21.5.2021

  Kirjeet olivat enimmäkseen heinäkuulta 1964. Tiedän että PariisIin saamani kirjeet ovat jossain, mutta tuo vuosi oli minulle yllätys. Gibert Jaunen kirjakaupan muistan tietenkin ja hengenvaaran Boul’ Michiä jalan ylittäessä. Viime vuonna Shakespeare & Co. sulki koronan takia eikä turvautunut verkkomyyntiin. Miten nyt on asia laita, siitä olen tietämätön. Mutta nuorempi poikani halusi nähdä tuon kirjakaupan ensi…

Lue lisää

 Kommentti oikaisi, kun kirjoitin levyjeni lajittelusta. Asian laita on se, että Dietrich Fischer-Dieskaun levytyksistä muun muassa Gerald Mooren kanssa on merkittävä määrä uudelleen masteroituja äänitteitä, joita on runsaasti myös Spotifyssä. Olen lapsellisen ihastunut siihen, millaisia ihmeitä vanhojen äänitteiden korjaamisella saadaan aikaan. Tietenkään vanhaa orkesterin esitystä ei saa soimaan samalla tavalla kuin nykyisellä tekniikalla tehtyjä. Pienimuotoinen musiikki toistuu…

Lue lisää

Tässä artikkelissa paneudun The Wicker Man (Britannia 1973) -elokuvaan sekä sen scoreen, ja erittelen niiden luomia merkityksiä. Ennen kaikkea voidaan kysyä, miten musiikki luo elokuvan tunnelman ja minkälaisia viestejä se pyrkii välittämään katsojalleen. Elokuva voidaan lokeroida kauhuelokuvaksi, mutta scoren sisällöstä johtuen se voidaan myös määritellä musikaaliksi.

Lue lisää

Tässä artikkelissa tarkastelen maskuliinisuuden representaatiota elokuvassa Lainsuojaton Josey Wales. Kiinnitän kontekstuaalisessa lähiluvussa huomiota erilaisiin musiikillisiin merkkeihin, joiden avulla ilmennetään maskuliinisuutta. Käytän tapausesimerkkinä elokuvan alkutekstijaksoa, joka kuvaa päähenkilö Walesin vaiheita Amerikan sisällissodassa. Alkutekstijaksossa keskiössä ovat Jerry Fieldingin alkuperäismusiikin militaariaiheet, jotka yhdistetään stereotyyppisesti maskuliinisuuteen.

Lue lisää

1990-lukua muistellaan ja nostalgisoidaan nykyään paljon. Onhan se yksi pohjavirroista myös tässä Nuoruusdisko-blogissa. Tässä haluan kuitenkin nostaa esiin yhden ajatuksen 1990-luvusta - se ei nimittäin ole vain ysäriä.Mielikuvissa 90-luvun kodit ovat silkkaa ysäriä: laavalamppuja, puhallettavia tyynyjä, kuviot ja kuosit ovat vain ysäriä ja kaikki on vaaleaa puuta. Vaan miten se mahtoi oikeasti olla? Ei aivan…

Lue lisää

Kuumat ja viileän sateiset kesät vuorottelivat Suomen yllä 1990-luvulla. Oikeastaan 90-luvun kesät ovat juuri sellaisia kuin 2010-luvunkin: säät vaihtelevat, ihmiset grillaavat, jalkapalloa pelataan. Silloin tällöin huomio kiinnittyy yhteen isoon (tai isohkoon) uutistapahtumaan.Lehdissä, myös näin 10. heinäkuuta, näkee paljon viitteitä kulloisestakin ajasta. 1990-luvun alussa kasarin nousukausi oli jo päättynyt ja lama oli joko alkamassa tai oltiin…

Lue lisää

Miltä Helsinki oikein kuulostaa? Kaupunkimaisemaan liittyvät äänet ovat helsinkiläisten yhteistä kulttuuriperintöä, kollektiivista historiaa. Aamukahvia Kauppatorilla on vaikea kuvitella ilman taivaalla liihottavien lokkien ja ohimenevien ratikoiden ääniä. Kaupunkiäänet vaikuttavat meihin jokaiseen eri tavalla. Toisille ne jäävät taustaääniksi, jotka huomaa vasta sitten kun ne vaikenevat. Joihinkin kaupunkilaisiin äänet vaikuttavat voimakkaasti eikä niistä tunnu pääsevän eroon vaikka haluaisikin.…

Lue lisää