”Myös tässä voimme tunnistaa jotain aiempaa, ja olemme eräällä lailla jälleen lähtöpisteessä, …” (Fredrik Lång 2017).

Kulttuurimme hahmottaminen edellyttää paluuta kulttuurin syntypaikkaan. Ateenan Akropoliksen laelta sijaitsee Parthenonin temppeli. Temppelivuorelta avautuu katseltavaksi historian ääretön avaruus.  Aivan jalkojen juurella näyttäytyy koko nopeasti sykkivä moderni kaupunki, toisaalta luoteessa pilkistää muinainen Platonin akatemia ja etelään katsottaessa, näkyy Pireuksen satama, josta laivat antiikin aikana purjehtivat kaikkialle kreikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirin alueelle.

Paluu alkuun

Filosofi Fredrik Lång johdattelee katsojan kulttuurimatkalle länsimaisen taiteen filosofiseen perustaan.  Uudessa teoksessaan Kuva ja ajatus Lång lähtee liikkeelle taiteen ja filosofian syntypaikasta, pienestä kaupunkivaltiosta Ateenasta. Ateena on keskeinen paikka, johon hän teoksessaan yhä uudelleen palaa. Lång vie lukijansa antiikin Ateenan kautta keskiajan Padovaan ja renessanssin Firenzeen sekä modernismin Pariisiin ja sitä kautta postmodernin jälkeiseen aikaan asti. Lång esittelee kirjassaan taideteoksia aina arkaaisen kauden kouros -veistoksista modernismin Fontaine-teokseen. Långin monitahoinen ajattelu rakentaa laajoja ajatuskaaria antiikin ja meidän aikamme välille. Fredrik Långin kirja auttaa ymmärtämään muinaista kulttuuria, ja sitä kautta myös meidän postmodernismin jälkeistä aikaamme. Lång lopettaa teoksensa ajatukseen kaiken paluusta lähtöpisteeseen, mutta:

”…toisella lailla jo äärettömissä etäisyyksissä.”

Lähestyn kuvantutkijana Fredrik Långin teosta Kuva ja ajatus. Tarkastelen suomennetun teoksen rinnalla sen hyvin visuaalista alkuteosta Bild och tanke, sekäsilmäilen kirjailijan muuta tuotantoa. Koetan pureutua Långin ajatteluun hänen esittelemiensä länsimaisen kuvataiteen peruskuvien kautta. Lång havainnollistaa antiikin veistosten muotoutumisen vapauden ilmaisijoiksi. Hän esittelee meille muun muassa jumalkatseisten ikonien maailman ja renessanssin uudesti löydetyn antiikin Leonardo da Vincin kuvaamana, sekä modernin kuva-ajattelun ikonin Marcel Duchampin Fontaine-teoksen.

Katsomme antiikin hahmoja

Lång avaa tuoreesti kokonaiskuvaa antiikin maailmasta. Långin mukaan kreikkalaisten itseymmärrys merkitsi vapaan miehen oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta se merkitsi myös orjalle orjan osaa sekä naisille ja toiseudessa eläville arbaareille näkymättömyyttä. Långille antiikin patsaat kertovat yhteiskunnan muutosprosesseista. Näissä veistoksissa yksilö saa vähitellen muodon osana aikansa sosiaalista viitekehystä.

Katsomme kivestä esiin astuvaa ihmistä

Eri aikakausien ihmiset ovat saaneet kuvissa erilaisen hahmon. Antiikissa kauneuden mittana oli näkemys ihmisestä. Veistosten tehtävä oli osoittaa katsojille ihmisen (vapaan miehen) ideaali.  Lång osoittaa, miten yhteisössä tapahtui itseymmärryksen muutos, kun kivestä astui esille vapaasti seisova ihmisen kuva. (vrt. Kuva 8). Ihminen ei enää ollut luonnonvoimien alistama objekti, vaan hän oli astunut itsenäiseksi toimijaksi (Kuvat 2-3).

Kuva 2: Kouros-veistos n. 600 eaa. Kuva 3: Veistos: Vasikankantaja.

Kuva 4: Galli ja hänen vaimonsa. Kuva 5: Laokoon-ryhmä.

