LL, VTM Helene Laurent väittelee 14.10.2017 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Asiantuntijuus, väestöpolitiikka, sota – Lastenneuvoloiden kehittyminen osaksi kunnallista perusterveydenhuoltoa 1904-1955”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, auditorium XII, Unioninkatu 34, 3. krs..
Vastaväittäjänä on professori Teemu Ryymin, Bergenin yliopisto, Norja, ja kustoksena on professori Antti Häkkinen.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 61/2017. Väitöskirjaa myy Unigrafia kirjamyynti http://kirjakauppa.unigrafia.fi .
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
***
Lääketieteen sosiaalihistorian alaan lukeutuvan väitöskirjani tutkimustehtävänä on analysoida, millä tavalla yhteiskunnan ja lääketieteellisen tiedon muutokset ovat vaikuttaneet lasten terveysneuvonnan eli lastenneuvoloiden tehtävänmäärittelyyn, organisaatioon ja käytännön toimintaan 1900-luvun alusta 1950-luvun puoliväliin. Tarkastelen prosessia terveydenhuollon asiantuntijuusnäkökulmasta hyödyntämällä Peter Haasin kehittämää käsitettä episteeminen yhteisö, jolla tarkoitetaan aatteellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti aktiivista asiantuntijaverkostoa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni kolmeen osaan: ideologiseen, institutionaaliseen ja käytännön tasoon, joka mahdollistaa tasojen keskinäisen vuorovaikutuksen analyysin pitkällä aikavälillä. Tarkastelen tutkimusaineistoani pääosin laadullisin menetelmin aineistolähtöisesti, mutta hyödynnän mahdollisuuksien mukaan myös tilastoaineistoja. Tutkimusaineisto koostuu pääosin terveydenhuollon asiantuntijoiden tuottamista teksteistä. Lasten terveysneuvonnan alkutaivalta käsittelevässä, vuoteen 1939 päättyvässä osassa tarkastelen positiivisen eugeniikan ideologiaan pohjautuvan neuvontatoiminnan rakentumista lastensuojeluliikkeessä, jonka yhteyteen lasten terveydenhoidon episteeminen yhteisö kehittyi. 1930-luvun loppupuolella väestöpoliittiset ja kansanterveydelliset kysymykset nousivat ajankohtaiseksi valtiollisessa politiikassa, samoin maaseudun jälkeenjäänyt asema. Äitiys- ja lastenhuollon sekä tuberkuloosihuollon asiantuntijayhteisöt kokosivat voimansa kansanterveysaatteen piiriin. Toinen sotavuosiin sijoittuva kokonaisuus tarkastelee sotakriisin aiheuttamia muutoksia lasten terveydenhuollossa ja väestön lisääntymiseen tähtäävän ideologian nousua. Mittavia kansainvälisiä avustuksia hallinnoinut Suomen Huolto ja sen asiantuntijaelin Terveydenhoitotoimikunta saattoivat kansalaisjärjestöjä apunaan käyttäen kehittää uusia lastenhuollon toimintamuotoja, kuten kiertäviä lastenneuvoloita ja lasten sairastupia. Voimakkaiden väestö- ja puolustuspoliittisten argumenttien ajamina äitiys- ja lastenneuvoloista tuli lakisääteisiä vuonna 1944. Lääkärien toimintakertomusten perusteella lasten terveys pysyi sota-aikana pääosin hyvänä. Sodan aikaisia käytäntöjä ja kriisiajan suomia uusia toimintamahdollisuuksia tarkastellaan paikallisesti Sortavalan piirilääkäripiirissä, jossa kansanterveystyötä rakennettiin suunnitteilla olevan lainsäädännön periaattein. Kolmas osa painottuu jälleenrakennusvuosien perhepolitiikan aikakauteen. Kansainvälisten lahjoitusten avulla rakennettiin terveystaloverkosto ja lastenneuvoloista tuli oleellinen osaa perusterveydenhuoltoa. 1950-luvulla uuden rokotuslain myötä kehitettiin vapaaehtoinen, kattavuudeltaan laaja kansallinen rokotusohjelma. Suomalaiset kansanterveyden asiantuntijat löysivät uusia tehtäviä kansainvälisissä järjestöissä, etenkin WHO:ssa, Maailman Terveysjärjestössä, josta tuli johtava lasten terveydenhuollon episteemisen yhteisön keskus.