FM Tuija Kirkinen väittelee 5.4.2019 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta ”Between skins – Animal skins in the Iron Age and historical burials in eastern Fennoscandia”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus (vanha puoli), Auditorium XV, Unioninkatu 34.
Vastaväittäjänä on prof. emeritus Milton Nuñez, Oulun yliopisto, ja kustoksena on professori Kirsi Saarikangas.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Toisen nahoissa — rautakautiset ja historiallisen ajan turkislöydöt hautauksissa itäisessä Fennoskandiassa Väitöskirjani käsittelee turkisten käyttöä ja merkitystä rautakaudella (500 BC – AD 1200/1300) ja historiallisella ajalla Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella. Tutkimuksen lähdemateriaali koostuu haudoista löytyneistä karvoista ja turkistenpaloista (ruumishaudat) ja turkeissa kiinni olleista petoeläinten kynsistä (polttohaudat).
Tutkimukseni osoittaa että hautauksissa on, vastoin aiempia odotuksia, säilynyt turkisten jäänteitä ja että näistä materiaaleista on mahdollista saada mikroskooppisella tutkimuksella mm. lajitunnistus. Tutkimukseni perusteella vainajan kääriminen hirven, peuran tai karhun nahkaan ja hänen varustamisensa turkiksesta valmistetuilla vaatteilla ja esineillä on ollut tavallista rautakauden Suomessa. Aineistossa korostuvat lihansa takia pyydetyt hirvieläimet, jossa suhteessa suomalainen aineisto eroaa selkeästi Skandinaavisesta löytömateriaalista. Varsinaisista turkislajeista kuten näätäeläimistä valmistettuja tuotteita tavataan vähemmän. Tämän perusteella esitän, että turkisten statuskäyttö ei ollut kovinkaan yleistä Suomessa ja Karjalassa.
Paitsi aikakautensa materiaalisesta kulttuurista, turkikset kertovat ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta sekä metsästyksen merkityksestä muutoin maatalousvaltaisissa yhteisöissä. Aineistoni pohjalta esitän, että turkiksiin kääriminen edustaa jo pyyntikulttuureiden piirissä syntynyttä traditiota, jonka jatkuminen historiallisen ajan alkupuolelle ja Lapissa edelleen 1600-luvulle saakka kertoo pyyntiin liittyneen henkisen kulttuurin säilymisestä.
Väitöskirjani artikkelit käsittelevät ruumishautauksista (I) ja polttohautauksista (II) löytyneitä turkisjäänteitä ja niiden tulkintaa sekä Suomen vanhimpia taljanjäänteitä, Kauhavan Perttulanmäen kivikautisen haudan maaperästä löytyneitä vuodenkarvoja (IV) ja historiallisen ajan metsäsaamelaisen kohteen Savukosken Mukkalan, turkislöytöjä (III). Tutkimukseni osoittaa, että arkeologisissa kohteissa säilyneiden pientenkin orgaanisten ainesten talteenotto on ensiarvoisen tärkeää. Erityisesti metalliesineiden yhteydessä on voinut säilyä mikroskooppisen pieniä määriä kasvi- ja eläinperäistä aineksia, jotka voivat lisätä merkittävällä ymmärrystämme menneisyydestä. Vastaavasti näiden ainesten ja orgaanista materiaalia sisältävien maanäytteiden asianmukainen arkistoiminen on tärkeää tulevaisuuden tutkimuksen kannalta.