Katsomme orjan osaa ja vapauden kaipuuta

Osassa VI, Kiistetty instrumentalismi, Lång tarkastelee myöhäisantiikin veistoksia kuvantekijän ja kuvattavien sosiaalisen aseman muutoksen kautta, sekä pelättyjen muukalaisten ja halveksittujen orjien kuvan kautta. Lång palaa yhä uudelleen teoksessaan vapaan miehen ja orjan suhteeseen. Hän käsittelee antiikin filosofian suhdetta orjuuteen. Platonin mukaan käsityöläinen tai orja ei voinut luoda mitään korkeampia ajatuksia. Aristoteleen mukaan orjan osa oli luonnostaan orjan osa.

Asenteet kaikkia toiseudessa eläviä kohtaan muuttuivat vähitellen myönteisemmiksi. Teoksessa Galli ja hänen vaimonsa(220 eaa.) orja ja muukalainen asetettiin ensikerran taiteen jalustalle (Kuva 4). Veistos muutti käsityksen toiseudessa olevien ihmisten osasta, ja samalla järkkyi myös antiikin ihmiskäsitys.

Lång pyrkii osoittaman, miten yhteiskunnalliset muutosprosessit ilmenevät veistosten muotokielessä. Lång esittelee ajanlaskun vaihteeseen sijoittuvan veistoksen Laokoon-ryhmä (Kuva 5). Veistos sijoittuu aikaan, jolloin kreikkalainen kulttuuri oli jo hiipumassa, ja Välimerestä oli tulossa roomalaisten Mare nostrum. Samalla kun Laokoon-ryhmä ilmensi Pergamonin joutsenlaulua, se rikkoi kreikkalaisen klassisen kauden kauneusihanteen rajoja ja normeja. Veistos merkitsi vanhan visuaalisen järjestyksen tukehtumista ja toisenlaisen kuvallisen ajattelun alkamista. Kun keskiajan hämäryyteen unohtunut Laokoon-ryhmä löydettiin uudelleen vuonna 1506, se julisti olemassaolollaan uudenlaista vapausihannetta. Veistoksen merkitys antiikin uudelleen arvioinnille oli merkittävä. Antiikin veistosten löytäminen oli renessanssille aatehistoriallisesti merkittävämpää kuin itse veistokset [1.]

Jumalkatseen valta

Kuva: Kristus Pantokrator.

Lång avaa katseen ja näkemisen käsitteitä osiossa Kaikkinäkevä silmä. Muuttuva yhteiskuntajärjestys vaikutti siihen, miten katsottiin ja kuka tuli nähdyksi. Samaan aikaan kun orja näki itsensä alisteisena, hallitsijalle oli tärkeää nähdä kaikki se mitä valtakunnassa tapahtui. Katse merkitsi valtaa.

Ikonissa katsomme jumaluuden ideaa. (Kuva 6). Jumalan katse kohdentuu ikoniin ja ikonin jumalkatse kohdentuu alisteiseen ihmiseen. Keskeisperspektiivi muutti katsojan ja katsottavan suhteita. Lång näyttää, miten ihminen loi itsestään vähitellen jumalkatseen tekijän. Postmodernissa maailmassa elämme kuitenkin kameran katseen maailmassa.

Firenzeläinen taidemaalari ja tutkija Leonardo da Vinci(1452–1519) kuvailee piirroksessaan (n.1518), kuinka lehdet lepattavat tuulessa ja pensaiden oksat kaartuvat myrskyn alla. (kts. Lång 1999, 194). Tieto maailmasta perustui hänellä todellisten objektien katsomiseen, havaitsemiseen, piirtämiseen ja tutkimiseen. Leonardo da Vincille todellinen maailma avautui näin hyvin konkreettisena maailmana. Taide merkitsi tiedettä.

Viattomuuden aika on ohitse

Esteettisyys ja visuaaliset konventiot sekä visuaalinen järjestys olivat perustuneet vuosisatoja yhteisön yhteisille normeille. Tultaessa 1900-luvulle toistuvat klassiset taiteen kaudet olivat tulleet tiensä päähän. Usko klassismin estetiikkaan ja jumalkatseen pyhyyteen oli sortunut. Viimeistään ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa ihmisten usko yleviin ihanteisiin romahti. Maailmansodan mainingeissa taideteoksen kauneusarvoilla ei ollut enää merkitystä. Se, oliko jokin kuva kaunis tai ruma,oli merkityksetöntä. Modernissa maailmassa oli tärkeää se, oliko teos yleensä lainkaan kiinnostava. Kaikki oli taidetta.

