Suomalaiset SS-miehet

Syksyllä 2017 teologian tohtori, kirkkohistorian dosentti André Swanström esitti, että suomalaiset Waffen SS:n Wiking-divisioonassa palvelleet vapaaehtoiset osallistuivat natsi-Saksan sotarikoksiin. Swanström julkaisi tutkimuksensa Hakaristin ritarit – suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset vuonna 2018. Samana vuonna Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroffin aloitteesta ja Valtioneuvoston kanslian pyynnöstä Kansallisarkisto laati selvityksen suomalaisten SS-miesten osallisuudesta sotarikoksiin. Lars Westerlundin tutkimus The Finnish SS Volunteers and Atrocities 1941–1943 julkaistiin helmikuussa 2019.

Uudet tutkimukset ovat herättäneet laajaa ja kiivasta keskustelua suomalaisten SS-vapaaehtoisten roolista toisen maailmansodan itärintamalla, heidän aatteellisuudestaan ja osallisuudestaan sotarikoksiin sekä siitä, miten arkaa aihetta tulisi käsitellä ja mitä johtopäätöksiä olemassa olevasta aineistosta voidaan tehdä. Agricola – Suomen humanistiverkko kokoaa tälle sivustolle suomalaisia SS-miehiä käsittelevää keskustelua, uutisointia ja muuta aineistoa. Suurin osa sisällöstä on kotimaista ja käsittelee pitkälti Swanströmin ja Kansallisarkiston tutkimusten ympärille virinnyttä keskustelua, mutta mukana on myös aikaisempaa ja kansainvälistäkin asiaan liittyvää aineistoa.

Julkaisu täydentyy vähitellen. Ehdota julkaisuun uusia sisältöjä sivun alaosassa näkyvän kommenttikentän kautta. Osa artikkeleista on maksumuurin takana.

Julkaisusarjan 15. osan on toimittanut Juuso Rekola.

***

Kansallisarkiston selvitys

Kansallisarkisto: Selvitys suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen vuosina 1941–1943. 8.2.2019.

Lars Westerlund: Suomalaiset SS-vapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941–1943. Juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaaminen Saksan hyökkäyksessä Neuvostoliittoon. Täydennetty editio. Suom. Timo Soukola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansallisarkisto, Helsinki 2019. PDF-tiedosto.

Artikkelit

Antero Homila: Kiistanalainen SS-palapeli (Historiallinen Aikakauskirja 1/2019.)

André Swanström: Uskonto, nationalismi ja fasismi SS-pastori Ensio Pihkalan sotapäiväkirjassa. Teologia.fi 30.1.2017.

Stefan Lundberg: Finska SS-männens barbari avslöjas i brev och dagböcker. Hufvudstadsbladet 17.10.2017.

Marko Junkkari: Mitä isä teki? Helsingin Sanomat 17.3.2019.

Mikko Karjalainen & Jussi Pajunen: Finnish Volunteer Battalion of the Waffen SS in 1941-1943 and Related Finnish Studies (2020). Finnish-German Yearbook of Political Economy, vol. 2 (2019). Verkkoversio Maanpuolustuskorkeakoulu

André Swanström: Suomalaiset SS-miehet ja aseveljeys. Ennen ja nyt Nro 2/2021.

Blogitekstit

Kaisa Kyläkoski: Puolueettomista arkistoista ja tutkijoista. Sukututkijan loppuvuosi, 20.7. 2019.

André Swanström: Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 28.9.2017.

André Swanström: SS:n viimeiset aseenkantajat Suomessa. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura 14.1.2019.

Timo Vihavainen: SS-miesten sota. Vihavainen-blogi 9.2.2019.

Jukka Kemppinen: John Simon. Kemppinen-blogi 10.2.2019.

Jussi Niinistö: Syytön kunnes toisin todistetaan. Jussi Niinistön blogi 12.2.2019.

Pekka Särkiö: Savuava ase? Kotimaa24 19.3.2019.

André Swanström: Bloggaava kenttäpiispa ja SS-miehet. Vartija 30.3.2019.

Haastattelut

Salla Ranta: SS-pappien päiväkirjat esiin. André Swanströmin haastattelu, Kirkko ja kaupunki 16.9.2016.

Suomalaisen fasismin lumo. Haastattelussa Oula Silvennoinen ja André Swanström. Ruben Stiller -radio-ohjelma, Yle Areena 17.12.2018.

Forskare: De finländska SS-männens dagböcker är skrivna med stor försiktighet – men ryskt arkivmaterial kan få bilden att klarna. Lars Westerlundin haastattelu. Yle Svenska 16.3.2019.

Keskustelut, kannanotot ja kolumnit

Suomalaisten SS-miesten fasistisuutta on tahallaan vähätelty. Agricolan keskustelufoorumi 28.9.2017.

Asia, josta ei puhuta – SS. Tiede.fi:n keskustelufoorumi 8.2.2019.

