Terry Gilliamin Paroni von Münchhausenin seikkailut (The Adventures of Baron Munchausen, 1988) on ihmeellinen, hämmentävä historiallinen fantasia. Legendaarisen paronin seikkailuista on aiemminkin tehty eeppisiä elokuvia. Saksassa Josef von Báky ohjasi vuonna 1943 loistavan Münchhausen-tulkinnan, joka esitettiin pariin otteeseen televisiossakin vuonna 1991, juuri niihin aikoihin, kun Gilliamin elokuva oli tuoreessa muistissa. Suomessa Gilliamin tulkinta sai ensi-iltansa 8.…

Lue lisää

Wachowski-veljesten, nykyään -sisarusten, Matrix (1999) oli aikansa kohuelokuva, joka näytti suuntaa tieteiselokuvalle. Se käynnisti myös Matrix-tuoteperheen, kaksi jatko-osaa, animaatiosarjan ja useita tietokonepelejä. Elokuvan perusajatus siitä, että havaitsemamme todellisuus on vain virtuaalimaailma, kirvoitti aikanaan keskustelua, mutta reaalimaailman ja virtuaalisen todellisuuden välistä liukumaa oli käsitelty aiemminkin, muun muassa Steven Lisbergerin ohjaamassa scifi-elokuvassa Tron (1982). Ja toki sitä…

Lue lisää

Anthony Mannin Hopeatähti (The Tin Star, 1957) kuuluu niihin lännenelokuviin, joiden katsomiseen en kyllästy. Bloggasin siitä ensimmäisen kerran jo 15 vuotta sitten, kun ryhdyin pitämään tätä elokuvapäiväkirjaa. Tällä välin olen katsonut sen useaan otteeseen. Viehätykseen on monia syitä. Pidän ylipäätään Anthony Mannin 50-luvun westerneistä, ja vaikkei Hopeatähti ehkä olekaan niistä paras, se on monien aikakauden…

Lue lisää

En ole tainnut katsoa Terry Gilliamin fantasiakomediaa Rosvoja, rosvoja (Time Bandits, 1981) 1980-luvun jälkeen. Muistelen, että aikanaan elokuvan katsominen oli nautinto jo pelkästään sen takia, että tarinan käänteitä ei voi mitenkään ennakoida. Suurinta osaa elokuvatuotannosta ohjaavat lajityypin konventiot tai katsojien odotusten markkinallinen ennakointi, mutta tällaisia varmuuksia ei Rosvoja, rosvoja katsojalle tarjoa, onneksi. Terry Gilliamin tuotanto…

Lue lisää

Norman Panama ja Melvin Frank kirjoittivat Valkean joulun (White Christmas, 1954) käsikirjoituksen yhdessä Norman Krasnan kanssa, ja Panama kutsui myöhemmin käsikirjoitustehtävää kiduttavan piinalliseksi. Tehtävä oli kursia kokoon jouluinen viihde-elokuva monenlaisista aineksista: pohjana oli Irving Berlinin laulu ”Valkea joulu”, jonka Bing Crosby oli alun perin esittänyt elokuvassa Holiday Inn (1942). Crosbyn kumppanina oli esiintynyt Fred Astaire, mutta…

Lue lisää

Vuonna 1968 valmistunut musikaalielokuva Funny Girl perustui Isobel Lennartin käsikirjoitukseen, joka puolestaan pohjautui samannimiseen Broadway-musikaaliin sekä Lennartin tekemään romaaniversioon. Alkuperäinen musikaali (1964) perustui Lennartin yhteistyöhön säveltäjä Jule Stynen ja sanoittaja Bob Merrillin kanssa. Sekä musikaalin että elokuvan tuotti Ray Stark, jolla oli läheinen suhde aiheeseen. Hän oli nimittäin musikaalin esikuvana ja lähtökohtana olleen Fanny Bricen…

Lue lisää

Raoul Walshin ohjaus He ajavat öisin (They Drive by Night, 1940) on nähty televisiossa viimeksi vuonna 1988, ja varmaan oma katsomiskokemuksenikin on 1980-luvulta. Raoul Walsh (1887–1980) oli pitkän linjan Hollywood-konkari, joka uransa aikana ohjasi 140 elokuvaa. Taso vaihteli, mutta parhaimmillaan hän oli loistava. He ajavat öisin on ohjaajan tuotannon huippua, ja päärooleissa nähtiin George Raft, Ann Sheridan,…

Lue lisää

Carlo Pontin ja Tonino Cervin tuottama Boccaccio ’70 (1962) on aikakautensa tunnetuimpia episodielokuvia. Se oli myös poikkeuksellisen pitkä, sillä alkuperäisellä kopiolla oli mittaa peräti 208 minuuttia eli lähes kolme ja puoli tuntia. On oikeastaan hämmästyttävää, mistä syntyi luottamus siihen, että näin pitkä episodielokuva voi ylipäätään olla järkevää ja kannattavaa tehdä. Toisaalta taustalla oli pitkien spektaakkelielokuvien aikakausi…

Lue lisää

Walt Disneyn ensimmäinen pitkä animaatioelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs, 1937) oli aikansa menestystuote, ja samalla se aloitti Disneyn pitkien animaatioiden sarjan, joka jatkuu yhä. Pitkästä aikaa katsoimme Lumikin, jossa huomio kiinnittyy sekä ”30-lukumaisuuksiin”, joista hienoimpia on kuningattaren art nouveau -henkien valtaistuin, että aikakauden musikaalista muistuttaviin laulu- ja tanssinumeroihin. Tuntuu,…