Viimeiseksi Långin esittelyssä on klassisesta filosofiasta kiinnostunut pariisilaistaiteilija Marcel Duchamp (1887–1968). Duchamp oli aikansa avantgarden airut. Nostamalle Fontaine-teoksen (1917) veistoskorokkeelle, hän samalla korottaa pisuaarin readymade-taiteena taiteen alttarille (Kuva 7). Avantgardistina Duchamp rikkoi jatkuvasti sukupuoli-, säädyllisyys- sekä yhteiskuntanormatiivisuuksia. Duchamp näyttäytyy tänään lähes postmodernismin profeettana. Taide on teko.

Kuva: Marcel Duchamp, Fontaine, 1917.

Myös tässä voimme tunnistaa jotain aiempaa,

ja olemme eräällä lailla jälleen lähtöpaikassamme,

toisella lailla jo äärettömissä etäisyyksissä. (Lång 2017, 216).

Fredrik Lång lopettaa kirjansa metaforaan, jossa siirtymäriitissä siirrytään neitsyydestä – vaimouteen. Viimeistään postmodernin jälkeisenä aikana viattomuuden aika on lopullisesti takanapäin ja paluu lähtöpisteeseen on alkanut. Lång sitoo antiikin rappion ajan postmodernin jälkeiseen aikaan. Taide on nykyään todellisempaa kuin ajattelu. Oma aikamme ei näyttäydy Långille kovinkaan lupaavana ajanjaksona. Onko yhteinen (länsimainen) kulttuuriperinne häviämässä, suuret tarinat ja yhteinen kuva maailmasta? Postmodernin ajan jälkeinen kulttuuri leikittelee intertekstuaalisuudella. Kaikki on aikamme ihmisille yhtä merkityksetöntätai merkityksellistä. Toisaalta postmodernille ihmiselle, samoin kuin antiikin ihmiselle, hyvän elämän tavoittelu on yhä elämän tarkoitus: hyvä, kaunis ja mukava.

Lång rinnastaa monessa merkityksessä oman aikamme ja antiikin ajan elämän toisiinsa. Siinä, missä antiikki käytti hyväkseen orjia, meidän aikamme riistää luontoa. Luonto on ihmisen omalaatuinen keksintö.

Juurisyiden etsintää

Taide on osa laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta, se ei ole neutraali sille mitä sen ympärillä tapahtuu. Taide ei näyttäydy vain taiteen jalustalla, vaan se on osa yhteisönsä muuta toimintaa. Tutkijana Lång etsii taideteosten synnyn juurisyitä.

Kuva: Kaavio syysuhteista (Lång: Bild och tanke, 1999, 188).    

Antiikin filosofia tukeutui vertauskuvissaan käsityön prosesseihin. Alkuperäisteoksen Bild och tanke kaavio tekee näkyväksi sen, miten kivenhakkaajan työstämisen prosessi samaistuu yleispätevään ajatukseen syysuhteista (kts. Lång, 1999, s. 188)  (Kuva 8). Aristoteleen syysuhteet kiteytyivät syyhyn (idea) tehdä ja tekoon, joka toteuttaa idean. Ajateltiin, että kuvanveistäjä tarvitsi valmiin tuotoksen tekemiseen materiaalin (kivi). Mutta kuvanveistäjällä oli aloittaessaan jo valmiina ajatuksissaan ideahahmo lopullisesta työstä. Moukarin isku marmorin pintaan oli ratkaiseva teko, jolla idea tehtiin näkyväksi. Valmis tuotos on siis syysuhteiden jatkumon tulosta. Myöhemmin, 1600-luvun alussa Francis Baconille (1561-1626) teosta itsestään tuli ratkaiseva tekijä. Teko oli valtaa.

Lång viittaa kirjoituksessaan usein antiikin ajattelijoihin: Pythagoraan, Homerokseen, Sapfoon, Sokrateehen, Platoniin ja Aristoteleehen. Osiossa Välineellinen näkökulma Lång asettaa jatkumoksi Aristoteleen ja Descartesin luontoa objektivoivat käsitykset. Lång käsittelee taiteen kadotettua suuruuden aikaa, jolloin taide vielä todensi maailmaa. Immanuel Kantille  kauneus ei ollut taiteen kauneutta, vaan kauneus ilmeni ennen kaikkea luonnonkauneutena. Lisäksi Kant näki luonnon ihmisen omalaatuisena keksintönä.

