Plant remains in archaeology – a multidisciplinary approach to cultivation, consumption, trade and migration of economic plants in Southern Finland AD 1000−1900

FM Mia Lempiäinen-Avci esittää väitöskirjansa Plant remains in archaeology – a multidisciplinary approach to cultivation,consumption, trade and migration of economic plants in Southern Finland AD 1000−1900 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 16.3.2019 klo 12 (Turun yliopisto, Natura, luentosali IX, Turku). Vastaväittäjänä toimii Dr. Sabine Karg (Freien Universität Berlin, Saksa) ja kustoksena professori Ilari E. Sääksjärvi (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.

Turun yliopiston väitöstiedote:

Arkeologisissa kaivauksissa löytyneiden kasvinäytteiden analyysi paljastaa, että rukiin viljely alkoi yleistyä Suomessa 1000-luvulla. Mia Lempiäinen-Avci tarkastelee Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa, kuinka viljely, talous, ruokavalio, kaupankäynti ja kasvien levinneisyys näkyvät Etelä-Suomen arkeologisessa ja historiallisessa aineistossa 1000–1900-luvuilla.

Mia Lempiäinen-Avci totesi Espoon Mankbyssä sijaitsevan keskiaikaisen kylän varhaista viljelyä ja taloutta tarkastellessaan, että rukiin viljely alkoi Mankbyn kylässä jo 1100-luvulla ja jatkui aina kylän autioitumiseen asti, eli vuoteen 1556.

– Ruis on vaatimaton kasvupaikan ja lämpötilan suhteen, joten se oli todennäköisesti turvallisempi ja siten taloudellisesti kannattavampi valinta ohran sijaan. Rukiin viljely oli 1000-luvulla lisääntymässä, mutta se keskittyi aluksi vain tiettyihin kyliin Etelä-Suomessa, kun taas ohra oli edelleen suosituin viljalaji suurimmassa osassa maata, Lempiäinen-Avci kertoo.

Ohran DNA:ta koskevat tutkimukset osoittivat, että suomalaisen kuusitahoisen ohran viljely oli maantieteellisesti hyvin keskittynyttä, kun taas nuorempaa ja harvemmin viljeltyä kaksitahoista ohraa viljeltiin tasaisesti maan eri osissa.

– Geneettisten analyysien perusteella näyttää siltä, että suurin osa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Suomessa viljellystä maatiaisohrasta oli myöhään kukkivaa lajiketta, Lempiäinen-Avci toteaa.

Kotkassa ruokavalio perustui 1700-luvulla venäläiseen perinteeseen

Haudoista tekemiensä kasvijäänneanalyysien perusteella Lempiäinen-Avci totesi, että kasviaines säilyy parhaiten haudoissa, joissa on metalliesineitä tai luuta runsaasti, sillä esineiden metallisuolat ja luista erittynyt kalsium säilövät kasvijäänteitä.

– Esimerkiksi Lappeenrannan Kauskilan Kappelinmäen kalmistosta löytyi 1500-luvulle ajoitettu hauta, jossa oli vainajan vatsassa tuhansia vadelman siemeniä ja pienen muikkukalan luita. Siemenet olivat säilyneet vainajan luista erittyneen kalsiumin johdosta mineralisoituneina. Kasvijäänneanalyysin myötä saimme tietoa ruokavaliosta ja haudasta tekemämme siitepölyanalyysi puolestaan antoi tietoa, mitä kasveja alueella on ennen kasvanut ja miten kasveja on käytetty haudoissa, Lempiäinen-Avci kertoo.

Kotkan Ruotsinsalmen merilinnoitusta käsittelevässä tutkimuksessaan Lempiäinen-Avci havaitsi, että sotilaiden ruokavalio perustui 1700-luvun lopulla venäläiseen ruokatraditioon, kun taas paikallisia kasvisperäisiä ruoka-aineita käytettiin vähemmän. Esimerkiksi hirssillä ja tattarilla oli huomattava rooli arkipäivän ruuassa. Venäläiset kauppiaat toivat merilinnoitukselle hirssin lisäksi mahdollisesti myös hapankirsikkaa, karhunvatukoita, tattaria, mausteita ja viikunoita sekä viljoja joko suoraan Venäjältä ja kauempaa ulkomailta.

Ensimmäinen geneettinen tutkimus arkeologisesta kasvinäytteestä Suomessa

Lempiäinen-Avci havaitsi väitöstutkimuksessaan, että historiallisten kokoelmien kasvinäytteistä saadaan geneettisissä analyyseissä parhaat tulokset, jos kasvit on kerätty tuoreena ja kuivatettu.

– Arkeologisille ja historiallisille kasvinäytteille on tehty geneettisiä analyysejä muualla Euroopassa jo paljonkin, mutta Suomessa tutkimukseni oli ensimmäinen kerta, kun muinais-DNA:ta eristettiin arkeologisesta kasviaineistosta, Lempiäinen-Avci sanoo.

Tutkimusaineistosta saadaan enemmän tietoa, jos käytetään yhdessä erilaisia menetelmiä, kuten kasvijäänne- ja siitepölytutkimusta, radiohiiliajoituksia ja geneettisiä analyysejä. Lempiäinen-Avcin tutkimusaineisto koostui hiiltyneistä, hiiltymättömistä ja mineralisoituneista kasvijäänteistä, eli siemenistä ja jyvistä, jotka ovat peräisin arkeologisista kohteista. Lisäksi hän käytti tutkimuksessa kuivana säilytettyjä historiallisten kokoelmien kasvinäytteitä.

– Väitöskirjani tulokset osoittavat, että arkeobotaanisilla analyyseillä saadaan lisätietoa varhaisesta viljelystä, taloudesta, kaupankäynnistä ja ruokavaliosta, mikä puolestaan tukee merkittävästi arkeologista tutkimusta. Hiiltyneen materiaalin käyttö geneettisissä analyyseissä ei tuottanut tulosta, mutta sen sijaan kuivana talletetut tai kosteissa oloissa säilyneet kasviaineistot voivat antaa yllättäviäkin tutkimustuloksia, Lempiäinen-Avci huomauttaa.

Väitöskirja on ladattavissa Turun yliopiston julkaisuarkistosta