Talvisota on muokkautunut tämän päivän ihmisen mieleen lähinnä kahta kautta. Antti Tuurin romaanin pohjalta rakennettu Talvisota-elokuva tarjoaa kuvan jämeristä pohjalaisista, jotka pitivät asemansa Taipaleenjoella voimakasta vihollista vastaan. Toinen mielikuva rakentuu suomalaisissa korpimaastoissa talven hyytävässä kylmyydessä vihollista kurittaneista metsien ja pikkutilojen miehistä, jotka motittivat ja tuhosivat olosuhteisiin tottumattoman vihollisen niin Laatokan Karjalassa kuin ylempänä Suomussalmen ja Raatteen maastoissa.

Tamperelaistunut historiasta väitellyt Jussi Jalonen on halunnut tuoda näiden talvisotamyyttien rinnalle kolmannen kertomuksen. Tarinan Kannaksella taistelleista, erityisesti Summan kylässä ja sen liepeillä maataan puolustaneista miehistä, jotka toimivat käytännössä vieraalla maalla. Heidän joukko-osastojensa pääosa oli koottu länsisuomalaisista ja hämäläisistä miehistä, teollisuuskaupunkien ja -paikkakuntien työläisistä ja länsisuomalaisista talonpojista, joista vain harva oli aiemmin nähnyt Kannaksen seutuja.

Kuva: ”Tyypillisiä yöpartiomiehiä, Summa”. Kuva ja kuvateksti Sa-kuva.

Summan taistelijat

Nyt nämä vasta käydyn sisällissodan osapuolten pojat, niin punaisten kuin valkoistenkin soturien jälkeläiset koottiin sen aikaisen liikekannallepanoajatuksen mukaisiksi alueellisiksi ja paikallisiksi komppanioiksi. Oli miehiä Nousiaisista, Turusta, Naantalista, yhtä hyvin kuin komppaniat Marttilasta, Koskelta tai Sauvosta. Jokioislaiset saivat aseisiin kaksikin komppaniaa, Hattula, Kalvola ja Ypäjä kukin yhden. Pirkanmaalta saapuivat teiskolaiset, lempääläiset ja tyrvääläiset. Satakunta varusti miehensä Nakkilasta, Raumalta, Vampulasta, vain muutaman kokoonpanon mainitakseni. Taisteluun Kannakselle tuotiin myös Jepuan miehiä, nuorukaisia Maxmosta ja Närpiöstä. Nokialaiset, tamperelaiset ja Messukylän miehet perustivat tykistöaseen. Mukana oli myös Kannaksen miehistä varustettu panssarintorjuntayksikkö, joka tavallaan taisteli omilla kotiseuduillaan.

Tuo liikekannallepano toimi varsin joutuisasti – joukot saatiin kokoon nopeasti ja kiidätettyä varustelemaan puolustusasemia syksyllä 1939, jotkut kuten ruotsinkielisten pitäjien miehet, tuotiin suoraan taisteluun. Mutta systeemillä oli myös haittapuolensa, kuten talvisodan aikana selvästi huomattiin. Raskaat tappiot verottivat paikkakuntakohtaisia joukkoja säälimättä ja sankarihautajaisia vietettiin joillain paikkakunnilla kohtuuttoman paljon. Muistettakoon vaikkapa nurmolaisten kohtalo Äyräpään harjanteella kun pääosin nurmolaisista koostuneen Kevyt osasto 8:n tappiot olivat olleet 44 miestä. Petäjäsaaren taistelussa Laatokalla kuoli yhden päivän aikana Rantasalmelta 43 miestä.

Kuva: Kasapanosheittäjän kuoppa Summa. Kuva ja kuvateksti Sa-kuva.

Tämä on lähtötilanne Jalosen teoksessa. Hän tuo selvästi esiin sen, että Summan taisteluissa kovia kokivat juuri länsisuomalaiset ja pirkanmaalaiset ja että näiden muodostaman sotajoukon koostumus oli yllä todetun mukainen.