Pekka Holopainen & Kalle Liesinen: Valtioneuvosto teki SS-miehistä selvityksen, ja näin kävi: 1 400 jo edesmennyttä vapaaehtoista leimattiin sotarikollisiksi. Suomen Kuvalehti 18.6.2019 (alun perin Kanava 4/2019).

Jussi Nuorteva: Osallistuivatko suomalaiset SS-vapaaehtoiset sotarikoksiin? Kansallisarkiston uutiset 15.7.2019.

Jukka Anias: Historian jatkosotaa. Keskipohjanmaa 17.7.2019.

Jussi Nuorteva: Pääjohtaja Nuortevan avoin vastaus: ”He eivät ano lupaa eivätkä pyydä anteeksi”. Kansallisarkiston uutiset 18.7.2019.

Pekka Mervola: SS-panttipataljoonaa syytä edelleen tutkia. Keskisuomalainen 21.7.2019.

Tapio Nurminen: Päätoimittaja Mervolan kurjat väitteet. Keskisuomalainen 29.7.2019.

André Swanström: SS-miehet, tulkinnat ja tendenssit. Kommentti Mikko Karjalaiselle. Historiallinen Aikakauskirja 3/2019.

Kirja-arviot

Sampo Ahto: Teologi fasistijahdissa (Sotilasaikakauslehti 12-2018, pdf)

Ohto Manninen: Etsii, etsii ja soisi löytävänsä (Sotaveteraani 6-2018, 19.12.2018)

Mikko Karjalainen: Uusia tulkintoja suomalaisten SS-vapaaehtoisten sotatiestä (Historiallinen Aikakauskirja 1/2019.)

Oula Silvennoinen: Särötön kuva ”tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa romuttuu vuoden tärkeimmässä sotahistorian teoksessa. Helsingin Sanomat 17.10.2018.

Eino Murtorinne: Hakaristin ritarit – tervetullut uusi näkökulma. Vartija 29.12.2018.

Annamari Haimi: Kirja-arvio: André Swanströmin teos suomalaisista SS-sotilaista lataa kovia väitteitä. Kouvolan Sanomat 6.1.2019.

Mats Deland: Ny rapport om finländska SS-frivilliga och övergreppen mot judar 1941–1943. A new report on Finnish SS-volunteers and atrocities against Jews 1941–3. Nordisk judaistik/Scandinavian Jewish Studies, Vol. 30, No. 1, 2019, 109–113.

Jonathan Beard: Review of The Finnish SS-Volunteers and Atrocities, 1941–1943. Michigan War Studies Review 13.5.2019.

Uutiset

”Natsijahtaaja” vaatii selvitystä presidentti Niinistöltä: Paljastiko suomalaisen SS-vapaaehtoisen kirje juutalaisten teloitukset 1941? Uusi Suomi 17.1.2018.

Nazi Hunters Demand Finland’s Answer on Volunteers’ War Crimes in Waffen SS. Sputnik News 18.1.2018.

Osallistuivatko suomalaiset SS-miehet juutalaisten ja siviilien surmaamiseen? Kansallisarkisto aloittaa selvityksen. Helsingin Sanomat 31.5.2018.

Finland to Probe Role of SS Volunteers in WWII Atrocities. The Times of Israel 31.5.2018.

”Juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito” – Suomalaisten SS-miesten kirje sysäsi liikkeelle selvityksen siitä, osallistuivatko natsien riveissä taistelleet siviilien ja juutalaisten surmaamiseen. Helsingin Sanomat 1.6.2018.

Sotahistoriallinen kirja ”romuttaa kuvan tavallisista suomalaispojista” SS-joukoissa – nyt SS-perinneyhdistys tyrmää teoksen väitteet sotarikoksista. Helsingin Sanomat 27.10.2018.

Suomalaiset SS-miehet syyllistyivät sotarikoksiin ”hyvin todennäköisesti” – juutalaisia, siviilejä ja sotavankeja surmattiin Ukrainassa. Turun Sanomat 8.2.2019.

Finnish Volunteers ’Very Likely’ Participated in Killing of Jews in WWII. New York Times 10.2.2019.

”Moni maa yrittää vääristellä holokaustin historiaa” – Historiantutkijoita syytetään kansakuntien hajottamisesta. Yle Uutiset 16.3.2019.

SS-miesten läheiset vaativat ”häpäisevän” selvityksen oikaisemista. Helsingin Sanomat 14.7.2019.

Nyt iskevät everstit – väittely suomalaisista SS-miehistä jatkuu tulikivenkatkuisena. Ilta-Sanomat 16.7.2019.

Suomalaisten SS-miesten päiväkirjoissa kauhistellaan, miten hirveä ihminen voi olla – juutalaisten ja siviilien surmaamisesta saatiin uutta tietoa. Yle Uutiset 16.12.2019.

SS-miesten jälkeläiset Kansallisarkiston selvityksestä: ”Selkeä näyttö siitä, että suomalaiset eivät syyllistyneet sotarikoksiin”. Helsingin Sanomat 18.12.2019.

