VTM Tuukka Ylä-Anttila väittelee 6.10.2017 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”The Populist Toolkit – Finnish Populism in Action 2007-2016”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorio XIV, Unioninkatu 34.
Vastaväittäjänä on postdoctoral fellow Benjamin Moffitt, Uppsalan yliopisto, ja kustoksena on professori Matti Kortteinen.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Publications of the Faculty of Social Sciences. Väitöskirjaa myy Unigrafia.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
***
Populismia on usein käytetty kuvailevana käsitteenä poliittisten puolueiden, poliitikkojen ja joskus myös äänestäjien ominaisuuksista: onko joku populisti vai ei. Väitän, että on tutkimuksen kannalta hyödyllisempää ymmärtää populismi poliittisena toimintana, jossa erotetaan positiiviseen valoon asetettu kansa negatiivisessa valossa nähdystä eliitistä. ”Populismin työkalupakki” on kokoelma kulttuurisia käytäntöjä, joiden avulla niin poliitikot kuin kansalaisetkin ymmärtävät ja tekevät politiikkaa kansan ja eliitin vastakkainasettelun kautta. Populismin työkalupakki on käsitteenä hyödyllinen, koska se erottelee populististen käytäntöjen joukon muista työkalupakeista, kuten kansallismielisyydestä. Se huomioi kulttuurin vaikutuksen toiminnalle, välttäen kuitenkin kulttuurisen determinismin. Tutkin neljää tapausta, joissa populismin työkalupakkia käytettiin Suomessa vuosina 2007–2016. Aineistoina käytän Perussuomalaisten julkaisuja, Helsingin Sanomien Vaalikonetta, yleisönosastoa ja journalistista materiaalia, Hommaforumin keskusteluja sekä MV-lehden sisältöjä. Analysoin niitä käyttäen kvalitatiivista tekstianalyysia, jota ohjaavat populismin ja kulttuuristen käytäntöjen teoriat, kehysanalyysi ja Laurent Thévenot’n sitoumusten sosiologia, sekä laskennallista aihemallinnusta. Artikkeli I osoittaa, että euroalueen talous vuonna 2011 antoi Perussuomalaisille mahdollisuuden kehystää tilanne kriisinä Suomelle, ja samalla itsensä oikeamielisenä populistisena haastajana valtapuolueille. Artikkelissa II näytämme, kuinka Perussuomalaiset käyttää feminisminvastaisuutta esittääkseen itsensä populistisena vaihtoehtona. Artikkeli III esittelee teorian siitä, kuinka populismi voi käyttää hyväkseen tuttuja tunnekokemuksia sitoakseen ”kansaa” yhteen. Artikkeli IV käsittelee populismin tietoteoriaa: vaikka populismi on usein yleisesti asiantuntijakriittistä, toinen mahdollinen populistinen tietostrategia on tuottaa vastatietoa ja vasta-asiantuntijuuksia, ja tämä strategia sopii erityisesti oikeistopopulismiin. Oikeistopopulismin länsimaissa saavuttaman suosion jälkeen on jatkotutkimuksissa olennaista kysyä, omaksuvatko vasemmistolaiset ja liberaalit toimijat jatkossa populismin työkalut, vai asemoivatko ne itsensä populismia vastaan; pluralismin, liberaalidemokraattisten instituutioiden ja asiantuntijatiedon puolelle.