Lue lisää

Sunnuntain kotimatinean elokuvaksi valikoitui Mario Solatin ohjaama Nainen joelta (La Donna del fiume, 1954), Carlo Pontin tuottama värikäs melodraama, joka oli nostamassa Sophia Lorenia aikakauden valovoimaisimpien tähtien joukkoon. Edellisenä vuonna Loren oli nähty räiskyvänä pizzantekijänä Vittorio de Sican elokuvassa Napolin kultaa (L’oro di Napoli, 1954). Työläisnainen Loren on myös tässä elokuvassa, sillä alkukohtauksessa hän työskentelee…

Lue lisää

Universal tuotti 1940-luvulla pienen budjetin kauhuelokuvia, joilla oli useimmiten mittaa vain tunnin verran. Tätä napakkaa tuotantoa edustaa Reginald Le Borgin ohjaama The Mummy’s Ghost (1944). Tarinaltaan se palautuu siihen muumiofiktion aaltoon, joka sai alkunsa Tutankhamonin haudan avaamisesta 1920-luvun alussa. Muumiokauhun klassikko oli Karl Freundin vuonna 1932 ohjaama Muumio (The Mummy), jossa pääroolia esitti Boris Karloff. Muumioelokuvissa…

Lue lisää

Sam Woodin ohjaama Hyvästi, Mr. Chips (Goodbye, Mr. Chips, 1939) lasketaan brittiläisen elokuvan klassikoksi, mutta sen tuotti MGM:n Lontoon yksikkö ja ohjaajaksi pestattiin tunnettu Hollywood-veteraani. Hollywood-yhtiöt olivat jalkautuneet Eurooppaan, mikä osaltaan vaikutti siihen ketteryyteen, jolla lahjakkuuksia 30-luvulla voitiin ottaa studiotuotannon palvelukseen, vanhan mantereen kiristyvän poliittisen tilanteen keskeltä. Hyvästi, Mr. Chips on kuin omistettu sille Euroopalle, joka olisi pian…

Lue lisää

Carol Reed (1906–1976) nousi maailmanmaineeseen toisen maailmansodan jälkeen sellaisilla elokuvilla kuin Neljän tuulen talo (Odd Man Out, 1947) ja Kolmas mies (The Third Man, 1949). Hän oli kuitenkin jo 1930-luvulla vakiinnuttanut paikkansa alalla, ja sodan aikana tuotannot muuttuivat kunnianhimoisemmiksi. Olen viimeksi katsonut vuonna 1940 valmistuneen jännityselokuvan Yöpikajuna (Night Train to Munich), joka Suomessa nähtiin vasta vuonna…

Lue lisää

Gregory Ratoffin jännityselokuva Maan alla Pariisissa (Madame Pimpernel /Paris Underground, 1945) valmistui heti toisen maailmansodan jälkeen, kuten moni muukin miehitetyn Ranskan vaiheita käsitellyt elokuva. Kyse oli paluusta sota-ajan tapahtumiin mutta kyse oli myös Ranskan vastarintaliikkeen tietoisesta heroisoinnista. Kiinnostavaksi Ratoffin elokuvan tekee sen viittaus vanhempaan brittiläiseen tarinaperinteeseen, paroonitar Orczyn romaaniin Punainen neilikka (The Scarlett Pimpernel, 1905), joka…

Lue lisää

Kun edellinen katsomani brittielokuva oli sodan aikana tehty Salainen panos (The Adventures of Tartu, 1943), siirryin nyt viisi vuotta ajassa eteenpäin: John Paddy Carstairsin ohjaama Makuuvaunu Triesteen (Sleeping Car to Trieste, 1948) sijoittuu Eurooppaan, jossa rajojen yli voi jälleen liikkua, vaikkakin sodan muisto ja uhka ovat yhä olemassa. Tunnelmassa on kuitenkin merkittävä ero aiempaan nähden: Makuuvaunu…

Lue lisää

Ryhdyin katsomaan Harold S. Bucquetin vakoiludraamaa The Adventures of Tartu (1943) kuvitellen, että Tartu viittaa Tarttoon ja että kyse olisi viittauksesta Viroon. Lopulta paljastui, että Tartu onkin sukunimi. Elokuvan päähenkilö on brittikapteeni Terence Stevenson (Robert Donat), joka lähetetään erikoistehtävään Tšekkoslovakiaan, Romanian kautta. Stevenson on opiskellut Saksassa ja osaa sujuvasti sekä saksaa että romaniaa. Voidakseen soluttautua…

Lue lisää

Unkarilaissyntyinen Gabriel Pascal tuotti 1930-luvulla sarjan George Bernard Shaw’n näytelmiin perustuvia elokuvia. Näistä tunnetuin on Leslie Howardin ja Anthony Asquithin ohjaama Pygmalion (1938), joka  nähtiin Suomessa heti talvisodan jälkeen 24. maaliskuuta 1940. Sittemmin komedia on nähty televisiossa kahteen kertaan, vuosina 1977 ja 1999. Kun Pygmalion sai Suomen ensi-iltansa, näytelmä oli katsojille tuttu sekä aiemmista elokuvista että…

Lue lisää

William Wylerin Lain vartija (Detective Story, 1951) on kovaksikeitetyn poliisielokuvan klassikko, joka perustuu Sidney Kingsleyn samannimiseen näytelmään vuodelta 1949. Elokuvan tapahtumapaikka on poliisiasema, ja vaikka stabiili lähtökohta voisi korostaa teatterillisuutta, sekä Kingsleyn alkuperäisnäytelmä että Wylerin ohjaus huolehtivat siitä, että taitava rytmitys pitää tapahtumat sujuvassa liikkeeessä. Katsojalle ei synny ajatusta siitä, että pitäisi hetkeksi piipahtaa esimerkiksi päähenkilön…

Lue lisää