Lång ei viittaa niinkään taidehistorian tutkijoihin kuten Edmund Burge, Arnold Hauser, Roland Barthes, Aby Wartburg tai Umberto Eco, vaan hän keskustelee teoksessaan filosofien kuten Descartesin, Heideggerin, Hegelin, Kantin, Nietzschen ja von Wrightin kanssa.

Tarkastelemme kirjoittajakuvaa

Lång ajattelee yhteisöllisesti ja rakentaa pitkiä kaaria eurooppalaiseen kulttuurikehitykseen [2]. Långin teosta ei voi käsitellä avaamatta hänen muuta kirjallista tuotantoaan. Kirjoittajana Fredrik Lång palaa eri teoksissaan samoihin teemoihin yhä uudestaan. Esseekokoelmassa Jaget, duet och kärleken och andra idéhistoriska essäer Lång käsittelee samoja teemoja kuin teoksessa Bild och tanke. Uudessa esseekokoelmassaan Ansiktet i månen (2016) hän palaa Vasikankantajaan ja Galli-veistoksiin.

Filosofi Långin ajatusmaailmaan pureutuminen edellyttää kaunokirjailija Långin romaaneihin paneutumista. Kirjailija Långin kiinnostus kieleen näkyy hänen ruotsinkielisissä alkuteoksissaan. Lång on saanut suomennoksiin myös hyviä kielen tulkitsijoita.  Kirjailija Lång on kirjoittamisen luova tekijä, joten hänen on ollut helppo porautua myös kuvan tekemisen luovuuden prosesseihin.

Tutustuminen kirjailija Långin romaanituotantoon avaa syvemmän näkymän hänen ajattelunsa maailmaan. Kaunokirjailijana hän havainnoi tutkijan uteliaisuudella kulloistakin kohdettaan. Romaanissa Elämäni Pythagoraana (2005) Lång kuvailee minäkertojana kreikkalaisten ja egyptiläisten arkista elämänmenoa. Romaanissa näyttäytyy elämän syklisyys, kun Pythagoras syntyy yhä uudelleen eri aikakausina ja eri hahmoisena (vrt. Bild och tanke1999, 31). Romaanissa Ajatuksen ja tunteen matka(1991) romaanihenkilö tekee tutkimusmatkan Leonardo da Vincin aikakauteen. Tutkimusmatkalla tutkittu fakta ja fiktio rakentavat muotokuvaa Leonardo da Vincistä. Romaanin Av vad är lycka (2012) romaanihenkilöinä ovat antiikin hahmot. Taide ja tiede kirjautuvat teoksessa lopulta samaan ajatuksen ja tunteen kirjaan.

Taiteilijat koetaan helposti taiteen tutkimuksen objekteiksi. Taiteilijan työn sisäinen problematiikka on tutkimuksessa jäänyt piiloon. Tekijän kokemus teoksesta on toinen kuin katsojan tai tutkijan. Taiteen ja kirjallisuuden tekeminen lähtee tekijän intentiosta ja työ voi olla hapuilevan intuitiivista, mutta se voi olla myös proosallisen konkreettista.

Otan visuaalisuuden ajattelusta vertailukohteeksi kirjailija ja semiootikko Umberto Econ, joka on myös tutkineet taidetta ja jonka tuotannossa ilmenee ehkä joitain samuuksia Långin ajattelun kanssa. Umberto Eco on kokenut kuvat osana kulttuurista faunaa, ja hän on hahmottanut taiteen eri ilmiöitä kuvasarjoina. Hän on käsitellyt myös kuva-aiheiden jatkumoa ja kulkeutumista kulttuuripiiristä toiseen osana muuta ihmisten toimintaa. Ecolle postmodernin vastaus modernismille oli, että menneisyyttä ei voi hävittää, mutta sen voi ironisoida. Kuten Lång, myös Eco puhui viattomuuden menettäneestä aikakaudesta. [3.]

Tutkailemme ajankiertoa

Långin ajatusmallit ilmentävät ajatuksia yhteiskunnasta ja vallasta. Lång vertaa samankaltaisia aikakausia toisiinsa. Alkuperäisteoksen Bild och tanke kaavio tekee näkyväksi (kts. Lång, 1999, s. 31) sen, miten Långin historia-ajatus etenee spiraalimaisesta aikakaudesta toiseen

Kuva: Kaavio, aikakauden hengen kehityskulku (Lång 1999, 31).

