The Behemoth and the Sleuth. – Metaphysics of the Contemporary Encyclopedic Novel

FL Vesa Kyllönen väittelee 11.1.2019 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”The Behemoth and the Sleuth. – Metaphysics of the Contemporary Encyclopedic Novel”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Auditorium XIII, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on professori Susan Elizabeth Sweeney, College of the Holy Cross, ja kustoksena on professori Heta Pyrhönen.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Vesa Kyllönen

***
Tutkimus setvii postmodernistiseen kirjallisuuteen liitetyn metafyysisen salapoliisikertomuksen genren sulautumista osaksi nykymuotoista ensyklopedista romaania. Siinä missä ensyklopedinen romaani tapaa sisällyttää itseensä ylenmääräisiä kuvauksia tiedon eri piireistä, on metafyysisen salapoliisikertomuksen kokeellinen genre vanhastaan laajentanut klassisen ja kovaksikeitetyn salapoliisikertomuksen kaavoja koskettamaan yleisempiä tietämisen ja olemisen ongelmia. Kun genre ja modaliteetti sitten nykymuodoissaan yhdistyvät, kohoaa metafyysinen salapoliisikertomus ensyklopedisen romaanin tiedollisia kokonaisuuksia jäsentäväksi, ja sen romaanimuotoa ylisummaan hallitsevaksi genreksi. Tutkimuksessa selvitetään, miten Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren (1973) jälkeinen, eritoten 1980–2000-luvuilla julkaistu ensyklopedinen romaani tuottaa oman tiedollisessa runsaudessaan pullistelevan esitystapansa, jota kutsun ensyklopedismiksi. Neljä eri tavoin merkittävää nykyromaania tarjoavat selvitykselle karttamerkit: Umberto Econ Foucaultin heiluri (1988), Richard Powersin The Gold Bug Variations (1991), David Foster Wallacen Infinite Jest (1996) sekä Mark Z. Danielewskin House of Leaves (2000) kuvaavat kukin laillaan tapaa, jolla loistonsa päivät viettänyt metafyysinen salapoliisikertomus löytää uuden sijan sellaisesta kirjallisesta ympäristöstä, jota hallitsevat juonilinjojen ja henkilöhahmojen paljous, tarpeettomankin oloiset listat ja poikkeamat, keskipakoiset kertomusrakenteet sekä yleinen tiedollinen ylenpalttisuus. Siten tutkimus ei ainoastaan selvitä maksimalismiin taipuvaisen tarinankerronnan merkitystä vuosituhannen vaihteessa, vaan osoittaa myös suuntaviivoja metafyysisen salapoliisikertomuksen tulevaisuudelle. Postmodernia salapoliisikertomusta ja ensyklopedista romaanin olemisen tapaa yhdistävät toisiinsa ennen kaikkea kiinnostus tietoon sinänsä. Molemmat ovat kuvauksia oppimisprosessista, minkä johdosta tutkimuksessa paneudutaan kolmeen keskeiseen kerronnan elementtiin, joissa yhtäläisyydet tiivistyvät. Ensinnäkin kertomuksen keskushenkilö, kertoja ja teoksen oletettu lukija ovat tiedollisia toimijoita, jotka työskentelevät rikostutkintaan verrattavan tutkimuksen parissa. Toisekseen todellisuus etsivähahmon ympärillä muodostaa sokkelon, eri tavoin häilyväisen tiedollisen ympäristön. Epistemologiset toimijat pyrkivät ymmärtämään tätä hallitsemattomalta tuntuvaa todellisuutta, minkä vuoksi heidän keskeinen pyrintönsä tähtää tiedollisen järjestelmän muodostamiseen sen pohjalta. Kolmanneksi myös kertomus itsessään on tiedollisesti jäsentynyt, ja sillä on tätä järjestystä tukeva geometrinen muoto. Tutkimuksessa tämä järjestys nimetään tupsujuurijärjestelmäksi, väljästi määrittyneeksi puumalliksi, jolla on perusta ja siitä elävä verkosto. Yhdessä nämä kolme komponenttia mahdollistavat kussakin kertomuksissa eri tavoin painottuneiden filosofisten ja eksistentialististen, jos kohta ennen muuta ontologisten, todellisuuden rakenteita koskevien kysymysten arpailun. Nykymuotoisen ensyklopedisen romaanin ytimessä on myös metafyysinen mysteeri, joka koskee vähintäänkin piilevästi sen parissa askartelevaa toimijaa itseään.