Jalonen tarkastelee sotaa edeltäviä viikkoja ikään kuin tutustuttaakseen lukijansa Summan sankareihin. Miten siviiliyhteisöistä muodostui hiljalleen sotilasyhteisö ja miten tämä sotilasyhteisö sitten otti vastuun sotimisesta – kaikille vieraasta ammatista. Tapahtumat teoksessa etenevät aluksi kronologisesti – joukkojen keskittäminen, varustelutyöt ja suojajoukkojen viivytystaistelu rajalta pääasemaan sodan ensimmäisinä päivinä. Tätä vaihetta seuraa puolustuksen tiivistyminen ja alkaa varsinainen Summan tarina. Se kertoo kuinka mieslukuinen ja teknisesti varustettu ja tykistöltään ylivoimainen vihollinen törmää Summan aukeilla itsepäiseen puolustukseen, joka onnistuu sodan alkuvaiheessa torjumaan vihollisen voimakkaatkin yritykset. Hyökkääjä joutui luovuttamaan, ja sen oli koottava joukkonsa uudelleen ratkaisevaa rynnäkköä varten. Jotakuinkin tarinan puoliväliin asettuu kertomus suomalaisten tekemästä vastahyökkäyksestä, joka osoittautui pahaksi harhaiskuksi, suorastaan fiaskoksi, ja tuotti tulokseensa nähden kohtuuttomat tappiot. Jalosen dokumentointi on kiitettävän tarkkaa ja alkusivujen kartat pitävät varmasti myös sotahistoriaa tuntemattoman ajan ja paikan tasalla.

Lisävoimia saatuaan ja taktiikkaansa uudistanut puna-armeija lähti sitten helmikuun hangilla lopulliseen rynnäkköön, ja tukikohta toisensa jälkeen ammuttiin käytännössä hajalle. Sitten Lähteen lohkolla Summan kylän pohjoispuolella syntyi läpimurto, joka johti rintaman perääntymiseen ja uudelleen liikkuvaan sodankäyntiin, kunnes maaliskuun 13. päivänä aseet lopulta vaikenivat. Viipuri jäi venäläisiltä valtaamatta, mutta se ja laajat alueet rintaman länsipuolella jouduttiin lopulta jättämään politiikan astuttua aseiden sijaan.

Tämä osa Jalosen teosta on tarkkaa sotahistoriaa, jossa esiin tulevat sotaa käyvät yksiköt ja niiden sotijat. Tämän taistelujuonteen rinnalle Jalonen rakentaa kuvaa niistä miehistä ja heidän sotilasyhteisöstään, joka syntyy niin olosuhteiden pakosta tappotantereella kuin luontaisesti miesyhteisön alkaessa rakentaa omaa sosiaalista yhteisöolemustaan osana armeijan teknisluonteista hierarkkista organisaatiota. Teos lähentää lukijansa osaksi tuota uutta yhteisöä, jossa kuolema ja haavoittuminen, niin omien kuin vihollistenkin, osoittautuu osaksi uutta maailmankäsitystä. Tappamisesta tulee rintamamiehen työtä ja ihmisyys alkaa kadota tai jäädä johonkin, josta se sitten saattaa piankin nousta taas pintaan.

Kuva: Suomalaisten panssariesteen pysäyttämä puna-armeijan raskas T-28-panssarivaunu Lähteen lohkolla Munasuon lähettyvillä.

Henkinen paine rintamalla käy raskaaksi, syntyy epätoivottuja ilmiöitä, henkistä romahtamista, itsensä silpomista, pakoa, kauhua. Kun tähän vielä lisätään tiedot kotiseutujen pommituksista ja huoli omaisista kaukana kotiseudulla, tai naapurin poistuminen rivistä sankarihautausmaalle kuljetettavaksi, syntyy Jalosen rakentama myytti Summan sankareista, tavallisista miehistä, joiden kohtaloksi tuli joutua juuri siihen kohtaan sotatietä, jossa vihollisen oli päästävä läpi voidakseen täyttää sille asetetut tavoitteet. Syntyvät Summan sankaritarinat, jotka kauan elivät veteraanien muistoissa – veteraanien folkloressa, joka ei ollut kaikkien saavutettavissa. Syntyi Summan henki, joka eli elämäänsä ja jatkaa elämistään nyt luonnollisesti kirjallisessa muodossa. Summan tarinan kertojat ovat vaienneet, mutta Summan henki elää. Yksi sen tarinan nykykertojista on juuri Jussi Jalonen.

Kuva: Mannerheim-linjan taistelukenttää Summassa Lähteen lohkolta kuvattuna vuonna 1941. Sot.virk. Eero Troberg, Sa-kuva.