Jokaisen näkemämme kuvan takana on edellisen kuvan pitkä historiallinen jatkumo. Taiteen muisti on yli-ikäpolvista ja siksi uudet ikäpolvet antavat teoksille uusia merkityksiä. Pythagoras syntyi yhä uudelleen eri aikakausina (Lång 2005, Mit liv som Pythagoras). Taideteos (esim. Kuva 3. Vasikankantaja) maailman osana syntyy merkityksiä kantamaan ja syntyy uudelleen, uutena aikana, aivan uusia merkityssisältöjä kantamaan. Kuvien jatkumo johtaa antiikin Akropoliksen temppelivuorelta meidän päiviimme, ja aikamme filosofian juuret sijaitsevat Platonin akatemiassa Ateenassa.

Långille taide edustaa kunkin aikakauden olennaisuuksia ja auttaa ymmärtämään kulloisenkin ajan henkeä. Länsimaisessa maailmanymmärryksessämme on olemassa keskeisiä taideteoksia, jotka auttamaan meitä hahmottamaan eri aikakausien olemusta. Långin esittelemät kreikkalaiset veistokset, ikoniset kuvat, Giotton, da Vincin ja Duchampin teokset muuttavat meitä itseymmärryksessämme. Teoksien yhteydessä voimme jakaa yhteisiä kokemuksia, yhteisiä muistoja tai jäsentää kokemusmaailmamme käsitteitä.

Lopuksi

Olen kuvaillut vain muutamia Långin esittämiä kuvia ja eräitä  ajatuksia niiden takaa. Mutta jokainen voi lukea Långin teosta omien intressiensä mukaisesti. Kokonaisuudessaan Långin teos johtaa filosofisesti hyvin perusteltuun näkemykseen kuvasta oman aikansa kuvastimena. Lång ylittää monia konventioiden raja-aitoja ja vie lukijan kohti uusia ja kiinnostavia aiheita, jotka kyseenalaistavat totuttuja ajatusmalleja. Alkuteoksessa Bild och tanke vahva visuaalinen kerronta, runsaiden kuvien ja selventävien graafien käyttö havainnollistivat kerrontaa. Alkuteoksen ja suomenkielisen teoksen ilmestymisen välillä on tapahtunut paljon; maailma on tullut yhä visuaalisemmaksi, siksi kuvien ja graafien vähentäminen suomalaisessa versiossa hieman hämmästyttää. Kuten Lång jo Kuva ja ajatus -teoksen alkusanoissaan toteaa, kirjan suomenkielinen laitos ilmestyy postmodernismin kuoleman jälkeen.

Eurooppalaisen filosofiaseuran julkaisema Kuva ja ajatus painottuu filosofiseen ajatukseen kuvasta. Kirjan julkaiseminen suomenkielisenä versiona on merkittävä tapaus. Se lisää visuaalisen järjestyksen, taiteen historian erilaista ymmärrystä ja ehkä myös lisää rakkautta kuvaan sinänsä. Niinpä voin päättää Filostratoksen viisaisiin sanoihin, joilla Fredrik Lång aloitti teoksensa Kuva ja ajatus:

Joka ei rakasta maalaustaidetta,

se loukkaa totuutta ja

loukkaa viisauttakin …

Filostratos.

Loppuviitteet:

1. Laokoon-veistos sai myöhemmin aivan uuden merkityksen, kun rauniomelankolia ilmeni 1700-luvulla Hubert Robertin maalauksessa The Finding of the Laocoon(1773). Hubert Robert kuvaa maalauksessaan Laokoon-ryhmää mahtipontisissa klassismin kulisseissa. Maalaus kuvaa romantiikan nostalgista suhtautumista antiikkiin ja aikakausien loputtomuus kuvastuu pylväikköjen jatkumossa.  (Kuusamo, Altti, Rauniomelankolia, Diderot ja Hubert Robert. Synteesi 1-2/2017).

[2.] Fredrik Långin lisensiaattityö, När Thales myntade uttryck, 1982, käsitteli varhaisinta kreikkalaista filosofiaa.

Fredrik Långin väitöskirja, Det industrialiserade medretandet 1986, käsitteli Platonin ja Nietzschen filosofiaa.

[3.] Eco, Umberto. Kauneuden historia. (Storia della bellezza, 2004.). Suomentanut Pekka Tuomisto. Helsinki. Rosso1983. Keskusteluja Umberto Econ kanssa.  Synteesi 3-4/1983.