Muuta suomalaisiin SS-miehiin liittyvää sisältöä

Aseveljeyden sankarit. Veljesapu / Kosti Cande 1943. Kesto 47 min.

TK-jatkosota C6/49: SS-miesten paluu Suomeen. Puolustusvoimat 1943. Kesto 10 min.

Suomalaisten vapaaehtoisten nimiluettelo. Teoksesta Jokipii, Markku: Panttipataljoona (1969, 2. p.).

Antero Raevuori: Tahrana Waffen-SS. Seura 35/2006.

Suomellakin oli rooli holokaustissa. Turun Sanomat 17.10.2010.

Hitlerin kätyrit dokumentin Suomi-jakso. Agricolan keskustelufoorumi 23.11.2011.

Jussi Jalonen: Siniristi ja pääkallojoukot. Tutkijan verkkokamari -blogi 24.11.2011.

Eero Kuparinen: SS-kypärän alla – me ja muut. Arvostelu teoksesta: Mauno Jokipii: Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet. Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012 (2002). Agricola – Suomen historiaverkko 30.12.2013.

Suomalaiset SS-miehet. Haastattelussa Oula Silvennoinen ja SS-veteraani Aarne Kähärä. Roman Schatzin Maamme-kirja, Yle Areena 18.1.2016.

Roselius, Tikka ja Silvennoinen: ”Suomalaiset fasistit”. Agricolan keskustelufoorumi 7.2.2016.

SS-upseerin päiväkirja on piiruntarkka ajankuva – viimeinen muistelu päivää ennen kuolemaa. Aamulehti 12.9.2016.

Hitlerin verikoiraksi haukuttu SS-veteraani: ”Olen taistellut Suomen puolesta kahdessa armeijassa”. Yle Uutiset 22.10.2016.

Elina Virtanen: SS-mies Sakari Haikalan tarina. Arvostelu teoksesta: Turunen, Mirja: Koska kotimaa meidät lähetti. SS-mies Sakari Haikala Hitlerin eliittijoukoissa. Docendo, 2016. Agricola – Suomen historiaverkko 22.11.2016.

Lea Toivola: Ville Kaarnakari: Hakaristin leimaama ja Operaatio Para Bellum. Sotaromaanit-blogi 29.5.2017.

SS – Corps of Nazi Party. Encyclopaedia Britannica.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

Sakari Lappi-Seppälä: Haudat Dnjeprin varrella: SS-miehen päiväkirjan lehtiä. Aa osakeyhtiö, Helsinki 1945.

Mauno Jokipii: Panttipataljoona: suomalaisen ss-pataljoonan historia. Weilin+Göös, Helsinki 1968.

Mauno Jokipii: Jatkosodan synty: tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940-1941. Otava, Helsinki 1987.

Veikko Elo: Pantin lunastajat. Omakustanne, 1993.

Niilo Lappalainen: Vaarallisilla teillä: viimeiset suomalaiset SS-miehet. WSOY, Porvoo, Juva & Helsinki 1998.

Mauno Jokipii: Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet: Waffen-SS:n suomalaispataljoona vertailtavana. SKS, Helsinki 2002.

Anu Vertanen: Rintamalta Ratakadulle: suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945-1948. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2005.

Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44. Tammi, Helsinki 2008.

Antero Holmila: Holokausti: tapahtumat ja tulkinnat. Atena, Jyväskylä 2010.

Simo Muir & Hana Worthen (toim.): Finland’s Holocaust: Silences of History. Palgrave Macmillan, Basingstoke 2013.

Jonathan Trigg: Hitlerin viikingit: Waffen-SS:n pohjoismaalaiset vapaaehtoiset. Alkuteos: Hitler’s Vikings (2011). Koala-kustannus, Helsinki 2013.

André Swanström: Hakaristin ritarit – suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset. Atena, Jyväskylä 2018.

Lars Westerlund: The Finnish SS-volunteers and atrocities against Jews, Civilians and Prisoners of War in Ukraine and the Caucasus Region 1941–1943. Kansallisarkisto & SKS, Helsinki 2019.

The investigation of the large archival documentation and the literature has confirmed several cases in which the Finnish SS-volunteers engaged in violent acts against civilians and Jews. However, the documentation in diaries, recollections, notes, and documents is certainly vague and cannot really be confirmed in an entirely reliable way. Nevertheless, at least some of the cases show that Finnish volunteers did participate in carrying out atrocities against Jews and civilians — (Westerlund 2019, 202)

André Swanström: Valkoisen uskon soturi. Jääkäri, pappi ja SS-mies Kalervo Kurkiala. Atena, Helsinki 2022.

5 kommenttia artikkeliin “Suomalaiset SS-miehet

  1. Mikko Karjalainen & Jussi Pajunen: Finnish Volunteer Battalion of the Waffen SS in 1941-1943 and Related Finnish Studies (2020).

    Julkaistu Finnish-German Yearbook of Political Economy-vuosikirjassa, verkkoversio täällä:
    http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020040210221

Vastaa käyttäjälle Mika Saarela Peruuta vastaus

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *