

Ohjelma

10.30             Kahvitarjoilu

11.00             Seminaarin avaus, yliopistotutkija, dos. Heikki Roiko-Jokela, Jyväskylän yliopisto & Metsähistorian Seura ja kehittämisjohtaja, dos. Leena Paaskoski, Lusto

11.15             Metsäsuhde kulttuurisesti kestävänä tulevaisuusperintönä, yliopistonlehtori, dos. Katriina Siivonen, Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

12.00             Metsäsuhde avaimena kulttuuriseen näkökulmaan, vastaava metsäkulttuuriasiantuntija, FM Reetta Karhunkorva, Lusto & viestintäpäällikkö, YTM Tuulikki Halla, Metsähallitus

12.30             Omakustanteinen lounastauko

13.30             Metsä antaa mitä metsällä on, FM Pekka Virtanen

14.00             Niukkuudesta kestävyyteen – Metsänkäyttö ja metsäsuhde Hailuodossa 1700- ja 1800-luvuilla, FM, tohtorikoulutettava Outi Korhonen, Oulun yliopisto

14.30             Suomalainen kilpahiihto ja metsä 1950-luvulla, tutkija Suvi Kuisma, Hiihtomuseo

15.00             Kainuulaiset retkeilyreitit näköalana metsien käytön kulttuuriseen kestävyyteen, Kuvataiteilija amk, Kristian Tuomainen, Jyväskylän yliopisto

15.30             Päätöskeskustelu, pj MH Antti Koskimäki, Metsähistorian Seura

16.00             Seminaari päättyy

Lisätietoja: ,